keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Pannulapun virkkaajat


Kyllä minua on kovasti ihmetyttänyt väite, että Kalajoelle rakennettavien tuulivoimaloiden kaikki osat tuodaan ulkomailta. Tottahan se näyttää olevan, sillä ihan omin silmin olen nähnyt, että ainakin tuulimyllyn siipiä kuljetetaan Rahjan satamasta tuulimyllyjen rakennustyömaalle. Ihmettelen tätä siksi, että itsekin olen ollut mukana ns. lapaprojektissa, jossa suunniteltiin maailman suurinta tuulimyllyn siipeä, ja tein sille mm. lujuuslaskelmat. Ainakaan toistaiseksi ei kukaan ole huomauttanut, että ”väärin suunniteltu lapa”.

Toinen tuulimyllyjä koskeva asia, jossa olen ollut ihan itse mukana, oli tuulimyllyjen ohjaamojen rakentaminen lujitemuovista. Aktiiviaikoinani olin nimittäin kouluttamassa näiden lujitemuovituotteiden valmistajia Torniossa.

En tiedä mistä kiikastaa, mutta siltä vaan näyttää, että ei oikein ole suomalainen lujitemuoviteollisuus itseään läpilyönyt näillä markkinoilla, vaikka tunnetusti korkeatasoista onkin. Muutenkaan ei noiden tuulivoimaloiden rakentaminen näytä työllistävän meidän työttömiä, sillä voimalan asentajistakin suurin osa tulee entisistä Itä-Euroopan maista. ”Tuulivoimabisnes” on muutenkin varsin kyseenalaista, sillä energian saannin kannalta sillä ei juurikaan ole merkitystä, mutta tuulivoimayhtiöt saavat voittonsa veronmaksajien rahoista ja pysyvät näin pystyssä. Tuulivoimalan käyttöiäksi on laskettu max. 15 vuotta, mutta toistaiseksi ei ole päätetty, kuka purkaa ja millä rahalla. Yksi tällainen ”raato” näyttää jo tököttävän Rahjan sataman edustalla ilman siipiä. Kelpaakohan tähänkään hommaan suomalainen työvoima, vai pitääkö väki tuoda taas ulkomailta?

 
Jotenkin minusta tuntuu, että suomalaiset esittävät mieluummin rasistisia mielipiteitään kuin suostuvat tekemään epämiellyttäviksi kokemiaan töitä, joita varten joudutaan palkkaamaan ulkolaista työvoimaa.

Suomalainen teollisuus ei ole kovin kilpailukykyistä silloin, kun valmistetaan tuotteita, joiden valmistusprosessi sisältää runsaasti käsin tehtävää työtä.

Koetan olla kovasti solidaarinen kaikkia kansalaisia kohtaan, mutta kyllä minä rohkenen väittää, että ammattiyhdistysliike saa painaa omaan piikkiinsä tuon ulkomaalaisen työvoiman maahantuonnin ja suomalaisen teollisuuden heikon kilpailukyvyn. Näin se vaan on, vaikka en toki Suomen ”hyvää” hallitustakaan aio vastuusta vapauttaa. Kyllä molemmat tahot ovat osaltaan huolehtineet siitä, että vain Marttayhdistysten pannulapun virkkauspiirit ovat enää kannattavia. Saavathan ulkomailla asuvat lapsenlapset näin muistoja vanhempiensa entisestä kotimaasta.

 
En minä kenenkään äänestämiskäyttäytymistä aio ohjailla, mutta ihmeelliseltä se tuntuu, että vaikka selvästi näemme, mihin suuntaan ollaan menossa, niin suurin osa meistä äänestää niin kuin on aina äänestänyt. Näin se vaan jatkuu entinen meno ja ”kaikki on vanhan hallituksen vikaa.”

Keksisiköhän uusi hallitus jonkun muun pystyssäpysymiskeinon kuin puoluekurin ja enemmistöhallituksen? Olisivatkohan järkevät päätökset mistään kotoisin? Olen varma, että vain riittävän pieni hallitus pystyy niitä tekemään ja pysyy pystyssä, jos tekee yhteistyötä eduskunnan kanssa.

Vähemmistöhallituksen hyvä puoli olisi se, ettei se pystyisi kävelemään eduskunnan yli. Onhan meidän eduskuntamme kuitenkin se osa valtiomuotoamme, jonka ainakin pitäisi olla se ylin päättävä elin. Ei kansanedustajan käsiä saa sitoa puoluekurilla eikä millään muullakaan painostuksella tai uhkailuilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti