Vanhat kääkkänät

Onhan se hieman rumaa nimitellä ihmisiä kääkkänöiksi, mutta kyllä minua joskus suututtaa yhdistykset, joissa joku vanha herra tai rouva pitää itseään niin korvaamattomana, että yhtään nuorta ei liity seuran jäseneksi. Aina se ei ole niin, että vanhuus ja viisaus kulkisivat käsi kädessä, vaikka me typerykset joskus niin ajattelemmekin.  Jo 60-luvulla nauroin, kun nuorisoseuran juhlissa horisi sekavia joku haudanpartaalta tempaistu ukkeli, joka kuulemma oli ”esimies”. Kyseessä piti kuitenkin olla nuorisoseura, mutta ei montakaan nuorta ollut mukana. Ei ihme, että nuorisoseura-aate potkii viimeisiään.

Samanlaisia tunteita koin, kun eräänä kesänä olin mukana Kalajoen kotiseutuyhdistyksen kesäjuhlilla. En voinut välttyä ajatukselta, että Kalajoella ei asu muita kun vanhuksia, sillä noin silmämääräisesti arvioiden olin sieltä nuorimmasta päästä osanottajia, ja minäkin lähentelen seitsemääkymppiä. Ainoat tuttavani olivatkin ihmisiä, joita olin tavannut eläkeläisten tapaamisissa.

Kolmas mummoyhdistys oli Ylivieskan Karjala-seura, jossa sentään sain kunnian olla vanhimmasta päästä, joskaan en vanhin sielläkään. No, Karjala-seurassa minun tavoitteeni ei toki ollutkaan olla nuorin eikä vanhin. Halusin ainoastaan olla mukana vaalimassa karjalista kulttuuria, joka vähitellen kuolee Karjala-seurojen mukana, jos ei nuoria saada mukaan. Karjala-seuroissa vinoumaa syventää myös se, että seurat keskittyvät enemmän siirtolaisiin kuin karjalaisiin perinteisiin.

Edellä olen luetellut kolme esimerkkiä näistä kääkkänäyhdistyksistä. En suinkaan suhtaudu niihin ylimielisesti tai edes ylimalkaisesti. Olen vilpittömästi huolissani niiden tulevaisuudesta, sillä niin Karjala-seurat kuin kotiseutuyhdistyksetkin voisivat vaalia arvokkaita perinteitämme. Sen ensimmäinen edellytys on kuitenkin seuran pystyssä pysyminen.

Mitä sitten voisimme tehdä ?  Ainakin voisimme järjestää tilaisuuksia joihin ottaisimme mukaan jälkipolvia sen sijaan että pidämme niitä ilman muuta suljettuina ”vanhusten” tappamisina. Päättäisimme vaikkapa kerran, että jokainen tuo seuraavaan kokoontumiseen mukanaan yhden alle 25-vuotiaan jäsenen. Puheenjohtajan pesti voisi olla määräaikainen, ja seuraavalle puheenjohtajalle asetettu vaatimus olisi, että hänen on oltava edeltäjäänsä nuorempi.  Opettaisihan tuo systeemi niitäkin luopumaan paikastaan, jotka ovat kuvitellet pysyvänsä vallan ytimessä niin kauan kuin jakkaralla pystyvät istumaan.

On se ihan mahdollista, että tämä blogi herättää enemmän pahastusta kuin ihastusta, mutta ehkä se edes jonkun saa herätettyä ajattelemaan asioita.  Kyllä minä karjalaisten kesäjuhlissa Lappeenrannassa aion pitää tätä aihetta käsittelevän puheen, jos minut pönttöön päästetään.