maanantai 27. huhtikuuta 2015

Miksi en ole rasisti


Vastaus tuohon kysymykseen on varsin yksinkertainen: en voi olla ulkomaalaisvastainen, koska olen kristitty. Se on asia, jolla en milloinkaan ole pyrkinyt ratsastamaan, enkä ole tehnyt edes voimakkaasti sanansaattotyötä. Olen kokenut, että se ei ole minun tehtäväni, mutta omalla elämäntavallani voin osoittaa sen suunnan, jota pidän oikeana. Joku käyttää siitä sanontaa ”esimerkillä johtaminen”, mutta minä vierastan tuotakin ajatusta, sillä minun esimerkkini varmasti on joskus vienyt ihmisiä myös aivan toiseen suuntaan ja ehkä aikaan, jota en mieluusti muistele, vaikka tekoni tuskin koskaan ovat täyttäneet rikoksen tunnusmerkistöä. En muutenkaan koe olevani johtaja, sillä kyllä minulla yhä edelleen on tekemistä ihan itseni kanssa.

Toki minulla on myös paljon ulkomaan kokemusta ja kokemusta ulkomaalaisista, enkä siinä nyt kovin merkittävää eroa huomaa suomalaisiin nähden. Se ei kuitenkaan ole tuo syy antirasistisuuteeni, vaikka on todettu, että suurimpia rasisteja ovat juuri ne, jotka eivät koskaan ole poistuneet Suomesta.

Anteeksi vaan tuo syyttävä sävy. Ei kenenkään ole pakko matkustaa yhtään minnekään, mutta ei pitäisi myöskään puhua mistään ”mamuongelmista” maissa, jossa sitä ei ole ja joissa ehkä ette koskaan ole käyneet.

Keronpa sitten yhden kotimaassa sattuneen tositapahtuman, joka osittain aukaisi silmäni. Suomalainen ja hänen amerikkalainen ystävänsä matkustivat Helsingin keskustasta Huopalahteen. Amerikkalainen ”mamu” oli ollut parin viikon vierailulla entisessä kotikaupungissaan New Yorkissa, mutta ei oikein viihtynyt siellä, vaan totesi: ”Ihmiset kaikkialta maailmasta haluavat muuttaa sinne.” Samassa hän huomasi, miten bussiin nousi joukko somaleja. Hetken mietittyään hän totesi: ”Jospa Jumalan tarkoitus onkin sekoittaa meidät keskenämme ja tehdä meistä yksi kansa.” Varmasti tuossa on miettimistä, joskaan en usko rasistien kovin vahvasti näitä asioita edes miettivän.

 
Myös Raamatusta löytyy kohta, jossa Jeesus ilmaisee paheksuntansa rasismia kohtaan, kun hän sanoo: ”Tulee ihmisiä idästä ja lännestä, ja he istuvat isäni kanssa samalla aterialla yhdessä Abrahamin ja Iisakin kanssa. Monet niistä jotka luulevat taivaaseen pääsevänsä, joutuvat kadotukseen.” En tiedä, mitä Kristus noilla sanoilla on tarkoittanut, sillä niiden sanatarkka sisältö vaihtelee hieman Raamatun käännöksestä toiseen, mutta kyllä se ainakin rasismin vastaiseksi on tulkittava, lukipa sitä kuka tahansa.

Tuo amerikkalainen ”mamu” siis sai ainakin minut ajattelemaan, että maan päällä ei elä yhtään ihmistä, jota minun tulisi vihata, ainakaan hänen etnisen alkuperänsä takia.

On muuten tosi ikävä, että Timea muuttaa Saksaan. Sellaisia ”mamuja” me tarvitsisimme täälläkin, mutta totta tietenkin on, että Saksa on sata kertaa maahanmuuttoystävällisempi maa kuin Suomi.

Tuntuu melkein typerältä vedota siihen, että Suomessa on satoja tuhansia työttömiä. Meillä on myös tuhansia avoimia työpaikoja, joihin ei löydy ammattitaitoisia työntekijöitä ja töitä, joita ”pullalla syötetyt” suomalaiset eivät viitsi tehdä.

Puuttuukohan näiltä suomalaisilta työttömiltä ajokortti, kun esimerkiksi autonkuljettajista on puute? Voisin näitä esimerkkejä luetella satoja, mutta eiköhän se kuitenkin niin ole, että ammatit ja ammattitaito eivät kohtaa toisiaan. Räätälistä ei ainakaan heti tule hitsaria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti