Diktatuuri ja demokratia

Ei se digitalisointia koskeva esitelmä minunkaan kohdalla ihan hukkaan mennyt, sillä se sai taas pitkästä aikaa ajattelemaan sitä, miksi kansakunnat eivät yleensä hyödynnä tekniikan saavutuksia siinä määrin kuin se olisi mahdollista.

Hallintojärjestelmissä on yleensä kaksi ääripäätä: diktatuuri ja demokratia. Niillä sitten on vielä jyrkempiä ja lievempiä muotoja.

Diktatuuri on yhden tai muutamien henkilöiden hallintajärjestelmä, jossa he alistavat enemmistön noudattamaan omaa tahtoaan. Hyvä diktatuuri saattaa joskus olla parempi järjestelmä kuin huono demokratia. Demokratiahan ei koskaan ole paras vaihtoehto, vaikka se kenties on paras mahdollinen. Demokraattiset päätökset ovat mahdollisia vain kompromissien seurauksena ja parhaimmillaankin kompromissi on vain se toiseksi paras vaihtoehto.

Meillä on hyvässä muistissa vielä kommunismi, joka oli eräs diktatuurin muoto. Se edusti harvainvaltaa, jossa päätökset ja vaalien tulokset oli nuijittu pöytään jo paljon ennen vaaleja ja virallisia päätöksiä. Tämä järjestelmä, jossa kansa sai kyllä äänestää, mutta esimerkiksi vaaleilla ei ollut mitään merkitystä, jos tulos ei miellyttänyt vallan pitäjiä. Suurimmassa osassa maailmaa tämä järjestelmä luhistui jo 90-luvun alkupuolella. Kommunismi tarjosikin yleensä vain huonoja vaihtoehtoja, vaikka sen teoria ei aivan paha olisikaan. Siinä ei kuitenkaan huomioitu sitä tosiasiaa, että ihmiset kaikkialla maailmassa ovat hieman erilaisin eväin varustettuja.

Myös demokratia jakautuu karkeasti kahteen osaan: välilliseen eli edustukselliseen demokratiaan ja suoraan demokratiaan. Selkeästi yleisin järjestelmä maailmalla on ensin mainittu, joka on käytössä myös meillä Suomessa. Kansa valitsee eduskunnan, joka sitten päättää meidän puolesta ja valvoo myös hallituksen toimintaa.

Suoraa demokratiaa ei sellaisenaan ole käytössä oikein missään, sillä paljon puhuttu Sveitsin mallikin on sitä vain osittain. Tarvitaan lisäksi parlamentti, joka päättää asioista suurimman osan. Tuskinpa voitaisiin olettaa, että koko kansa olisi päivät pitkät torilla nostelemassa käsiään kannatuksen merkiksi.
 

 

Britannian esimerkki suorasta kansanäänestyksestä ei ole oikein rohkaiseva, sillä jo nyt monet äänestäneistä katuvat äänestämisiään. Näin käy usein, kun päätösten vaikutuksia aletaan tarkemmin penkomaan. Tuskin syyllistyn kansan aliarvioimiseen, jos oletan, että vain 10 – 20 prosenttia yleensäkään on selvillä oikein siitä, mistä äänestetään ja mihin se pahimmillaan voi johtaa. Tulos voi olla ihan mitä tahansa.

Eduskunnan asiantuntemustakaan minä en kovin korkealle noteeraa niin kauan kuin sinne valintaperusteena on lauluääni. Eikös sitä kuoroon sillä lailla?

Niin siis näiden asioiden pohtiminen alkoi siis tuosta digitalisoinnin luennosta. Uskon, että ainakin osa hallituksesta tajuaa, että monet sen päätöksistä ovat vain toiseksi parhaita vaihtoehtoja, jos aina sitäkään. Poliittisen päätöksen on kuitenkin läpäistävä demokratian seula, joten olisi hyvä, jos ainakin osa kansanedustajista ymmärtäisi, mistä on kysymys. Usein ei ymmärrä, joten hallituksen on tuotava esitys, joka olisi jotenkin ymmärrettävissä.

Digitalisointi ei yksinkertaisesti ole niitä asioita, joita kansanedustajat yleisesti ymmärtävät. En ole varma, mutta oletan, että hiihtäjille, misseille ja laulajille noita asioita ei välttämättä ole opetettu. Surullista, mutta en todellakaan ole missi, joten mistä voisin varmuudella tietää, mitä kaikkea noihin paketteihin on pakattu.