Kaunis Kalajoki

Olen paljon kirjoittanut kauniista Karjalasta, mutta kyllä maailmassa voi olla kaksikin kaunista paikkaa. Nyt kun olen luultavasti päätynyt Kalajoelle lopuksi elämäkseni, olen katsellut Kalajokeakin sillä silmällä.  Aikaisemmin ruma keskusta on vienyt kaiken huomioni ja suorastaan ihmettelin, kuinka minä, kaunosielu ja kauneuden ihailija, olen päätynyt asumaan näin rumaan kuntaan. Kaupungiksihan tätä sanotaan, mutta…. olkoon nyt lisäämättä tuohon mitään. 

   
 

Kalajoki on kuitenkin ruma vain keskustan rakennusten kohdalta, mutta luonto täällä on tosi kaunista. Jos Mesopotamiassa oli kaksi jokea, Eufrat ja Tigris, niin samankaltaiset joet löytyvät myös Kalajoelta, Vääräjoki ja Kalajoki. Maisemat ovat hieman erilaiset, mutta hengeltään hyvin samankaltaiset.  Tämä seutu on siis pilattu paljolti rakentamalla.  Homerakennusten vuosikymmeninä rakennettiin Kalajoellakin paljon ja nyt siitä maksetaan hintaa.  Tuskin kukaan nykyisin Kalajoella vaikuttava henkilö on syyllistynyt näihin virheisiin, mutta jonkinlainen korjausvelvollisuus heillä on.

Niin, puhun nimenomaan korjauksesta, en purkamisesta.  Kaikki homevauriot voidaan korjata, joskaan siihen perehtyneitä ammattilaisia on maassamme aivan liian vähän. En väitä, että kaikki rakennukset pitäisi säilyttää, mutta siitä olen jokseenkin varma, että täällä on säilyttämisen arvoisia rakennuksia enemmän kuin mitä museovirasto on ennättänyt suojelemaan. Kaupungin omat suojelutoimet voisivat kulkea sellaisessa järjestyksessä, ettei museoviraston puuttumista tarvittaisiin. Kokemuksesta tiedän, että kun museovirasto päättää jonkin rakennuksen suojelusta, on sen korjaus ja käyttö hyvin rajoitettu. Silloin voidaan puhua todella kustannuksistakin.  Kun rakennusten suojeluun ennätetään puuttua ennen museovirastoa, päästään huomattavasti helpommalla ja halvemmalla, sekä rakennuksille voidaan luoda jotain järkevää käyttöäkin.

Kristilliset rakennukset ovat aina olleet rakennustaiteen edellä kulkijoita. Ne ovat menneinä vuosisatoina olleet pitäjien ylpeyksiä ja maamerkkejä. 

Ruotsin kuningas määräsi Kallan karit kuuluvaksi Kalajokeen v. 1620.  Maakallassa oli rukoushuone jo v. 1680, ja nykyinen kirkko rakennettiin sinne noin 100 vuotta myöhemmin.  Kalla kuuluu siis Kalajokeen, eikä varmaankaan ole vähäisimpiä turistien vetonauloja matkailupitäjäksi leimautuneen Kalajoen matkailunähtävyyksien joukossa.  Hiekkasärkät ja Kallankarit ovat kiistatta sekä luonnoltaan että myös historialtaan korvaamattomat.  Toivottavasti ainakaan särkkiä ei pilata rakentamalla sinne marketteja ja kerrostaloja. Ne eivät vedä Keski-Euroopan turisteja, sillä niitä on Pariisissakin.  

 

Minun mielipiteeni on, että Kalajoen ensisijainen tehtävä olisi suojella vanhoja rakennuksia ja kertoa turisteille niiden historia. Keskusta tulisi rakentaa siihen kuntoon, että esimerkiksi Ventelän talot pääsisivät oikeuksiinsa ja yleiskuva olisi matkailukaupungin arvon mukainen.  Kaikki eivät ehkä ole tulossa pelkästään hiekkasärkille, joten luulisi jonkun ihmisen tarvitsevan majoitusta myös keskustassa, josta ei nyt löydy turisteille tarkoitettua sängyn sänkyä. 

Sitten vielä… Se paljon puhuttu marketti?  Miettikää nyt tarkasti, kannattaako rakentaa kaksi huonosti voivaa markettia, vaiko yksi keskustaa elävöittävää kauppakeskus, joka saisi muitakin asiakkaita kun turistit.

 

Oikein itsestänikin tuntuu pahalta epäkohtien penkominen, mutta niinhän se on, että ”eivät terveet tarvitse parannusta, vaan sairaat”. Kyllä minä ehdottomasti Kalajoen parasta yritän ajatella ja sen puolesta kirjoittelen.