keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Riidankylväjät

En tiedä miksi minä ylipäätään suhtaudun kovin vakavasti yhdistystoimintaan, mutta kieltämättä olen valvonut useammankin yön näiden riidankylväjien tähden. Olen usein miettinyt, olenko minä sitten myös tähän epämääräiseen joukkoon kuuluva, mutta en hakemallakaan ole löytänyt itsestäni tähän sopivia tunnusmerkkejä.

Riidankylväjän ensimmäinen tunnusmerkki on tarve hakea henkilökohtaista etua tai arvostusta jonkun yhdistyksen kautta. Tähän tavoitteeseen ihminen pyrkii joko mollaamalla toisia, tai sitten korostamalla omia ominaisuuksiaan niin, että toiset mukanaolijat hieman närkästyvät siitä. Yleensä siinä tahtoo unohtua kaikki Herramme neuvot siitä, miten kanssaihmisiä tulisi kohdella. Eniten rikottu niistä lienee tämä: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.” Näiden ”väärien todistusten” turvin riidankylväjät onnistuvat silloin tällöin keräämään ympärilleen joukon samanmielisiä, jotka pystyvät aikaansaamaan prosessin joka hajottaa ehkä koko yhteisön.

Riidankylväjän toinen tunnusmerkki on se, että keinoja kaihtamatta hän yrittää saada valtaan ihmisiä, jotka joko ovat hänen mielisiään tai sitten jotenkin muuten hänen ohjauksensa alla. Riidankylväjän on erittäin vaikea sopeutua demokraattiseen järjestelmään, jossa kaikkia vain yksinkertaisesti eivät ole samaa mieltä hänen kanssaan.  Erilaisuuden sietäminen on kuitenkin yhdistystoiminnan tärkeimpiä vaatimuksia.

Jokaisella yhdistyksellä on säännöt, jotka ovat paitsi yhdistyksen päivittäisiä rutiineja varten, niin myös siksi, että kaikkien jäsenten olisi helpompi ymmärtää toisiaan ja sopeutua mahdolliseen erilaisuuteenkin. Jos sääntöjen noudattaminen aiheuttaa eripuraa, on eripuran lietsojien syytä hakeutua johonkin yksinäiseen puuhaan, jossa toisista ihmisistä ei tarvitse välittää.

En väitä, etteikö Kalajoen Perussuomalaiset ry olisi ollut myös eripurainen sisältä, mutta eheytystyö oli päässyt hyvään vauhtiin, kun koettiin yllättävä takaisku taholta, josta sitä kaikkein vähiten osattiin odottaa.

Kuusamolainen järjestösihteeri Joukamo Kortesalami osoittautuikin todelliseksi riidankylväjäksi ja luonteeltaan varsin epärehelliseksi. Kaksi kertaa todella hänet täällä Kalajoella tapasin, vaikka kuulemani mukaan hän oli täällä ajellut useamminkin. En todella tiedä miksi, mutta oma arvioni on, että kerryttämässä kilometrikorvauksiaan. Kalajoen Perussuomalaiset ry:n puheenjohtajaan Reijo Karjalaiseen samoin kuin muihinkaan hallituksen jäseniin hän ei ottanut yhteyttä. 

Joukamo Kortesalmi Kalajoen Perussuomalaiset ry:n järjestämällä markkinapaikalla Tyngän maalaismarkkinoilla syksyllä 2013. 

Viimeisin tapaaminen, jolloin onnistuimme hänet yllättämään täällä Kalajoella, tapahtui Tapion Tuvalla. Tässä tapaamisessa sovittiin, että Joukamo järjestää kokouksen, jossa merijärviset saavat liittyä Kalajoen Perussuomalaiset ry:n. Toki riidan siemeniä oli jo siinä, että osa kalajokisista ei halunnut kirjoittaa hakemusta järjestöön liittymisestä, vaan väitti, että ei koskaan ollut eronnutkaan siitä. Tämä oli kuitenkin toisarvoinen asia, sillä jopa nykyinen johtokunta, joka ei todellakaan ollut koskaan eronnut yhdistyksestä, oli suostunut allekirjoittamaan hakemuksen.

Tästä tapaamisesta kului vain arviolta viikko, kun Joukamo perusti Merijärvelle paikallisyhdistyksen, jonka toimialueeksi nimettiin myös Kalajoki. Jo lähtökohtaisesti tämä yhdistys oli Perussuomalaiset rp:n sääntöjen vastainen, sillä Kalajoella oli toimiva yhdistys, joka vielä silloin oli myös perussuomalaisten piirin jäsen. Toista yhdistystä ei siis samalle toimialueelle olisi saanut perustaa.

Riidankylväjän tyypillistä toimintaa.  Säännöistä ei tarvitse välittää ja samalla ”epämieluisat” ihmiset syrjään.

Vetoankin nyt kaikkiin kalajokisiin. Liittykää Kalajoen Perussuomalaiset ry:n jäseniksi. Täten te osoitatte olevanne kalajokisia ja samalla ilmoitatte vastustavanne Kortesalmen toimintaa. On aivan piirin oma asia, hyväksyykö se kalajokiset jäsenikseen vaiko ei. Me paneudumme kunallispolitiikkaan, eikä sillä tosiasiassa ole mitään merkitystä, olemmeko piirin jäseniä vai emme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti