maanantai 18. heinäkuuta 2016

Äärioikeiston nousu


Pohdittiin ystäväni kanssa tätä maailman poliittista tilannetta ja kaikkea politiikan kummallisuuksia. Todettiin kahdesta suusta kuin yhdestä suusta, että jotakin on mennyt pahasti pieleen.  Äärioikeisto on nostanut kannatustaan lähes kaikkialla maailmassa.  Ihan vielä tämä tendenssi ei ole Suomeen yltänyt, koska täällä ei poliittisella kartalla ihan selkeää äärioikeistoa ole.  Perussuomalaisten hetkellinen nousu oli kyllä läheistä sukua tälle, mutta varmaan kannatukseen vaikuttivat muutkin tekijät.

Oikeasti ihmetystä herätti se, miten jokseenkin järkevältä vaikuttavat ihmiset menevät niin pahasti sekaisin, että äänestävät melkein mitä tahansa, että ei tarvitsisi äänestää perinteisiä vanhoja puolueita.  Vanhojen puolueiden vastaisuus tulee ilmeisesti lähiaikoina kasvamaan, jos puolueet eivät ala saamaan jonkinlaiseen järjestykseen todellisia ongelmia, joita maailma on pullollaan. Veroparatiisit ovat yksi suurimmista, johon varmasti ratkaisu löytyy,  jos se todella halutaan löytää.  Taitaa olla vain niin, että jos ratkaisu on jonkun merkittävän poliitikon yksityisen edun vastainen, saadaan koko puolue mobilisoitua vastustamaan tuota ratkaisua, vaikka selkeästi nähtäisiin kansan kärsivän tuon yhden tai kahden poliitikon henkilökohtaisesta edusta.

Varsin selkeä esimerkki tuosta lienee tuulivoiman tukeminen, josta koko kansa kärsii, mutta joku merkittävänä pidettävä poliitikko tai hänen lähipiirinsä saa siitä henkilökohtaista hyötyä. Vaikka tämä on yleisesti tiedossa, ei kansantaloudellisesti merkittävää päätöstä tuulivoimatuen lakkauttamisesta saada aikaan.  Jokainen ammattimies tietää, että tuulivoimaa ei oikeasti ole edes olemassa, sillä sen hyötysuhde on niin vähäinen, että tuotto ei riitä kattamaan edes kustannuksia.  Jos me veronmaksajat lopettaisimme tuulivoimayhtiöiden tukemisen, olisi vain ajan kysymys, kun jokainen noista yhtiöistä kärsisi konkurssin. Jos konkurssista yleensä on jotain hyötyä, niin tässä tapauksessa ne ainakin auttaisivat kansantaloutta. 

 
Olen hyvin tietoinen, että minut tunnetaan tuulivoiman vastustajana ja tuo kirjoitukseni saatetaan tulkita siitä johtuvaksi.  Herätänpä tässä nyt sitten kysymyksen siitä, mistä moinen tuulivoimavastaisuuteni mahtaa johtua.  Johtuisiko samasta syystä kuin Australiassa, jossa tuulivoimayhtiöt ja tuulivoimaa lobbarit on haastettu oikeuteen?  Petoksen tunnusmerkithän noiden yhtiöiden toiminta täyttää myös Suomessa.

Totta kai monesta asiasta ollaan montaa mieltä, mutta on olemassa myös asioita, jotka pysyvät muuttumattomina mielipiteistä riippumatta.  Ne eivät yksinkertaisesti ole mielipideasioita. Tuulivoiman kannattamattomuus ja veronparatiisit ovat juuri tällaisia.

Meillä tuo kapinointi kanavoituu moniin puolueisiin juuri siitä syystä, että todellista äärioikeistoa ei meillä ole.  Perussuomalaisia kannattavat enää lähinnä rasistit, sillä puolue on leimautunut hyvin maahanmuuttovastaiseksi, vaikka puolue ei sinänsä sellainen olekaan, mutta sen lähipiiriin lukeutuu järjestöjä, jotka oikeasti ovat natsihenkisiä.  Uskon tämän olevan suurimpana syynä perussuomalaisten kannatuksen laskuun.   Nykymenon vastustus on nyt kanavoitunut lähinnä vihreisiin ja nukkuvien puolueeseen.   Jos minulta kysyttäisiin, niin nukkuvien puoluetta pidän parempana vaihtoehtona, sillä eivät vihreät ajatuksetkaan aina ihan järkeviltä vaikuta. Nukkuvien puolueessa on se hyvä puoli, että he eivät ainakaan vahingoita tätä maata - päinvastoin kun monet muut puolueet.

 
Meidän rahapelit yhdistyivät hiljattain yhden yhtiön alle.  Mitäpä jos meidän poliittinen päätöksenteko prosessi olisi yhdistetty samaan pakettiin?  Sen verran arpapeliä tulokset ovat, kun kerran osa kansasta nukkuu ja noin 70% äänestäjistä ei tiedä, mitä seurauksia heidän antamallaan äänellä voi olla.  Eikös siinä ole kyse arpajaisista? Vain arpajaisvero puuttuu, mutta sen taitaisi hallitus pian keksiä.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti