sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Ketä kansa äänestää?


Mistäpä minä sen oikeasti tietäisin, ketä tämä kansa äänestää. Edellisellä keralla näyttää menneen pahasti pieleen, sillä koskaan aikaisemmin sotien jälkeen ei maamme ole ollut näin surkeassa asemassa. Yle toitottaa mainostaan, jossa sanotaan selkeästi: ”Äänestä, sillä vain äänestämällä voit vaikuttaa.” Tietysti se on totta, mutta minä taas annan tätä antitietoutta. Älä äänestä, jos et tiedä, miten äänesi voi vaikuttaa. Äänestäminen ei todellakaan ole mikään kansalaisvelvollisuus. Se on jopa vastuutonta, jos et tiedä oikeasti ketä äänestät. Meidän ainut tavoite ei voi olla äänestysprosentin nostaminen! Eikö meidän tulisi nostaa kansan hyvinvointia? Kansan hyvinvoinnin nostamiseen tarvitaan osaavia ja vastuuntuntoisia ihmisiä. Ei kansanedustajan paikka saa olla mikään palkkio hyvin suoritetusta hiihtäjän urasta.


En toki ole sopiva ihminen neuvomaan siinä ketä tulisi äänestää, sillä selattuani useiden puolueiden vaaliohjelmia, entistä varovaisemmaksi tulin. Jokaisessa ohjemassa oli tavaraa kuin entisen morsiamen häissä. Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain lainattua. Jos joku minun mielestäni kannatettava asia siellä olisikin vilahtanut, niin jo toinen kohta vei edelliseltä pohjan pois.

Suurin rasitteeni näin ennen valtiollisia vaaleja onkin se, että todellakin tunnen tämän maan vaalijärjestelmän. Se on tehty sellaiseksi, että et oikeasti voi tietää, ketä olet äänestänyt. Aina ensisijaisesti äänestät puoluetta ja vasta toissijaisesti sitä, kelle äänesi halusit antaa.

Tämä on juuri se syy, jonka takia minä, vaikka olenkin tunnettu poliittisesti varsin aktiivina, nyt ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni harkitsen äänestämättä jättämistä. Ajatelkaapa tätä. Kristittynä ihmisenä en todellakaan voi sulkea portteja yhdeltäkään hätää kärsivältä ihmiseltä, en edes niillä, jotka jostakin muusta syystä haluaisivat muuttaa Suomeen. Käsittääkseni tämä ei ole mikään meille suomalaisille luvattu maa, johon ei muilla tälle planeetalle syntyneille ole asiaa. Edes ne miljoona poismuuttanutta kansalaistemme eivät oikein halua tulla tänne takaisin, joka minua kyllä ihmetyttää. Eihän tämä nyt niin kauhea maa ole, vaikka juuri nyt ovat asiat hieman rempallaan.

Ehkäpä ne ovat rempallaan juuri siksi, että vaalien sijasta meillä oikeasti onkin arpajaiset!

Jos sattuu niin, että suosikkini kansanedustajaksi olisi vaikkapa joku muhoslainen hyvin koulutettu ja sosiaalinen rouva, niin ääneni saattaisikin langeta hyödyttämään jotain keskinkertaisilla lahjoilla varustettua oululaista rasistia. Tätä minä en todella halua, joten olenpa sitten ihmeissäni näissä vaaleissa. Ei, hyvät hyssykät. Eikö todellakaan pystytä luomaan vaalijärjestelmää, jossa äänestäjä voi luottaa siihen, että hänen äänensä menee sille ihmiselle, jota hän on äänestänyt?

Toinen ryhmä ”näennnäisäänestäjiä” ovat ne, jotka eivät erota toisistaan valtiollisia vaaleja ja paikallisvaaleja. Ei ehkä ole kansallisen edun vastaista se, että ihminen, jota äänestän, sattuu asumaan samalla paikkakunnalla kun minäkin, mutta se ei saa olla edellytys ehdokkaan välinnalle. Suomen eduskunta on koko Suomen eduskunta ja sinne olisi saatava parhaat mahdolliset voimat ja eri alojen asiantuntijat. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että alueellinen edustuksemme tulee todella hyvin turvatuksi nykyisellä ”vaalipiiripolitiikalla”. Taitaa se olla niin, että parasta mahdollista asiantuntemusta ei tuo se, että sattuu asumaan Kalajoella tai vaikka Ylivieskassa tai Oulaisissa.

Menkää nyt sitten äänestämään, mutta miettikää kuusi kertaa ketä äänestätte! Haluatteko oikeasti, että äänenne hyödyttää sitä ihmistä, jota ette missään tapauksessa haluaisi eduskuntaan - vain onko silläkään mitään väliä?

2 kommenttia:

  1. Jep, mutta kyllä minä ajatteöin OMALLA omallatunnollani ja tein mitä voin. Äänestin Muhoksen naista ja tunsin omatuntoni ssnoneen kyllä , tälle asiallw 123 ja sillä siisti , päätin oman ajstukseni

    VastaaPoista
  2. Tämä on varmaan vitsi! Aina kannattaa äänestää. Äänestä henkilöä joka tienaa yhtä paljon kuin sinä, vastaa iältään itseäsi, on saman koulutuksen omaava (eli sosiaalis-ekonominen asema itsesi kaltainen) tai jos olet perheellinen äänestä perheellistä, lapseton äänestää lapsetonta jne.
    Tilastokeskuksen luvut ovat karuja:
    1) Tuloluokkaan 20 390 €/v kuuluva ÄNESTÄJÄ äänestää EHDOKKASTA tulotasolla 55 200 €/v.
    2) Edustaja on edustavinaan 4 600 €/kk (>270 %) tuloilla tuota 1 700 €/kk tienaavaa äänestäjä.
    3) ÄÄNESTÄMÄTTÄ JÄTTÄMISELLÄ varmistaa SUURITULOISTEN paikan eduskunnassa.

    Miksi tuloluokkaan 20 390 €/v kuuluva ÄNESTÄJÄ antaa äänensä EHDOKKAALLE tulotasolla 55 200 €/v?
    ÄÄNESTÄMÄTTÄ JÄTTÄMISELLÄ varmistaa SUURITULOISTEN paikan EDUSKUNNASSA 270 % tuloilla kun äänestäjä itse?

    ÄÄNESTÄJÄN tulotaso: 20 390 €/v (Mediaani) = Köyhä kansa äänestää hullusti tai jättää äänestämättä
    EHDOKKAIDEN tulotaso: 28 290 €/v (Mediaani) = Yli 40 % suurempi TULO kuin ÄÄNESTÄJÄLLÄ

    KANSANEDUSTAJA: Yli 270 % suurempi TULOTASO kuin ÄÄNESTÄJILLÄ
    KANSANEDUSTAJA tulotaso: Yli 200 % Enemmän tuloja verrattuna EHDOKKAISIIN keskimäärin
    KANSANEDUSTAJAT: n. 55 200 €/v käytettävissä oleva tulo keskimäärin
    1. Kauden KANSANEDUSTAJA: 40 400 €/v (suuremmat tulot kuin ÄÄNIOIKEUTETUILLA tai edes EHDOKKAILLA)


    PIENPUOLUEET 8 300 €/v käytettävissä oleva tulo eli PIENEMPI kuin ÄÄNESTÄLLÄ
    16,6 % EHDOKKAISTA kuuluu PIENITULOISIMPAAN kymmenykseen

    Vas. 26 600 €/v käytettävissä oleva tulo eli lähellä äänestäjää
    Yli 30 % suurempi tulo EHDOKKAILLA kuin ÄÄNESTÄJÄLLÄ

    KD, Vihr. Yli 30 000 €/v käytettävissä oleva tulo
    Yli 40 % suurempi tulo EHDOKKAILLA kuin ÄÄNESTÄJÄLLÄ

    SDP ja RKP Yli 40 000 €/v käytettävissä oleva tulo eli
    Yli 70 % suurempi tulo EHDOKKAILLA kuin ÄÄNESTÄJÄLLÄ

    Kok. & Kesk Yli 50 000 €/v käytettävissä oleva tulo eli
    Yli 200 % (yli 2x) suurempi tulo EHDOKKAILLA kuin ÄÄNESTÄJÄLLÄ


    TULOLUOKAT ja EHDOKKAAT
    1/10 = 422 500 ÄÄNIOIKEUTETTUA on jokaisessa 10 ryhmässä eli ylimmästä alimpaan ryhmään

    30 % EHDOKKAISTA kuului peräti 37 900 €/v tuloilla SUURITULOISIMPAAN kymmenykseen:
    o 58,9 % Kok., 58,8 % Kesk, 42,7 % RKP, 42,1 % SDP:n ja 40,9 % PeruS
    o 27,1 % Vihr., 25,4 % KD, 20,8 % Vas.
    o 6,6 % PIENPUOLUEET ja muut

    9 % ja EHDOKKAISTA kuului Enit. 8 300 €/v tuloilla PIENITULOISIMPAAN kymmenykseen eli
    o 2,3 % SDP, 3,3 % Kok., 4,2 % PerusS, 5,1 % Kesk
    o 6,1 % Vas., 7,8 % KD, 8,7 %Vihr., 10,7 % RKP
    o 16,6 % PIENPUOLUEET ja muu


    Mitä tarkoittaa KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN RAHATULOJEN mukaan?
    Verojen jälkeisiä tuloja, työ- ja omaisuustuloista, luontoiseduista + tulonsiirroista) - vahvistetusta verotuksesta 2013

    Mikä on TULOKYMMENYT?
    Kun äänioikeutetut järjestetään TULOJEN MUKAAN ja JAETAAN KYMMENEEN yhtä suureen osaan, saadaan äänioikeutetun väestön tulokymmenykset.


    Linkki: Kansanedustajien TULOtaso 2015 – Tilastokeskus – ALINPANA LISTASSA
    http://tilastokeskus.fi/til/evaa/2015/evaa_2015_2015-04-30_kat_001_fi.html

    VastaaPoista