keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Rietasta rasismia


Hienoja sivistyssanoja, joita herra kansanedustaja tuskin itsekään ymmärtää, on Olli Immosen blogi täynnä. Tämä rasismia tihkuva kirjoitus sisältää paitsi selkeitä virheitä, niin myös hyviä esimerkkejä yksisilmäisistä näkemyksstiä kansainvälisestä politiikasta. Sodat ovat kautta aikojen aiheuttaneet muutoksia. Nämä muutokset eivät useinkaan ole tapahtuneet sotien jälkeen, vaan niiden aikana. Useinkaan monissa maanosissa käydyt sodat eivät ole syttyneet jossain toisessa maanosassa, vaan ihan siellä missä on sodittu. Esimerkiksi eurooppalainen valloitussota on ihan itsensä eurooppalaisten aiheuttama. On toki totta, että syyllisiä ovat niin Saksa, Ranska kun Venäjäkin ja tietysti syylliset voidaan myös personoida Hitleriin ja Staliniin. Maailmansodaksi se levisi Yhdysvaltojen puututtua sotaan. 

  
Kautta aikojen ns. länsimaat ovat tuhonneet muiden maanosien kulttuureja, josta hyvänä esimerkkinä on Japaniin pudotetut atomipommit. Ikävä kyllä atomipommin kehittäjä Edward Teller oli myös maahanmuuttaja. Tämä Unkarin juutalainen on siis osasyyllinen tähän kulttuurien tuhoon. Eivät pääse suomalaisetkaan puhtain paperein, vaikka Immosen mukaan niin onkin. Kun ajassa mennään taaksepäin, törmätään tosi ihmeellisiin asioihin. Suomalaiset hakkapeliitat mellastivat Böömin maalla ja tuhosivat kokonaisia kaupunkeja. Vielä kauempana historiassa on aika, jolloin suomalaiset alistivat lappalaisia. Jossain määrin tämä alistus jatkuu vieläkin, vaikka sen olemassaoloa ei myönnetä.

Siirtomaavallat Ranska ja Englanti ovat kyllä ottaneet kohtuullisen määrän siirtomaistaan tulleita ”mamuja”, mutta oletettavasti siinäkin on taustalla pikkusen itsekkäät motiivit. Kyllä maat ovat koettaneet myös hyötyä heistä, vaikka kätkevätkin todelliset motiivit kunniantunnon alle. Kun vuosikymmeniä on näitä maita riistetty, tarjotaan nyt sitten muka paremmat olosuhteet heille.

Jokainen, joka on ulkomailla asunut, tajuaa, että vieraalla maalla pitää olla tosi paljon paremmat elinolosuhteet kuin kotimaassa ennen kuin ”mamuksi” ruvetaan. Pääsääntöisesti ainakaan pakolaiset eivät Suomeen haluaisi tulla, vaikka sylissä kannettaisiin, ellei todella olisi pakko. Olkaamme siis kiitollisia myös näistä pakolaisista, sillä heitäkin tarvitaan, jotta huoltotaseemme saataisiin tasapainoon. Takautuvasti kun ei voi synnyttää, ei meillä oikeastaan ole muuta mahdollisuutta kasvattaa väestöpohjaamme muulla tavoin kun houkuttelemalla maahanmuuttajia. En ihan oikeasti usko, että onnistumme saamaan takaisin Suomeen ne yli miljoona ulkomailla asuvaa suomalaista. Ihan niin hyvä maa tämä ei ole, kuin meille uskotellaan.

Jos en muuta ole tässä maailmassa oppinutkaan, olen kuitenkin sen verran maailmaa nähnyt, että jotenkin tuntuu tutulta tuo usein lainaamani lause: ”Mitä enemmän tietää, sen paremmin tietää, kuinka vähän tietää.” Siis totta on, että asiavirheitä minunkin kirjoituksissani saattaa olla, mutta ne perustuvat kuitenkin poimittuihin asiatietoihin, omiin kokemuksiin ja mielipiteisiini. Päinvastoin kun Olli Immonen minä olen paitsi lukenut noita asioita myös elänyt koko tämän toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Ehkä oma pakolaistaustani onkin saanut minut kiinnostumaan sekä ”mamuista” että historiasta.

Ihan tässä vain Immoselle tiedoksi, että todellisia korkean kulttuurin maita olivat aikoinaan Japani, Kiina, Egypti, Intia, Turkki ja Kreikka ja muutamat muut. Siihen joukkoon ei Suomi kuulunut, eikä moni muukaan Euroopan maa. Me eurooppalaiset olimme sillä särkemispuolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti