Pelon politiikka

UP, Ulkopolitiikka, on Ulkopoliittisen instituutin julkaisu, joka pääsääntöisesti käsittelee sekä oman maamme että joskus vieraidenkin maiden ulkopolitiikkaa.  Vaikka en yleensä pyri ottamaan kantaa ulkopolitiikkaan, niin siitä huolimatta pidän ihan viisaana lukea tuota laadukkaasti toimitettua lehteä.  Lehden päätoimittajana toimii Teija Tiilikainen, ja monet tässä blogissa esitetyt lainaukset ovat hänen kynästään, aina tuota otsikkoa myöten.

Yleisessä politiikan teossa tunteilla on suurempi rooli kuin järjellä. Useimpia päätöksiä ohjataan tunteilla. Ideologisesti virittäytyneet poliitikot vain harvoin suostuvat tarkastelemaan tosiasioita.  He ovat kuin tiedemiehiä, jotka kieltäytyvät suorittamasta ratkaisevaa koetta, koska se saattaisi osoittaa heidän teoriansa vääräksi.  Tämä saattaa aiheuttaa miljoonien, jopa satojen miljoonien tarpeettomat kustannukset vain ns. kasvojen säilyttämisen vuoksi.  Jos olemme omistautuneet jollekin asialle, ei ole kovin helppo läpäistä tuota ideologista suojamuuria.  Jos omat todistelut eivät pure, ei vastakkaisesta mielipiteestä yksinkertaisesti välitetä tai se yritetään kumota jollakin salaperäisellä väitteellä ulosteen puhumisesta, ilman että tuota väitettä mitenkään perustellaan.

Tunteista voimakkaimpia on pelko. Poliitikot eivät ehkä aina kaikissa asioissa itse koe pelon tunnetta, mutta he käyttävät sitä vallan välineenä. Pelon avulla manipuloidaan ihmisiä jonkin, usein varsin itsekkään motiivin taakse.  Tunteiden lisäksi itsekkyys, vallanhimo ja ahneus ovatkin usein ne motiivit, jotka saavat poliitikot toimimaan.  Tätä toimintaa ohjaillaan sitten ohjailemalla tunteita. 

 

Pelko on se tunne, jonka avulla rasistiset voimat ovat saaneet osan kansasta maahanmuuttovastaiseksi, vaikka kaikki järkisyyt puhuvat sen tosiasian puolesta, että pitkällä tähtäyksellä maahanmuutto, päinvastoin kun maastamuutto, on kansallemme siunaukseksi.   Odinin katupartiot ovat eräs tapa lietsoa kansan pelkoa juuri maahanmuuttovastaiseen suuntaan.  Ydinvoiman vastustajat lietsovat taas pelkoa jostakin tuntemattomasta uhasta, joka varmasti on olemassa, vaikka ei nyt heti tule mieleen mikä se olisi, kun polttoainekin on nykyisin jo kierrätettävissä ja onnettomuudet ovat tosi harvinaisia, verrattuna lähes mihin tahansa vaihtoehtoon.

Pelko ajaa myös valtioita sotilaalliseen varusteluun, ja puheilla uskottavasta maanpuolustuksesta koetetaan kansa saada myötämieliseksi tälle järjettömälle tuhlaukselle.  Kun nyt tarkastelen tätä asiaa ihan vain Suomen kannalta, kannattaisi miettiä, mitkä kaikki valtiot muodostavat turvallisuusuhan Suomelle.

Ainut vaihtoehto taitaa tulla idästä, jota vastaan ei ihan heti pystytä uskottavasti varustautumaan.  Ei vaikka koko valtion budjetti käytettäisiin sotilasmenoihin.  Potentiaalista vaaraa vastaan ei siis uskottavaa maanpuolustusta ole olemassa.

On tietysti paljon muitakin tunteita, joista voisin vaikka kirjan kirjoittaa, mutta olkoon tuo pelko nyt tässä.

Tähän loppuun nyt sitten tämä minun leikkauslistani, joka toteutuneena saisi kansamme jaloilleen hyvin pian.

Ensinnäkin pois tuulivoimatuki, joka säästäisi veronmaksajien rahoja kahtakin kautta: tuulimyllyjen tuominen ulkomailta loppuisi, eikä tämä näennäisenergian tuotanto enää kuluttaisi valtion varoja.

Toiseksi ei yhtään tarpeetonta hävittäjää ja ohjusta Suomeen.  Niillä voidaan kyllä harjoitella ja leikkiä, joka paitsi maksaa paljon, on tosiasiallista tuhlausta.

Kolmas kohta varmasti kirpaisee ehkä eniten tässä minun listassani, sillä minä muuttaisin opintotuen kokonaan valtion takaamaksi opintolainaksi.  Sekin hyödyttäisi maatamme kahta kautta: ensinnäkin suoranaista rahaa säästyisi, ja samalla se kasvattaisi vastuuntuntoisempia opiskelijoita, kun tajuttaisiin, että laina on sijoitus tulevaisuuteen.  Opintojen keskeytyksetkin harvenisivat varmasti.