lauantai 9. heinäkuuta 2016

Ydinvoima - Suomen ainut mahdollisuus

En ole kovin suuria ylistyslauluja laulanut ydinvoiman puolesta, mutta kun olen tuulimyllyjä vastustaessani joutunut usein vastaamaan kysymykseen ”mitä sitten, jos ei tuulivoimaa”, niin ajattelin nyt kirjoittaa pienen oodin ydinvoiman puolesta.

Ydinvoimala on teknisesti niin hieno laitos, että en usko meitä järjestelmää ymmärtävä täällä Kalajoella kovin montaa olevan. En aio edes yrittää sitä selittää kansantajuisesti tämän blogin puitteissa, mutta jos onnistuisin tuomaan edes läpileikkauksen siitä, mistä todella on kysymys.

Kun atomin ytimen sidosenergia vapautuu, syntyy sen seurauksena energiaa. Tämä tapahtuu joko fissio- tai fuusiomenetelmällä. Minun opiskeluaikoihin puhuttiin yksinkertaisesti ytimen halkaisemisesta, ja siitähän todella on kysymys. Tällä energialla aikaansaadaan lämpöä, joka kiehuttaa vettä. Kyseessä on siis periaatteessa höyryvoimalaitos, josta ei kuitenkaa koidu ympäristölle eikä ilmastolle merkittävää haittaa, päinvastoin kuin esimerkiksi tuulimyllyistä tai hiilivoimaloista.

 Ydinvoiman osuus sähköntuotannosta ja sähköntuotannon hiilidioksidipäästöt EU-15 -maissa. (Wikipedia)

Fennovoiman laitos on uusinta tekniikkaa, jossa on mahdollisuus käyttää kierrätettävää polttoainetta, jonka viimeisimmän vaiheen varastointi ei ole ongelma. Olen tainnut sanoa, että tämän useaan kertaan kierrätetyn polttoaineen saa sitten jo tuoda vaikka meidän takapihalle. Vähemmän se siellä häiritsisi kuin nuo tuulimyllyjen aiheuttamat infraäänet.

Kovasti varteenotettavampi olisi minun teksti, jos olisin aikoinani päässyt töihin Loviisan ydinvoimalaan, johon kyllä pyrin, mutta olin silloin vasta sähkövoimatekniikan teknikko, eikä sitä luultavasti katsottu riittäväksi koulutukseksi. Sen jälkeen olen kyllä suorittanut sekä insinöörin että diploomi-insinöörin tutkinnot ,ja jos olisin nuorempi mies, hakisin nyt ilman muuta Fennovoiman palvelukseen. Olen kuitenkin eläkkeellä ja yritän purkaa turhautumiani tätä kautta.

Ydinvoimalaitoksen käytön on oltava turvallista, niin kuin se epäilemättä Suomessa onkin. Laitoksen turvallisuudesta vastaa aina voimayhtiö. STUK – on kuitenkin turvallisuusviranomainen, jonka tehtävä on valvoa laitosten toimintaa ja turvallisuutta. Toki ydinvoimaloissa on tapahtunut onnettomuuksia niin kuin kaikilla työpaikoilla, mutta varsinaisia ydinvoimalaonnettomuuksia on tapahtunut vain muutama. Viimeisin Tsernobylissä, jonka syyksi todettiin huolimattomuus ja osittain myös vajaa tekniikka. Japanissahan ei varsinaista onnettomuutta ydinvoimalassa tapahtunut, vaan siellä oli tsunami, jossa ydinvoimala osoitti kestävyytensä näissäkin olosuhteissa. Toki voimala vaurioitui, mutta on nyt taas käytössä.

Toki prosessissa aiheutuu säteilyä, mutta laitokset eivät säteile. STUK:n suorittamat mittaukset osoittavat, että ilmanäytteissä ei ole havaittu radioaktiivista jodia, josta siis on kyse silloin, kun puhutaan ydinvoimatuotannon aiheuttamasta ns. hiukkassäteilystä.

Säteily kuuluu osana ympäristöömme, ja sitä on pääsääntöisesti kahdenlaista. On mainitsemaani hiukkassäteilyä sekä sähkömagneettista säteilyä, jota hyödynnetään matkapuhelimissa sekä mm. mikroaaltouunissa. Hiukkassäteilyä hydynnetään mm. lääketieteessä. Koska säteily kuuluu osana ympäristöömme, on STUK keskittynyt mittaamaan vain poikeuksellisen suuria arvoja, jotka Suomessa ovat erittäin harvinaisia. Koska ne kuitenkin ovat mahdollisia, on STUK:lla olemassa varasuunnitelma, jota minä en tunne.

Pyhäjoen ydinvoimalaitos tulee valmistuttuaan tuottamaan suuren osan sähköntarpeestamme ja vapauttaa osittain Suomen riippuvuutta Venäjästä, josta nykyisin joudumme ostamaan sähköä ehkä liiankin usein, kun pohjoismainen sähköpörssi ei pysty sitä toimittamaan. Se, että laitoksen rakentaa venäläinen yhtiö, ei meitä mitenkään sido Venäjään, päinvastoin kun esimerkiksi vihreiden Ville Niinistö väitti. Ilmeisesti mies ei tunne suomalaista osakeyhtiölakia.

Sitä mieltä siis olen, että ydinvoima on tulevaisuudessa ainut ns. vihreä vaihtoehto energian tuotannossamme. Jos joku on toista mieltä, saa tietysti sitä olla, mutta luulen, että mielipide on melko vaikeasti perusteltavissa. Ehkä sitä kannattaisi kuitenkin yrittää, sillä olen kovin kyllästynyt perin kalajokiseen tyyliin, jossa väitetään että puhun jotain ulostetta, ilman että edes yritetään kertoa, missä kohdin olen ollut väärässä.

Ulostesanan tilalla oli tietenkin joku p:llä alkava sana, joka vain istuu melko huonosti sanavarastooni. 
 
Neljän ydinvoimalaitoksen ryhmä Cattenomissa Ranskassa. Taustalla näkyvät jäähdytystornit, joista kohoaa vesihöyryä. Etualan rakennukset ovat varsinaisia voimalaitoksia, joiden yhteenlaskettu sähköteho 5200 MW vastaa noin puolta Suomen sähkön kulutuksesta. (Wikipedia)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti