sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Mamuluettelo




Kovasti me suomalaiset olemme olevinamme suomalaisia ja monet meistä vielä hyvin maahanmuuttovastaisia.  Sattuneesta syystä olen joutunut lähietäisyydeltä seuraamaan maahanmuuttajia ja heidän kotoutumistaan Suomeen.  Ei ihme, että Suomi on Euroopan väkivaltaisin maa, sillä sen verran rasistinen on suhtautumisemme vieraalta maalta muuttaneisiin. Aivan kuin Herramme olisi luonut tämän maan meille, niin kuin antoi Israelin kansalle oman maan!

Totta on, että me olemme tulleet tähän maahan valloittajina ja luoneet vuosisatojen aikana oman kulttuurimme ja lainsäädäntömme, jonka menettämistä kai pelkäämme jostakin kumman syystä.  Eivät nämä mamut ole tulleet tänne valloittajina ja kansan käännyttäjinä, vaan ihan rauhallisin aikein paremman elämän toivossa. Tavallaan he ovat myös tuoneet parempaa elämää meille, vaikka itse emme sitä ymmärräkään. Tilastot kertovat mitä tilastot kertovat, ja on erittäin vaikea tietää, mikä on syy ja mikä seuraus, mutta esimerkiksi alhaisin työttömyysprosentti on niissä maissa, missä on eniten ulkomaalaisia. Pistänpä tähän nyt suomalaisen ”mamuluettelon” ihan vain esimerkiksi, mistä se saattaisi johtua. Lukekaa ja ihmetelkää:

Fazer, Paulig, Huberg, Tillander, Gutzeit, Sinebrychoff, Babitsin, Rung, Lund, Stockman, Antel, Engel, Pacius, Tilgman, Shauman, Berg, Vuolijoki, jne. Tätä luetteloa voitaisiin jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mutta tässä vain muutamia esimerkkejä.  Suurimmaksi suomalaiseksi äänestetty Mannerheim oli saksalainen.  Luettelosta puuttuvat kokonaan ne mamut, jotka ovat niin suomettuneita, että ovat suomentaneet jopa nimensäkin. Samoin en ole kelpuuttanut luetteloon urheilijoita, joiden tausta saattaa olla hyvinkin kirjava.  Pääsääntö on, että mitä ansiointuneempi ihminen on, sitä mielellämme me nimitämme hänet suomalaiseksi. 


Jotta olisimme kunnolla epäjohdonmukaisia, unohdamme täydellisesti sen tosiasian, että noin miljoona suomalaista elää mamuina vierailla mailla. Myös minä olen joskus saanut kokea tuon kohtalon, vaikka jossain vaiheessa palasinkin hyvään kotimaahamme. Varmasti monet Suomeen tulleet mamut päätyvät samaan ratkaisuun aikanaan, sillä ei tämä isiemme maa todellakaan ole mikään ulkolaisten luvattu maa. Tilastot kertovat sen kiistattoman tosiasian, että joka kymmenes Suomeen perustettava yritys on ulkomaalaisten perustama.  Tämä ei johdu suinkaan siitä, että Suomi olisi erityisen yrittäjäystävällinen maa. Yrittäminen on vain niin kovaa hommaa, että suomalaiset eivät suostu tekemään niin kovaa työtä.  


Maahanmuuttopolitiikkamme on suorastaan rasistinen. Meillä on tietysti oikeus vaatia maahanmuuttajilta Suomen lakien noudattamista. Ne ovat tämän yhteiskunnan selkäranka. Samalla meidän tulee kuitenkin muistaa, että nämä lait koskevat yhtälailla meitä. Siis myös laki uskonnonvapaudesta koskee meitä kaikkia.  Jokaisella on oikeus harrastaa omaa uskontoaan, jos hän ei niin tehdessään vahingoita toisia ihmisiä.  Ei minulla ole oikeutta vaatia, että vain ortodoksisuus on oikea suomalaisten uskonto. Vielä vähemmän se oikeus on ”miniuskonnollamme” luterilaisilla.

On täysin väärin väittää, että uskonnot ovat sotien syynä. Sotien syyt ovat ihmisten vallanhalu ja väkivaltainen luonne. Toki uskonnosta on joskus tehty syy, mutta se ei ole se todellinen syy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti