Maailmanpolitiikan arkipäivää

Varmasti on olemassa ihmisiä, joiden poliittinen kokemus ylittää monin verroin minun kokemukseni, ja heidän mielestä en ole sopiva henkilö arvioimaan maailman politiikkaa. Olen tai en, niin olen ainakin erittäin pätevä esittämään omia mielipiteitäni, joten tässä taas yksi niistä.

Historia kertoo, että niin kauan kuin on ollut ihmisiä, on ollut myöskin sotia. Sodat aiheutuvat pääasiassa samoista syistä kuin ihmisten väliset konfliktit yleensäkin: ahneudesta, kateudesta ja vallanhimosta. Yleensä muut syyt ovat tekosyitä, joiden tarkoitus on saada sota näyttämään hieman hyväksyttävämmältä muun maailman silmissä. Aina eivät sodan molemmat osapuolet ole siihen syyllisiä, mutta aina syynä on joku noista nimeämistäni asioista.

Ei Venäjä suorittanut Krimin niemimaan valtausta suojellakseen omia kansalaisiaan. Valtauksen selkeänä päämääränä oli saada haltuun siellä sijainneet öljyvarat ja siinä sivussa myös erinomainen laivastotukikohta. Yhdysvalloilla oli täsmälleen sama motiivi Kuwaitin ”suojelussa” aikoinaan. Ero Venäjän ja yhdysvaltain välillä on vain siinä, että se, minkä Yhdysvallat haluaa ostaa, Venäjä haluaa viedä väkivalloin. Pääsääntöisesti Yhdysvallat pyrkii siis suojelemaan omia kaupallisia etujaan. Venäjä pyrkii siihen samaan. Ensin ryöstetään Krimin öljy ja sitten pyritään myymään se vaikkapa Ukrainalle, jolle se alun alkaen on kuulunutkin. Yhtä päteviä sodan syitä kuin taloudellisen vallan himo on myös poliittisen vallan himo, jos ei muuten, niin alistamalla kokonaisia kansakuntia.

EU-on nyt kriisissä. Kriisi on monin verroin pahempi kuin tavallinen tossunkuluttaja edes käsittää, mutta yhä vielä on ihmisiä, jotka liputtavat unionin puolesta. Kun unioni romahtaa, siinä ei Suomen kaltaiset reunavaltiot paljon paina, olkoon sitten niitä A–kirjaimia vaikka kuinka paljon. Keskieurooppalaiset sanovat, että tähän tilanteeseen on jouduttu äärioikeiston takia. Uskon, että se on ihan totta, mutta ainakin Suomessa tuo äärioikeistokäsite on täysin hämärtynyt. Tätä hämäryyttä on ruokkinut kotimainen mediamme, jolta ulkomainen lehdistö on imenyt mielipiteensä. Tosiasiallisesti Suomen äärioikeiston muodostaa Kokoomus ja sen liittolaiset. 

 

Perussuomalainen ohjelma olisi pelastanut Suomen, mutta valitettavasti Perussuomalaisten jäsenistö on suurelta osin huhhendaaleja, joilla ei ole minkäänlaista käsitystä maailmasta kokonaisuutena. Tämä on ylen määrin surullista. Kaiken vastustaminen ei tee puolueesta uskottavaa. Ei siltikään, vaikka siihen liittyisi vastustamisen vastustaminenkin.

Ikävä kyllä joudun nyt päättämään tämänkin blogini tähän surulliseen toteamukseen: Suomi joutuu seuraavan 2- 5 vuoden sisällä nielemään Kreikan kohtalon. Silloin ei enää ole valtioita, jotka pystyisivät tai haluaisivat tukea meitä kriisivaltioita. Siperia on silloin jo opettanut niitä, joiden johdossa on ollut oppimiskykyisiä ihmisiä. Norja, Sveitsi ja jopa Italiakin selviävät suhteellisin pienin vaurioin. Kaksi ensin mainittua siksi, että eivät ole EU:n jäseniä ja Italia siksi, että se on asettanut kansallisen edun EU:n direktiivien edelle.

Lukekaa vaan Stubb ja Katainen tämä! Ehkäpä opitte jotakin -  johon en kyllä usko.