perjantai 5. elokuuta 2011

Tukijalka

Saa nähdä kuinka kauan Katainen jaksaa puoltaa Kreikan tukipaketteja. Lähes 90 % saksalaisistakin on kääntynyt Kreikan avustusten vastustajiksi, eikä tilanne muissa EU-maissa näytä kovin erilaiselta. Vain Katainen osoittaa suomalaista sisua, vaikka ajat sitten on selvinnyt, että edes kreikalaiset eivät yritä tehdä mitään taloutensa tasapainottamiseksi.

Hallitus satsaa siihen, että sijoittajien luottamus euromaihin kärsii, jos Kreikkaa ei auteta. Ja p… marjat. Sijoittajien luottamus Kreikkaan on ajat sitten romahtanut ja romahtaa muihinkin EU-maihin, jos ei pian ja selkeästi tehdä eroa Kreikkaan.

Ainut järkevä vaihtoehto on Kreikan velkasaneeraus tai konkurssi.

Ei totisesti ole oikein, että Virtasen mökkilainan korkoa nostetaan, kun Kreikkaan pitää auttaa. Yhtä väärin ovat Mäkisen ja Lahtisen veronkorotukset samasta syystä. Vaikea on myös puolustella mummojen makuuttamista ilman vaipanvaihtajaa, kun hoitohenkilökunnan palkkarahat lähetetään holtittomasti eläneille etelämaalaisille.

Niin, on se vakava asia, jos Euroopan finanssijärjestelmä kaatuu. Parasta olisi, jos mahdollisimman pian päästäisiin eroon EU:sta. Kun näin ei kuitenkaan käy, koetetaan erottaa nämä riskivaltiot, niin kauan kuin se on mahdollista.

Voi voi. Jos kumpikaan vaihtoehdoista ei ole mahdollista toteuttaa, niin täytyy vain todeta, että lirissä ollaan. Ne apupaketit tuskin sitä liriä helpottavat, pikemminkin päinvastoin. Se on vähän niin kuin housuihinsa talvella lirauttaisi. Aluksi se lämmittää, mutta sitten on kahta kylmempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti