Kalajoen rukoushuone on tällä hetkellä ainoa hanke, johon olen täysin sitoutunut. Tämä poliittinen kirjoitteluni saattaa ehkä haitata sitä, tai sitten ei. Oikeasti nämä kaksi asiaa eivät mitenkään ole ristiriidassa keskenään, kunhan muistan, että politiikka ei ole minulle uskonto.
Fanaattisuus ja ääriliikkeet vievät ihmiseltä sanan ja ajatuksen vapauden, olipa kysymys uskonnosta tai politiikasta. Monelle politiikka onkin lähes uskonnon korvike.
Minun Jumalani ei ole koskaan pitänyt vaalisaarnoja, mutta kyllä minusta tuntuu, että olen keskustellut hänen kanssaan. Varmaan pidätte minua hulluna, jos sanon, että Jumala minulle sanoi, että rakentakaa Hiekkasärkille tsasouna. Saattoi se tietysti olla myös Jaakko Ilkka –vainaja, joka aikoinaan sanoi, että ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Se oli Jumalan tapa kertoa minulle, että ei Kalajoelta sen takia tarvitse muuttaa pois, että siellä ei ole ortodoksista rukoushuonetta. Sienet kasvavat, puut kasvavat, mutta kirkot ovat aina olleet ihmisten rakentamia. Niinpä tajusin, että tämäkin temppeli nousee pystyyn, jos Jumala suo. Ei yksin minun voimin, vaan kymmenien samanmielisten ihmisten yhteistyön tuloksena.
Olen puhunut aina ekumeenisesta hankkeesta. Minulle ekumenia merkitsee sitä, että vaikka palvelemme Jumalaa hieman eri tavoin ja erilaisin menoin, palvelemme silti samaa Jumalaa. En väitä, että muut ovat väärässä ja minä oikeassa. Tämä vain on minun tapani palvella Herraa ja me kaikki ortodoksit tarvitsemme siihen oman rakennuksen, jona yhdessä rakennamme.
Voi että tuli pyhän oloista tekstiä! Toisella kertaa sitten taas toisenlaista. Asiat muuttuvat, ihmiset muuttuvat ja kaikkea voi katsella niin monesta suunnasta. Minä nyt olen sitten tämmöinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti