Turhat toiminnat

Aina tässä maailmassa jotakin oppii. Kun en ole oppinut vielä rikastumaan, olen koettanut oppia köyhänä elämään.  Ei se ole edes kauhean vaikeaa, täytyy vain oivaltaa muutamia perustotuuksia. Ensinnäkin on oivallettava se tosiasia, että rikkaus ei ole sitä kuinka paljon meillä on, vaan se on sitä kuinka vähän meiltä puuttuu.  

Tosiasiahan on nimittäin se, että puute on synnynnäinen ominaisuus, joka koskettaa niin köyhää kun rikastakin, jos antaa sille vallan.  Tämän huomasin ihan itse istuessani eräiden näennäisvarakkaiden kanssa erään oululaisen majoitusliikkeen anniskeluosastolla. Sisään astui mies, jonka vaatetus oli suhteellisen siisti, mutta malli varmasti peräisin jotakin viime vuosisadan puolelta. Olivat vanhoja tuttuja nämä näennäisvarakkaat ja tämä minulle vieras kulkija. Kymppiä oli mies vailla, ja saatuaan sen poistui varsin tyytyväisenä.  Kysymättäkin sain pian kuulla tarinan miehestä, jolla kaikki oli joskus ollut hyvin, mutta oli ryypännyt koko omaisuutensa ja eli nyt miten milloinkin eli. Miesparalle vielä naurettiin kaiken päälle. 

Minulla on ollut aina ase epämiellyttävä tapa, että olen kertonut oman totuuteni melko suoraan, jos olen voinut tehdä sen loukkaamatta muita ihmisiä. Aina se loukkaamatta oleminen ei ole onnistunut, sillä ihmisillä on taipumus loukkaantua mitä omituisimmista asioista. Ei onnistunut nytkään, sillä en pitänyt mieheen kohdistuvasta pilkasta, vaan totesin: ”Mitäs nauramista tuossa on? Tältä mieheltä puuttui vain kymppi. Tässäkin pöydässä on miehiä, joilta puuttuu satoja tuhansia.” Enhän minä oikeastaan ketään erityisesti tarkoittanut, mutta taisi kolahtaa johonkin. Tavallaan minuun itseenikin.

Mitä tällä haluan sitten sanoa? Ei Suomi ole mikään köyhä maa, kunhan opettelemme pärjäämään sillä, mitä meille on annettu ja luovumme puutteesta. Selvää on, että tässä tilanteessa meidän tulee säästää, mutta ei niitä säästöjä pidä ottaa niiltä, joilla muutenkin on vähän. Säästöä ei ole se, että pannaan joku asia jonkun toisen maksettavaksi. Säästöä on se, että luovutaan jostakin täysin tarpeettomasta toiminnasta. Se on rahaa, jota tosiasiallisesti ei oteta keltään pois.

Näitä esimerkkejä olisi satoja, mutta kerron tässä nyt yhden.

Ajatelkaapa ajokorttia. On aivan oikein, että ajo-opetus annetaan autokoulussa ja että autokoulu saa siitä maksunkin.  Mitä sitten tapahtuu? Kun autokoulu on todennut oppilaan riittävän hyväksi kuljettajaksi, hän voi osallistua teoriakokeeseen ja insinööriajoon.  Sen jälkeen hän anoo ajokortin ja saa ruveta opettelemaan autoilua. Insinööriajon maksaa yhteiskunta.  Miksi tästä asiasta on tehty näin byrokraattinen ja vaikea? Miksi ei autokoulu voi myöntää ajokorttia todettuaan henkilön ajotaidon? Tosiasiassahan he parhaiten tietävät henkilön ajotaidon.  Tätä minä sanoisin säästöksi.

Säästö ei siis ole minkään leikkaamista tai erilaisten toimintojen siirtämistä taholta toiselle, vaan se on tarpeettomien toimintojen lakkauttamista.

Näin se menee, uskokaa tai älkää.