torstai 16. huhtikuuta 2015

Typeryyksien typeryys


Kukahan se maksoi sen taiteilijaksi itseään nimittävän pilapiirtäjän turvatoimet, kun hänet kuskattiin Helsinkiin puhumaan muka sananvapauden puolesta? Kyllä minun mielestäni kyse on ihan jostain muusta kun sananvapaudesta, silloin kun pilkataan toisten pyhänä pitämiä arvoja.

Sanan- ja mielipiteenvapautta on sen sijaan se, että minun mielestäni tältä häiriköltä olisi pitänyt kieltää maahantulo kokonaan. Suojelupoliisin arvion mukaan hän aiheutti todellisen uhkan kansalliselle turvallisuudelle, ja tätä häirikköä varten piti meidän veronmaksajien kustantaa jättimäiset turvatoimet. Vaikutti siltä, että tosiasiassa tuo mies ei edes tajunnut, mitä sananvapaus tarkoittaa, eikä ole luultavaa, että tuon tilaisuuden järjestäjätkään siitä kovin hyvin ovat selvillä.

Mielipiteenvapaus on sitä, että saat ihan itse muodostaa oman mielipiteesi ja sananvapaus taas sitä, että saat sanoa ääneen sen mielipiteen. Kaikki tuon alueen ulkopuolelle jäävä roska on siten jo jotain muuta, ja vaikka ei aina ole kyse edes rangaistavasta teosta, niin yleensä kuitenkin hyvän maun ja harkintakyvyn puutteesta. Monet näistä asioista ylittävät myös rikosoikeudellisen syytekynnyksen. Toki siitä pitäisi ”persuillakin” olla jo kokemusta. Kyllä tässä maassa ihminen saa sanoa melkein mitä tahansa, jos pysyy totuudessa ja pystyy näyttämään toteen sanansa. Selvää kuitenkin on, ettei kukaan todellakaan usko siihen, että Jeesus olisi koira.

Niin, näinhän se menee!

Jos olisin piirtänyt koiran, jolla on Jeesuksen pää, suurin osa kansasta olisi todella närkästynyt, joskaan suomalaiset nyt eivät ehkä sen takia ihmisjahtiin olisi ryhtyneet. Monien muslimimaiden ihmiset ovat kuitenkin hieman erilaisella tempperamentilla varustettuja, joten varmasti valtiot joutuvat kustantamaan jonkun pöljän pöljäilyt. 

 
Mennyt on mennyttä, mutta koetetaan tuosta nyt ottaa opiksemme. Kyllä minä muistan, miten Hannu Salama sai aikanaan jumalanpilkasta tuomion. Ehkä se oli hätävarjelun liioittelua, mutta jos hän olisi syyllistynyt yhtä törkeään uskonnon pilkkaamiseen kun nuo muutamat pilapiirtäjät, niin viruisi vankilassa vieläkin.

Monet lukijani ehkä tietävät, että en todellakaan ole muslimi, mutta ymmärrän myös sen, kuinka tärkeää uskonto voi joillekin olla. Minä olen kristitty, mutta kunnioitan myös toisten vakaumusta.

Suomen tehtävä ei ole rangaista ulkomaalaisia ulkomailla rikoksia tehneitä ihmisiä, mutta maahantulokielto olisi toki perusteltua, jos suojelupoliisin uhka-arvio sitä edellyttäisi.

Tämä on minun mielipiteeni, ja se, että saan tämän esittää on sananvapautta. Typeryyksien typeryyttä on taas raahata maahan pilapiirtäjiä, jotka eivät edes tiedä, mikä ero on sananvapaudella ja Jumalan pilkalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti