maanantai 7. huhtikuuta 2014

Hyvä Kalajoki


Olen kirjoittanut tässä blogissani paljon asioita, jotka eivät mairittele Kalajokea. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä Kalajoki olisi jotenkin muita kaupunkeja huonompi…. päinvastoin.  Ihan itse valitsin tämän asuinpaikakseni eläkkeelle jäätyäni, enkä ole tippaakaan pettynyt. Ei minua täällä ole mitenkään huonosti kohdeltu, eikä edes mainettani mustattu.  Sellaista väitetään Kalajoella tapahtuvan, mutta en oikein usko noihin väitteisiin.  Eiköhän se ole niin, että nämä ”mustamaalaajat” tunnetaan kalajoella, eikä oikein näytä siltä, että olisivat erikoisen hyvin onnistuneet.  Kyllä itsensä munaaminen jää jokaisen omaksi tehtäväksi, niin Kalajoella kuin muuallakin.  Liikeyritykset kohtelevat ja palvelevat hyvin. Pankit ovat luotottaneet ihan tarpeellisessa määrin ja ystävät ovat pysyneet ystävinä. Jopa kepu-voittoiset yhdistyksetkin ovat halunneet minut jäsenekseen. Eipä taida ilmastokaan olla muuta Suomea huonompi.

Kyllähän se jonkin verran  harmittaa, että lähdin politiikkaan mukaan, sillä tuo perussuomalaisuus ei ole oikein kunniassa täällä Kalajoella, mutta kun melkein ikäni olen ollut ”persu”, niin mihinkäs sitä karvoistaan pääsee.  Perussuomalaisten mainetta en lainkaan ihmettele nyt kun olen täällä muutaman vuoden asunut. Aiemmin tuntemani perussuomalaiset ovat kuitenkin olleet kunnon väkeä. Mutta nyt, osa keskittyy omiin asioihinsa ja osa taas ihan johonkin muuhun.  Suurin osa ei ole koskaan ollut politiikassa mukana, mutta esittää pontevia mielipiteitä asiasta kun asiasta.  Niitä toki saa olla, eikä niiden aina tarvitse olla edes perussuomalaisten siunaamia, mutta johonkin faktaan ne tulisi perustaa.  Uskallan väittää, että yksikään ei tunne ”persujen” ideologiaa tai ohjelmaa.  

”Paras” kalajokinen perussuomalainen onkin yllättäen ulkomaalainen. Hauskaa sinänsä, sillä perussuomalaisia on koetettu leimata kovasti ulkomaalaisvastaiseksi puolueeksi.  Puolueen ohjelmassa ei kuitenkaan ole mitään ulkomaalaisvastaista, eikä ”persujen” toiminta myöskään tätä sisällään pidä. Toki tuo leima on vetänyt mukaansa ns. ”halla-aholaisen” siiven, joka vastustaa monia asioita, mm. maahanmuuttoa.  Siihenkin ihmisillä on oikeus, mutta on myös lakisääteinen velvollisuus auttaa maahanmuuttajia kotoutumisessa. 

Jos joku asettaa raamatun lain yläpuolelle, syntyy siitä valtava häly. Ei kai se ihan oikein olekaan, mutta oikein ei ole myöskään se, että omat mielipiteet ja asenteet ohittavat kirjoitetun lain.

Perussuomalaiset rp täällä Kalajoella on tosi pieni puolue.  Uskallan silti epäillä, että Pirjo Kerosella, joka on ottanut tehtäväkseen perussuomalaisten maineen parantamisen Kalajoella, on tosi suuri tehtävä.  Vastustajina eivät suinkaan ole toiset puolueet, vaan vastustus tulee kyllä puolueen sisältä.  Kansainvälisesti menestyneet, hyvin koulutetut ihmiset ovatkin yllättäen suurempi haitta joidenkin mielestä kuin lähes kielitaidottomat ulkomaalaiset. Heitä on on kyllä helppo hallita, mutta eipä heistä juuri muuta iloa tälle puolueelle ole.   Hyvään alkuunhan Pirjo toki on päässyt, josta hyvänä esimerkkinä puolueemme ääniharava Lek Pernu, joka ulkolaisesta taustastaan huolimatta on todella suomalaisempi kuin moni suomalainen.  Luulen, että kunnallisvaaleissa Lek keräsi suuren joukon juuri ”mamujen” ääniä ja veti valtuustoon mukanaan toisenkin ”persun”. 

Siitä Kalajoen hyvyydestähän minun oikeasti piti kirjoittaa.  Toki Kalajoellakin on epäkohtia, niin kuin kaikissa kaupungeissa. Monet asiat eivät miellytä ihmisiä, ja paljonkin olisi korjattavaa.  On kuitenkin melko turha puhua asioista, joita ei edes tunneta. Jos valtion tiet ovat Kalajoen kohdalta huonossa kunnossa, ei se varsinaisesti ole kaupungin vika, sen enempää kuin sekään, että joskus ei vaan paista aurinko, vaikka kuinka olisi rantalomien aika. Se voidaan silti todeta.  Jos joskus joku ”persu” vielä Kalajoen valtuustoon pääsee, niin toivottavasti hän aloittaa uransa opettelemalla kunnallislain tärkeimmät kohdat.  Pahitteeksi ei olisi myöskään yhdistyslain tunteminen, sillä se häivyttäisi turhia ”vallankaappausepäilyjä”.  Ylipäätään lain tunteminen olisi joskus hyödyksi, eikä tätä tarvetta vähennä edes puolueen vaihto. 

Kunnallispolitiikassa tarkoituksena on kai kotikunnan kehittäminen eikä omassa menneisyydessä tapahtuneiden rikosten selittely ja peittely.  Siihen kuluu kohtuuttomasti aikaa ja energiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti