Tasa-arvokysymys

Tasapäisyydelle me emme koskaan voi mitään, vaikka kuinka sitä haluaisimme. Pyrkimys tasapäistämään ihmiset on vienyt meidät monessa asiassa metsään ja huonontanut mm. koulutuksemme tasoa. Kansallinen käyttäytymisemme on muistuttanut hieman urheilukilpailujen järjestäjiä, jotka eivät koskaan suostuneet korottamaan rimaa korkeammalle kuin 150 cm, jotta kaikki osanottajat pääsivät siitä yli. Sitten jaetaan palkinnot kaikille ja kiitetään osanotosta. Peruskouluhan kokonaisuudessaan on merkinnyt rimannostosta kieltäytymistä.

Kyllä minä aikoinani muistan, kuinka erityisen jännää oli keskittyä oppikoulun pääsykokeisiin, ja luultavasti siitäkin joukosta karsiutui joukko ihmisiä, joiden lahjat riittivät parempaankin. Siksi olenkin sitä mieltä, että tuo karsinta suoritettiin vain liian aikaisessa vaiheessa. Ihmisethän kehittyvät hieman eri tahtia, eikä suinkaan ole varmaa, että lapsi, joka 10 vuoriaana on ikätovereittensa edellä, olisi sitä enää 15-vuotiaana. Entäpä jos järjestettäisiin sen sijaan pääsykokeet lukioon? Kuinka vakuuttuneita olette siitä, että riman ylittäjät olisivat niitä samoja, jotka aikoinaan ylittivät oppikouluun vaadittavan rajan?

Tasa-arvo ja tasapäisyys eivät siis missään tapauksessa ole sama asia. Ihmisten välinen tasa-arvo on sitä, että kaikkia ihmisiä kohdellaan tilanteessa kun tilanteessa samalla lailla ja samojen sääntöjen mukaan. Pääsääntöisesti Suomessa näin onkin, mutta samalla meillä on myös ”hyväveliverkosto”, joka pyrkii asettamaan verkostoon kuuluvat hieman etuoikeutettuun asemaan muihin kansalisiin nähden. Samanaikaisesti meillä on myös rasistinen ryhmittymä, joka on ottanut tehtäväkseen maahanmuuttajien mustamaalauksen ja osittain yrittänyt huonontaa heidän asemaansa kantaväestöön verrattuna. Tätä he pyrkivät toteuttamaan antamalla ”vääriä todistuksia lähimmäisestään” joko tietoisesti tai ymmärtämättömyydessään. Hyvänä esimerkkinä tästä lienee tuo paljon puhuttu lastenvaunukohu, jolle eivät ”mamutkaan” voineet enää muuta kun nauraa. Aina on yksittäistapauksia suuntaan tai toiseen, olipa kyse ”mamusta” tai kantasuomalaisesta, mutta kyllä silloin on kyse joko petoksesta tai sääntörikkomuksesta. Näihin sortuvat niin mahanmuuttaneet kuin kantasuomalaisetkin. Melko luotettavalta taholta olen kuullut, että sosiaaliturvan väärinkäyttöön syyllistyvät suomalaiset suhteellisesti useammin kuin maahanmuuttajat.

Tasa-arvon vaatimusta rikotaan aina silloin kun jollekin ryhmälle koetetaan antaa etuja joiden päämääränä on erivapaus. Tällaisia erivapauksia ovat saaneet mm. äidinkielenään ruotsia puhuvat ihmiset.

Suorastaan sairaalta tuntuu vaatimus ns. tasa-arvoisesta avioliittolaista, jota homot ja lesbot toitottavat. Eivätkö he todellakaan ymmärrä, että nykyinen avioliittolakimme on tasa-arvoinen. Se kohtelee kaikkia ihmisiä aivan tasa-arvoisesti, olipa kyse mistä kansallisuudesta, mistä ihonväristä tai millaisesta sukupuolisesta suuntauksesta tahansa. Vaatimus samaa sukupuolta olevien vihkimisestä on kyllä vaatimus erivapaudesta, johon ei oikeasti voida mennä. Käytännössähän se tarkoittaisi sitä, että kaikki ihmiset, joilla on vaikeuksia sopeutua yhteiskuntaan, voisivat vaatia erivapauksia poikkeamisiensa toteuttamiselle. Alkoholistit voisivat vaatia rattijuoppousvapautta, kleptomaanit vapautta pikkuvarkauksiin ja pedofiilit lapsiavioliittoja.

Kyllä se niin on, että meidän lakimme ovat pääsääntöisesti ihan hyviä, eikä mikään ihmisryhmä tarvitse erivapauksia. Sanontaan ”maassa maan tavalla” tulee meidän kaikkien suhtautua tosissaan. Tietenkin tämä sanonta koskee myös maahan muuttaneita, mutta eivät siitä voi kiemurrella pois myöskään suomalaiset vähemmistöt. 

" Jotta kaikki tapahtuisi oikeudenmukaisesti, saatte kaikki saman tehtävän: kiivetkää tähän puuhun."