Rikas mies

Minulla on tapana herätä aamulla kukonlaulun aikoihin, huomattavasti ennen vaimoani, joka on oikea unikeko, siis minun mielestäni. Oikeasti minä en ole koskaan seurannut kello kädessä, kumpi meistä pidemmän yön nukkuu. Minulla on tapana painua pehkuihin jo klo 22, ja nukun jo sikeästi, kun vaimoni kömpii vuoteeseen joskus puolen yön jälkeen. Oli miten tahansa, on aamutunneista muodostunut minulle oikeita mietiskelyn hetkiä, ja monet näistä hengentuotteista ovat syntyneet silloin. Juuri nyt, tällä hetkellä, aamulla klo 5.50 pohdin elämääni taaksepäin ja mietin, mitä oikeastaan olen saanut aikaan ja onko minusta ollut mitään hyötyä tälle yhteiskunnalle. Mielestäni jokaisen ihmisen elämällä on jokin tarkoitus, ja jos hän elää vain itseään varten, on tuo tarkoitus pahasti unohtunut.

Oli aikoja, jolloin luulin, että juuri nyt olen luomistyöni parhaassa vaiheessa ja että juuri tällä hetkellä olen suureksi hyödyksi tälle maailmankaikkeudelle. Kun täytin 30 vuotta, olin melko varma siitä, että seuraavanvsuosikymmenen aikana parantaisin tämän maailman lähes kokonaan ja jälkipolvet saisivat kiittää minua suurista saavutuksistani. Luin kaikki käsiin saamani kirjat lähes kannesta kanteen ja ajattelin, että tämä mahtava tietomäärä avaa minulle koko maailman. Ei auennut maailma, mutta olihan siitäkin jotain iloa. Silloin minä rikastuin. Juu, luitte aivan oikein. Kyllä minä rikastuin, ja yhä edelleen olen kohtuullisen rikas, vaikka olenkin menettänyt osan maallisesta omaisuudestani.

Se rikkaus iski minuun eräänä aamuna istuessani Pateniemen talomme yläkerrassa sängyn laidalla kuuntelemassa lintujen laulua. Aamuhetki oli silloinkin, aivan samoin kun se on nyt. Kaunis kesäpäivä, ja aurinko oli juuri noussut. Oli kai sunnuntai, kun en ollut mihinkään lähdössä ja nautin ainoastaan olostani. Tuntui, että en odottanut mitään merkittävää tapahtuvan. Halusin vain, että linnut laulaisivat ja aamu jatkuisi. Sillä hetkellä tajusin, kuinka täydellistä elämä voikaan parhaimmillaan olla. Silloin tapahtui tuo rikastumiseni. Ymmärsin, ettei rikkaus ole sitä, kuinka paljon meillä on, vaan se on sitä, kuinka vähän meiltä puuttuu. Tuntui, ettei minulta puuttunut mitään. Voiko rikkaampaa ihmistä olla!

Luulen, että tämän jälkeen olen ymmärtänyt kymppiä pyytävää kerjäläistäkin paremmin kuin ennen. Hän tulee onnelliseksi siitä kympistä, mutta monelta liituraitaherralta puuttuu kymmeniä tuhansia, eikä puute koskaan katoa. Luulen, että noihin aikoihin syntyi myös usein toistamani sanonta: ”Puute on synnynnäinen ominaisuus.” Kyllä minä säälin rahansa juonutta kerjäläistä, mutta voin auttaa häntä vain seuraavaan ryyppyyn asti. Hän ei ole tilaansa syyllinen, sillä hän on syntynyt varoittavaksi esimerkiksi meille muille.

50-vuotiaana alkoi minusta jo tuntua, että olin liian vanha toteuttaakseni mitään suurta ja mullistavaa. Sama toistui kun täytin 60 vuotta, mutta nyt aloin kuitenkin odottaa eläkkeelle pääsyä, jotta voisin toteuttaa jotain ennalta määrittelemätöntä.

Nyt olen täyttänyt jo 70 vuotta, ja todella uskoin, että ei ikäni enää riitä minkään tekemiseen. Elämällä on kuitenkin sellainen taipumus, että se tuo tarvittavat eväät tulessaan. Istuin taas sängyn laidalla aivan samoin kun 40 vuotta aikaisemmin ja ynnäsin yhteen hyviä ja huonoja hetkiäni. Oli totta, että en ihan kaikkea sitä ole saavuttanut, mitä olisin toivonut, mutta paljon enemmän kuin monet muut yhteensä. Sitä vain edes itse en ole huomannut.

Arvostin aina menestyneitä urheilijoita. Eihän minusta maailmanmestaria koskaan tullut, mutta sentään oman lajini Suomen mestari, joka sekin lienee saavutus, josta monet vain haaveilevat. Myös korkeat oppiarvot olivat ihailuni kohteita. Valmistuttuani diplomi-insinööriksi tajusin, että siihenkin tarvittiin enemmän istumalihaksia kuin muita ominaisuuksia. Jätin sitten tohtorin opinnot kesken, koska motivaatio ei enää riittänyt.

Nyt olen kokenut jälleen erään ison oivalluksen. Minulla on kokemusta ja näkemystä enemmän kuin minulla oli 30 vuoden ikäisenä. Kokemus ei lakkaa karttumasta, kun mies täyttää 40 vuotta. En siis ihmettele, jos Tuomiojalla ja Stubbilla on erilaiset käsitykset asioista.

Oikeassa olivat ne nimettömät tahot, jotka kertoivat, että etelästä tuli joku rikas mies, joka rakensi Särkille ortodoksisen rukoushuoneen. Se rikkaus oli vain aivan toisenlaista kuin kuvitella saattoi. Nimeni tuskin jää historian suurmiesten joukkoon, mutta ehkä tuo Särkkien tsasouna kertoo siitä, että minäkin olen elänyt.