Karjapohjalaiset

Sotien jälkeen lähespuoli miljoonaa suomalaista joutui jättämään kotinsa joko pakolaisina tai sitten ”munattomien” rajaneuvottelijoiden luovuttaessa heidän kotinsa ja kotiseutunsa silloiselle viholliselle Neuvostoliitolle.  Puolet karjalaisväestöstä oli uskonnoltaan ortodokseja, ja he luonnollisesti toivat oman uskontonsa mukanaan Kanta-Suomeen.

Suomessa puhutaan hyvin mielellään ”talvisodan hengestä” ja siitä, kuinka hyvin kansa yhtyi vihollisen ylivoiman edessä.  Samaa solidaarisuutta ei kuitenkaan osoitettu puskurivyöhykkeellä olleille karjalaisille, jotka joutuivat jättämään koko omaisuutensa - kuka enemmän, kuka vähemmän - valloittajien käsiin.  Itäisiä maakuntia lukuun ottamatta ei siirtolaisia katseltu oikein suopein silmin, ja mitä lännemmäksi tultiin, sitä vahvemmaksi kävi siirtolaisvastaisuus.  Erityisen nurjaa oli suhtautuminen juuri Pohjanmaalla, jossa ruotsinkieliset saivat erivapauden olla luovuttamatta alueita karjalaisille.

Kaikkialla Pohjanmaan alueilla karjalainen kulttuuri koki vastustusta, ja monet karjalaistaustaiset ihmiset ovat kertoneet, kuinka heidät avioliiton myötä pakotettiin luopumaan omasta uskonnostaan.  Puhuttiin ”ryssän kirkosta” ja koko ortodoksisuus leimattiin jonkinlaiseksi lahkoksi.  Monet meistä pitivätkin uskontonsa kokonaan salassa tai vain pienen piirin tietona.  Tätä siirtolaisvastaista henkeä on yhä havaittavissa, vaikka asenneilmapiiri on jonkin verran muuttunut ja yhä useampi on tullut tietoiseksi siitä, että ortodoksinen kirkko on osa karjalaista kulttuuria . 

 

Kun ryhdyimme taiteilija Oma Orellin kanssa perustamaan Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistystä, saimme kokea monenlaista vastarintaa. Ehkä ihmiset eivät suorastaan barrikaadeille nousseet, mutta yllättävän passiivisia he olivat.  Yhdistyksen ensisijainen tehtävä oli, ja on edelleen karjalaisen kulttuurin vaaliminen.  Tsasounan rakentaminen vain sattuu olemaan osa tätä kulttuuria. Tästäkin huolimatta esimerkiksi Kalajoen kaupunki luokitteli järjestön uskonnolliseksi yhteisöksi ja jätti meidät ilman järjestöille jaettavaa taloudellista tukea.  Jotkut kaupungin yksittäiset toimihenkilöt ja virkamiehet ovat kyllä ymmärtäneet tsasounan merkityksen varsinkin matkailulle, mutta kaupungin virallista tukea emme ole saaneet. Tontti on tosin hyvällä paikalla, mutta sittenkin se on vuokratontti, josta maksamme käyvän vuokran.  Kalajoen seurakunta on ainut virallinen instanssi, joka hanketta on tukenut, joten kiitos siitä sille!

En ole kerjäläinen enkä kerjuulla nytkään, mutta haluan oikaista muutamia väärinkäsityksiä, joita olen matkalla kuullut. Kalajoen tsasounan rakentamista ei luterilaisen seurakunnan lisäksi ole tukenut yksikään julkinen instanssi, ellei sellaiseksi lueta myös ELY- keskusta.  Ei Kalajoen kaupunki eikä myöskään Oulun ortodoksinen seurakunta, johon Kalajoki kuuluu.  Pääosin hanke on ollut muutamien yksityisten varassa ja on tästä syystä noussut kuin ”Iisakin kirkko”. Toivottavasti siitä tulee yhtä tunnettu!

Siunausta kaikille kristityille ja tervetuloa talkoisiin.  Sisustukeen tarvitaan vielä paljon tekemistä, vaikka päällisin puolin rakennus näyttää melko valmiilta.