Tämä netti on siitä mukava kirjoittelupaikka, että kaiken voi tehdä täysin vailla itsekritiikkiä. Senkun kirjoitan ja olen myös ilman muuta oikeassa… omasta mielestäni.
Oikeassa olemisen tarve on paitsi yleistä, niin joskus myös rasittavaa. On aika turhauttavaa todeta olevansa oikeassa väittelyssä asiasta, joka oikean laidan molemmat inttäjät tuntevat, mutta väittelevät kuitenkin lähes tappeluun asti. Vain siksi, että jompikumpi on esittänyt olettamuksen, jonka oikeudellisuutta hän ei ole tarkastanut.
Jälleen kerran, juuri tänä aamuna, päätin ruveta suorittamaan säännöllistä itsetutkiskelua. Sekä tietojeni että omien vikojeni suhteen. Kokonaan toinen asia on, pystynkö siihen. Minullakin on tuo kansansairaus, enkä nyt tarkoita sepelvaltimotautia. Minua vaivaa oikeassa olemisen tarve.
Jos tuo tauti hellittäisi edes ajoittain ja pystyisin rehelliseen itsetutkiskeluun, niin elämäni olisi varmasti helpompaa. Kohdatessani vaikeuksia voisin aloittaa vian etsimisen itsestäni. Ajatelkaapa, jos sitten todella löytäisin sen juuri itsestäni, voisin ainakin yrittää korjata sitä. Jos vika olisi jossakussa toisessa, ei sille oikeastaan voisi tehdä mitään. Tietysti voisin olla katkera, syytellä yhteiskuntaa ja kanssaeläjiä. kenties ryypätä pääni täyteen ja mennä lähimpään kapakkaan kertomaan suureen ääneen, kuinka viisas olen ja kuinka nuijia ovat kanssaeläjät, sosiaaliviranomaiset, eduskunta ja muu virkavalta.
Eivät asiat siitä paranisi, paitsi ehkä tulisi avioero, mutta minua alettaisiin pitää nuijana. Ja aivan oikein… nuijahan minä olisinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti