Karjalan synty

Tämänniminen kirja on toki kirjoitettu useammankin kertojan toimesta, mutta minä olen lainannut tästä teoksesta vain nimen. Loska pääsääntöisesti olen keskittynyt Impilahti-Pitkäranta seutuun, ei tuo teos tuo mitään merkittävän uutta juuri noilta seuduilta, vaikka nämäkin alueet ovat kyllä olleet jo varhaisen historian aikana hyvinkin tutkimuksen kohteena.

Monimuotoisen luontonsa, varhaisen asutuksensa ja merkittävien luonnonvarojensa ansiosta Karjala on ollut tutkijoiden mielenkiinnon kohteena jo varhaismetallikaudelta alkaen, vaikka varsinaisesti dokumentoitua tietoa alkaa löytyä vasta keskirautakaudelta, eli 300-luvulta alkaen. Viikinkiaika sijoittui jonnekin 800 – 1100-lukujen tienoille, ja siitä meillä on jo kohtalaisen paljon tietoa. Ristiretket ajoittuivat sitten aivan viikinkiajan loppuun ja jatkuivat suunnilleen seuraavat kaksi vuosisataa. Karjalaisen kulttuurin kehitys voidaan olettaa alkaneen vasta silloin, joskin oletettavaa on, että nykyisin Karjalana tunnettu alue oli kehittyneempää kuin siitä länteen olevat alueet, joissa yhä edelleen palvottiin erilaisia seitoja ja muita pakanajumalia.

 Impilahden Mäkisalon Linnavuorella on hyvin säilyneitä kivivalleja. J.E. Kortanin vesivärimaalaus 1899.

Kivikausi oli myös Karjalassa niin kuin muuallakin varsin pitkä ajanjakso ainakin suomalaisen mittapuun mukaan. Kivikausi Karjalassa kesti noin 7000 vuotta, ja vaikka asutus oli melko harvaa, se ei koskaan hävinnyt. Kivikautisista asuinpaikoista kertovia esineistöjä löytyykin lähes kaikkialta vanhasta Karjalastamme. Jotkut tutkijatkin voivat olla kanssani eri mieltä, mutta täysin varmoina ei tutkimusten antamaa näyttöä voida pitää, mutta minä karjalaisena tietysti rinta rottingilla julistan, että Karjala on maailman napa ja siellä elettiin jo silloin, kun suurin osa ympäristöstä kieriskeli synkässä pimeydessä. Suusta suuhun periytyneet kertomukset, jotka johtivat aikoinaan kansalliseeppoksemme syntyyn, lienevät melko pitävä todistus Karjalan asemasta senaikaisessa yhteisössä. Karjalan kehitystä kuitenkin jarrutti jonkin verran karjalaisille tyypillinen vanhoillisuus, joka siihen aikaan tarkoitti lähinnä luontaista varovaisuutta kaikkea uutta ja vierasta kohtaan. Laatokka kuitenkin muodosti jo silloin luonnollisia kauppateitä, joita pitkin kulttuuri pääsi tunkeutumaan melko syvälle karjalan kyliin. Kivikausi vaihtui pronssikaudeksi vähän kerrassaan, eikä sitä aivan tarkoin pystytä ajallisesti määrittämään. Lähes kaikkialla olleista malmeista opittiin vain vähän kerrassaan valmistamaan metallia ja siitä esineitä. Näin oltiinkin keskellä pronssikautta ennen kuin sitä edes huomattiin.

Kalevala kertoo, kuinka seppä Ilmarinen takoi Sammon, mutta historia ei kerro päivämäärää, milloin tuo olisi tapahtunut. Oletettavaa kuitenkin on, että tuo Sammon taonta on tapahtunut aikana, jolloin metallit jo tunnettiin.

Suomalaisella metalliteollisuudella ja mineraalien tuotannolla on siis vankat juuret Karjalassa ja Impilahden seudulla, jonka kaivos- ja metalliteollisuudesta olen joskus aikaisemmin jo kirjoittanut. Kyse ei siis ole pelkästään metalleista, vaan Karjalassa oli monenlaisia mineraaleja. Vaikka Impilahden kaivokset ja teollisuus saivat elää myös Neuvostovallan vuosina, unohtui kaikinpuolinen Karjalan tutkimus vuosikymmeniksi. Alueen annettiin olla lähes joutomaana koko sodan jälkeisen ajan aina 70-luvulle asti.