maanantai 6. huhtikuuta 2015

Kuvernöörin roknoosi


Ainut asia mikä suomalaisessa poliittisessa kentässä on varmaa on, että vaalit käydään muutaman päivän päästä. Sen sijaan vaalien tuloksen ennustaminen ei niin selvää olekaan. Suomalaisen politiikan tasosta kertoo se, että ehdokkaat ovat pääsääntöisesti keskittyneet haukkuman toisiaan jättäen itsensä kehumisen nyt vähemmälle. Voihan se olla niinkin, ettei kehumista paljon ole ollut, eikä niitä paria asiaa, jossa on edes tyydyttävästi onnistuttu viitsitä mainita, ettei kansa saisi käsitystä, kuinka vähän kehuttavaa on.

Minäkin yritän tässä nyt laatia omaa prognoosiani, vaikka myönnän toki, että se on vaikeaa, kun ei yhdelläkään ehdokkaalla ole ollut mainittavia meriittejä, josta syystä äänestysprosenttikin saattaa jäädä alhaiseksi.

Muutamia ehdokkaita ja kansanedustajiakin tunnen ympäri maata, mutta tämän alueen ehdokkaista vain muutaman. Minun ennusteeni perustuukin pitkälle median tuomiin tietoihin ja puolueiden tilaamien ennusteiden varaan. Henkilökohtainen asiantuntemukseni ei kovin pitkälle riitä, sillä ihmiset ovat Venäjääkin arvaamattomampia. Ainoastaan Keskustapuolueen vaalivoittoa voidaan pitää lähes varmana, ja sekin johtuu pitkälle siitä, että eduskunnan aikoinaan määrittelemä käytäntö on, että vaalit voittaneen puolueen puheenjohtajasta tulee pääministeri. Tätä järjestelmää olen kyllä joskus moittinut, mutta tällä mennään nyt. Keskustapuolueen puheenjohtaja Juha Sipilä on todella ainut pääministerin mitat täyttävä poliitikko tuossa porukassa. Näin siis tulee käymään. Keskustapuolue on ainut voittaja, ja kaikki muut eduskuntapuolueet menettävät ääniä, ellei nyt nuo eduskunnan turhakkeet RKP, Kristilliset ja Vihreät onnistu keräämään joitakin protestiääniä.

Kun olen muualta muuttanut, en oikein ymmärrä sitä logiikkaa, jonka mukaan Suomen eduskunnassa pitäisi olla juuri Kalajoen edustaja, sillä onhan Suomessa toistasataa Kalajokea merkittävämpää kuntaakin. Kai se ihan oikeasti niin on, että kansanedustajan ensisijainen tehtävä on ajaa koko Suomen etua. Voihan se olla niin, että kalajokista minäkin äänestän, mutta vieläkään en ole asiastani varma. Kyllä minun vaihtoehtoni täällä kahteen rajoittuvat. Toisen tunnen henkilökohtaisesti, toista en. Vihreitten Hanna Halmeenpää on kyllä saanut paljon julkisuutta, mutta minun mielestäni kuuluu noiden turhakkeiden joukkoon.

Perussuomalaisilla ei täällä Kalajoella ole omaa ehdokasta, koska taisin torpata ainoankin, kun siitä mielipidettäni kysyttiin. Ehkä puolue teki siitä itsenäisesti päätöksensä ja hyvä niin. Ei ”persuilla” täällä oikeasti ketään olisi ollutkaan, mutta äänestysalueella kylläkin. Kolmesta paikastaan Perussuomalaisetkin menettävät yhden, mutta en osaa ennustaa kuka se olisi. Tietysti toivon, että se ei ainakaan olisi poliittisesti arvostetuin ja ahkerin Pirkko Mattila.

Vaaleissahan se sitten lopullisesti nähdään, kuka saa ”jytkyn”, kuka ”tuhnun”. Sirpalepuolueiden äänillä tuskin on mitään merkitystä, joten ne häviävät kuin tuhka tuuleen. Protestoiminen ei näy vaaliuurnille kävelemällä. Jos on ylimääräistä aikaa ja energiaa, voitte tietysti käydä piirtämässä vaikka kirkkoveneen, ei sitä kukaan noteeraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti