Valituksia valituksien vuoksi

Joskus melko turhauttavaa tämä blogin kirjoittaminen, sillä toisaalta tuntuu, että teen tässä juuri sitä, mitä periaatteessa vastustan. Laulan valitusvirsiä, jotka eivät johda mihinkään tulokseen ja joilla ei oikeasti ole edes tarkoitus johtaa yhtään mihinkään. En usko Putinin vetävän joukkoja Ukrainasta, vaikka kuinka tulisieluisesti vastustaisin Venäjän sotatoimia. Asiasta valittaminen on siis valittamista valittamisen itsensä vuoksi.

Ihmiset uhraavat suunnattomasti energiaa laatiessaan valituksia asioista, joilla ei ole menestymisen mahdollisuutta. Joskus niin, että laki on yksinkertaisesti asiasta toista mieltä, joskus taas siksi, että valtaa pitävät ovat yksimielisesti toista mieltä. Olen profiloitunut sääntöjen ja lain noudattajana, tai ainakin ihmisenä, joka on sitä mieltä, että ei kannata taistella tuulimyllyjä vastaan. Huomattavasti järkevämpää on koukata selän taakse ja pyrkiä kääntämään mylly pois tuulesta. Jopa politiikassa kannattaisi joskus kokeilla kyseistä menetelmää. Politiikassa on monenlaisia työmyyriä ja ihmisillä on siellä monenasteisia tavoitteita. On huppupoliitikkoja, joihin suomalaisen mittapuun mukaan voidaan lukea ministerit ja presidentti. Seuraavan portaan muodostavat kansanedustajat ja eriasteiset ministeriön virkamiehet. Kansallinen taso on hieman kuin sama taso urheilussakin. Joskus voidaan päästä maamme rajojen ulkopuolelle ikään kuin edustamaan Suomea, mutta pääasiassa saadaan tyytyä varamiehen rooliin. Piirikunnallinen taso on sitten luku sinänsä, sillä suurin osa poliitikoista kuuluu tähän ryhmään. Hoidellaan kotikunnan asioita, ”vaikka pyörä on ulkona yön”. 

Poliitikko on yleisnimitys niille ihmisille, jotka pyrkivät hankkimaan kannuksensa hoitelemalla yhteisiä asioita. Toiset tekevät sitä elääkseen, toiset vain jonkinlaisen meriitin toivossa. Toiminnan kanalta tällä ei ole kovin suurta eroa, sillä kumpikin ryhmä pyrkii jatkuvasti kehittämään menetelmiä, joilla saisi nimensä julkisuuteen ja kenties sitä kautta mainetta tai rahaa, tai parhaassa tapauksessa molempia. Politiikan paradoksi on se, että vaikka sen pitäisi olla yhteisten asioiden hoitoa, niin siihen pääosin hakeutuvat ja valikoituvatkin ihmiset, joiden pääasiallinen tarkoitus on oman edun ajaminen. Joskus, erittäin harvoin, myös puolueen edun, mutta vain poikkeustapauksissa yhteisen edun ajaminen. Toki sellaisia poliitikkoja on aina muutamia, mutta ne ovat niin selkeä vähemmistö, että tähän yhteyteen he eivät edes pääse. Varmaan niitä on myös Kalajoella, mutta tunnen täällä sen verran vähän väkeä, että tähän kastiin en uskalla nimetä ainuttakaan.

Mitä tässä nyt todella yritän sanoa? Yhteiskunnassa joudutaan tekemään monenlaisia päätöksiä, ja ihan aina on niin, että jotkut vastustavat niitä, kun taas joidenkin mielestä asia on todella hyvä. Näitä päätöksiä kotikunnassamme tekevät kunnallispoliitikot. Osa poliitikoista keskittyy kunnolla asioihin, osa on enemmän huolissaan siitä, mitä äänestäjiin vaikuttaa jommallekummalle puolelle asettuminen. Ihan liian moni on päättänyt vain vastustaa asioita, olkoonpa asia mikä tahansa. Sillä tavalla saadaan vaalikauden aikana manipuloitua sopiva kannattajajoukko äänestämään edustajaa, joka taas vastustaa valtaa pitäviä. Vastustaa siis vastustamisen vuoksi. Toki asioita kannattamallakin saisi oman joukkonsa koottua, mutta yleensä asioihin positiivisesti suhtautuvat ovat vaikeammin manipuloitavia. Ei siis kannata riskeerata kannattamalla asioita.

Jos et siis ole hyvä hiihtäjä tai painonnostaja, voit menestyä politiikassa olemalla kaikkea vastaan. Aina voi tietysti myös paneutua asioihin, mutta se on paljon vaikeampi tie ja vaatii tosiasiallista asiantuntemusta. Asiantuntemuksen vaatiminen valtuutetuilta on liikaa vaadittu. Sitä vartenhan meillä on eri asioihin perehtyneet lautakunnat, jotka voisivat olla myös asiantuntijaelimiä, vaan kun eivät ole. Puolueet ovat politisoineet lautakunnatkin niin, että asiantuntijoiden sijaan lautakuntiin valitaan ihmisiä saatujen äänimäärien mukaan. Totuus kuitenkin on, että vaaliuurnilla äänestäjä ei edes ajattele äänestävänsä kyseistä ihmistä mihinkään lautakuntaan.

Näin se siis menee. Kaikki ovat tietävinään vaikka mitä, mutta tosiasiassa kukaan ei tiedä mitään. Tärkeimmät päätökset valmistelevat virkamiehet kalliiden konsulttien esityksestä.