Poliittisen järjestelmämme kierous

Minä väitän, että meidän poliittinen järjestelmämme on jotenkin nykymuodossaan kiero ja jossakin tapauksessa myös syrjivä. Syrjivänä sitä voidaan pitää silloin, kun jonkin alueen äänikuningas tai kuningatar osoittautuu alueellaan suosituimmaksi, mutta ei silti tule valituksi eduskuntaan, koska on ”väärässä” puolueessa. Puolueen tekee vääräksi meidän suhteellinen vaalitapamme, joka on taas hyvin kiero. Se asettaa äänestäjille ensisijaiseksi kohteeksi puolueen, mutta lähes kaikki antavat ymmärtää, että äänestetään henkilöä. Suomalaisessa järjestelmässä vain presidentin vaalit ovat henkilövaalit, kaikissa muissa vaaleissa on erittäin todennäköistä, että varsin pienellä äänimäärällä ohitetaan huomattavasti suositumpia ehdokkaita. Näin sekä valtiollisissa vaaleissa että paikallisvaaleissa.

Puolueidenvälisissä voimasuhteissa ei tulisi kovinkaan suuria muutoksia, vaikka systeemi toimisi niin, että ehdokkaat listattaisiin vaalien jälkeen äänimäärän mukaiseen järjestykseen ja valittaisiin ilman muuta eniten ääniä saaneet ehdokkaat. Varsinkin paikallisvaaleissa tämä olisi ehdottomasti ainut oikea systeemi, sillä nykyinen järjestelmä saattaa karsia jonkin kunnan kannalta hyödyllisen henkilön pois ja hänen tilalleen nousee joku sääliääniä saanut pupujussi. 

Muista en tiedä, mutta minä ainakin tuntisin huonoa omaatuntoa, jos olisin joskus noussut johonkin asemaan muiden äänien turvin. Varsinkin isoissa ja suosituissa puolueissa tätä kuitenkin sattuu. Vaaliliitot ovat todellinen paholaisen ruoskanisku meidän poliittiselle järjestelmälle. Se saattaa aiheuttaa sen, että et voi äänestää ollenkaan oman puolueesi ehdokasta, koska äänesi saattaakin auttaa sitä kilpailevan puolueen ehdokasta, jonka kaikkein viimeisimpänä valitsisit.

Toinen ehdottoman epäonnistunut sopimus on tämä nykyinen ”pääministerisopimus”, jossa pääministerin tehtävä lankeaa ilman muuta eduskunnan suurimmalle puolueelle. Esimerkiksi tässä tilanteessa se todennäköisesti tuo äänivyöryn Keskustapuolueelle, koska vaikuttaa siltä, että Juha Sipilä on neljän suuren ryhmästä ainut, jota pääministerin housut pukevat. Se ei kuitenkaan saisi vaikuttaa kansanedustajien määrään, eikä eduskunnan kokoonpanoon, mutta ”kepun” äänestäminen varmistaa Sipilän paikan.

Saattaa olla, että tästä syystä minäkin joudun äänestämään ”kepua”, varsinkin kun en missään tapauksessa halua, että ”persujen” rasistisiipi saisi minun ääneni, vaikka muutoin pidänkin perussuomalaisten ohjelmaa selvästi parhaana.

 Enemmistöhallitus.

 

Hyvä hallitus voidaan muodostaa vain silloin, kun hallituksen pystyssä pysyminen voitaisiin turvata muilla keinoin kuin enemmistöhallituksella ja puoluekurilla.

Ensimmäisenä tulee mieleen tietysti päätökset, joita hallitus tekee. Jos ne ovat hyviä ja järkeviä, suurin osa eduskunnasta on niiden takana. Toinen asia olisi tietysti hallituksen kaatamiseen tarvittava määräenemmistö. Ei saisi olla ihan selvää, että hallituksen voisi kaataa yksinkertainen enemmistö niin kuin nyt asianlaita on. Jos joku haluaa kuulla vielä kolmannen asian, olisi se pienempi hallitus ja suurempi painoarvo asiantuntijoille.

Nykyinen hallituspolitiikka turvaa kyllä ministerien työpaikat, varsinkin, kun itse saavat äänestää omasta luottamuksestaan, mutta kansan etua se ei palvele.

Kyllä se varmasti niin on, että mitä useampi kokki, sen huonompi soppa. Ehkäpä näillä eväillä saataisiin Suomi nousuun, vaikka valitettavasti eväät eivät taida ihan tälle vaalikaudelle ennättää. Tuleva eduskunta voisi kuitenkin näitä ehdotuksia miettiä.