sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Päivän blogi


Erittäin harvoin minä kirjoittelen blogia pelkistä päivän tapahtumista, sillä olen koettanut saada blogiini hieman luettavuutta ja mielenkiintoakin kertomalla jotain yleiskiinnostavaa. Poliittinen blogi ei nyt vaan aina jaksa kiinnostaa lukijoita, vaikka asiat koskettaisivatkin heitä. Tämä päivä on kuitenkin ollut sen verran mielenkiintoinen, että jaan sen teidän kanssanne.

Kalajoen Perussuomalaiset ry, siis se ainoa oikea perussuomalainen järjestö Kalajoella, piti kevät kokouksensa. Tietysti kokoukseen odotettiin kaikkien kalajokisten ”persujen” osallistuvan, mutta jotenkin petyttiin. Toki oli tiedetty, että Kalajoen kuninkaaksi itsensä noteerannut herra ei suvainnut tulla, mutta olin melko varma, että sentään joku olisi osoittanut siviilirohkeutta. Näin siis ei käynyt, mutta oikein hauskaa oli nähdä ihan alkuperäisiä Kalajoen Perussuomalaiset ry:n jäseniä, jotka olivat jopa maksaneet jäsenmaksunkin uskollisesti vuosikausia. Johtokuntaan heitä ei kuitenkaan saatu houkuteltua, joten sama vanha kokoonpano säilytettiin. Toiminnantarkastajaksi kuitenkin saatiin houkuteltua entinen Muutos 2011-puolueen puheenjohtaja Jiri Keronen. Niin, niin… toki minun poikani, mutta perussuomalaisuudesta kokemusta jo lähes yhtä paljon kun minulla.

Kun varsinaiset kokousasiat oli käsitelty, siirryttiin paikallispolitiikkaan. Kalajoen kouluverkkokeskustelu kiinnosti kovasti, ja oltiin melkein yksimielisiä siitä, että Erkki Ahon esittämä malli pienin viilauksin olisi se oikea malli, jota kannattaisi täällä kehittää. Uuden lukiorakennuksen rakentamista pidettiin tarpeettomana, sillä ns. luokaton lukio tarvitsisi ainoastaan pari luokkahuoneeksi soveltuvaa huonetta ja ne opettajaresurssit, jotka jo ennestään ovat käytössä.  Hyvätasoista opetusta eivät anna seinät, vaan opettajat. Olisikohan kyse mahtipontisesta ”voimannäytöstä” tuon uuden lukion asiassa. Nykytilanteessa se käy liian pahasti veronmaksajien kukkaron päälle.

Perussuomalaisten kokouksen jälkeen siirryimme Pirjon kanssa sitten Särkille, jossa oli Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistyksen kokous. Jos ei varsinainen yleisömenestys ollut edellinenkään kokous, niin vielä hiljaisemmaksi jäi tämän yhdistyksen kokoontuminen. Saatiin toki kokous pidettyä ja tarvittavat toimihenkilötkin valittua, joten siinä suhteessa ei ollut valittamista. Saatiinpahan aika kattavasti ekumeenisuuskin huomioitua, vaikka muslimeja ei ihan hallitukseen saakka päästetty. Toiminnantarkastajaksi kuitenkin, kun riittävä ammattitaito tuntui löytyvän.


Tässä tulikin sitten saman päivän aikana lähes kaikki ne agendat läpi käytyä, joita olen blogeissanikin painottanut. Ekumeenisuus, maahanmuuttajien kotouttaminen, uskonto ja politiikka. Tosi suloisena sekamelskana. Juuri mitään näistä asioista en ole asettanut toisiaan edelle, vaikkakin täytyy myöntää, että uskonto on jotenkin mukavin asia. Ehkä siksi, että ainakin täällä Kalajoella me riidellään tosi vähän.

Olisikohan varsin ensimmäinen kristillispohjainen järjestö Suomessa, jossa toiminnantarkastajana on muslimi. Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistys ei toki suoranaisesti ole uskonnollinen järjestö, vaan tsasounan rakennuttaja. Tämän tapaiset päätökset avaavat kuitenkin ovet myös toisenlaiseenkin yhteistyöhön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti