maanantai 4. heinäkuuta 2016

"Munattomat rauhanneuvottelijat"


Anteeksi vaan kaikki vainajat, kyllä minä oikeastaan tiedän mitä pelko on, sillä olen elämässäni useinkin joutunut, tai oikeastaan hankkiutunut tilanteisiin, joissa on todella pelottanut. Se nyt on vaan sellaista, että adrenaliini virtaa ja polvet lyövät loukkua.
 
Suomen hyväksymät rauhanehdot tuntuvat näin jälkikäteen kovin kohtuuttomilta, ja sitähän ne kieltämättä olivatkin. En todellakaan voi tietää, mitä olisi tapahtunut, jos noihin ehtoihin ei olisi aikanaan suostuttu, mutta näin jälkiviisaana on todettava, että ainakaan ihan kaikkea ei olisi tarvinnut hyväksyä.Paljon puhuttu ”ryssän pelko” sai meidän neuvottelijamme uskomaan, että rauhaa ei olisi tullut, jos noihin kohtuuttomiin ehtoihin ei olisi suostuttu. Kuten sanoin, tiedän mitä pelko on, ja se saa ihmisen joskus toimimaan järjen vastaisesti.

Karjalan pakolainen kun olen, koskettavat minua ensisijaisesti aluemenetykset, joista varsin suuri osa tehtiin kynällä. Jokseenkin varma olen, että jos suomalaiset olisivat kylmäpäisesti sanoneet, että ”niet”, niin raja olisi nyt hieman eri paikassa. Kaikki tosiasiat kertovat sen puolesta, että Neuvostoliitto ei olisi jatkanut sotaa senhetkisessä tilanteessa, vaikka Suomi ei olisi ihan kaikkeen suostunutkaan.

Fasistiset järjestöt määrättiin lakkautettavaksi, ja tätäkin määräystä Suomi pyrki noudattamaan, vaikka onkin näköjään unohtanut tuon sopimuskohdan. Liekö niin, että sopimus olikin tarkoitettu vain määräaikaiseksi, eihän Neuvostoliittoakaan enää ole olemassa? Sotasyyllisiä piti rangaista aivan Nyky-Venäjän hengen mukaisesti. Suomi oli syyllinen sotaan, jonka Neuvostoliitto oli aloittanut. Kyllä kai kaikki nyt jo ymmärtävät, että Ukraina hyökkäsi Venäjälle ja Krimi muodosti suuren uhan koko tuon jättivaltion olemassaololle. 

Suomen sotavoimia rajoitettiin ja kalustoa vähennettiin. Tuo tuskin haittasi ketään, sillä kun aikaa on vierähtänyt, näyttää siltä, että turhanpäiväinen henkseleiden paukuttelu alkaa täälläkin taas lisääntyä. Jos minulta kysyttäisiin, niin yhtään ylikallista hävittäjää ei ostettaisi, puhumattakaan mistään ohjuksista.

 
Valvontakomissio oli tietysti nykyisen oikeuskäsityksen mukaan Neuvostoliiton hätävarjelun liioittelua, mutta…  Niinhän se taitaa olla, että jos jossakin kulttuurissa on johonkin totuttu, niin on vaikea uskoa, että jossain toisessa kulttuurissa saatetaan toimia aivan toisin. Todennäköisesti Suomi olisi noudattanut rauhansopimuksen määräyksiä ilman tuota juopottelevien ja nöyryyttävien ”valvojien” joukkoakin.

Tuskinpa Lapin sotaakaan olisi tarvittu, jos valvontakomissio ei olisi määrännyt Suomea aloittamaan saksalaisten karkotuksia. On luultavaa, että saksalaiset olisivat poistuneet maasta muutenkin havaittuaan sotatoimien päättyneen tällä rintamalla. Kyllä heitä enemmän varmaan muualla tarvittiin.
Kun näitä asioita nyt tarkastelee historiallisesta perspektiivistä, täytyy vain uskoa, että jotain olisi opittu. Ei aina näytä siltä, mutta jospa joskus ihmisten vallanhimo asettuisi sille tasolle, että lähimmäisemme saisivat elää sovussa toisten sorkkimatta asioita, eikä sotiakaan enää tarvittaisi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti