Menestyksemme PISA-tutkimuksessa

 

Näin meillä Suomessa: huomaamme olevamme hieman jälkeenjääneitä jossakin asiassa -  vasta sitten kun katselemme toisten peräpeiliin.  Meillä ei ole maailman paras koulujärjestelmä, ja hip hei, emme myöskään ole maailman vähiten korruptoitunut maa.  Suomalaiseen poliisiin on aina luotettu, mutta hups… kuka onkaan luottanut? Me suomalaiset.

En ole kaikkien alojen ammattilainen, mutta ”jotakin ehkä tietäisin, sillä olinhan siellä minäkin”. Monenkirjavassa elämässäni olen saanut opettaa lapsia ja aikuisia neljällä vuosikymmenellä, sekä lukiossa että ammattikoulussa.  Suuressa tyhmyydessäni olen ihmetellyt väitteitä suomalaisten ylivoimaisuudesta, sillä omat huomioni ovat kertoneet aivan muuta.

Tuskinpa koskaan suomalainen koulujärjestelmä on ollut maailman paras, mutta ratkaiseva huononnus tapahtui 70-luvulla, kun kansakuntaa alettiin tasapäistää. Päätettiin, että yhteiskoulumme lakkautetaan ja kaikille oppilaille avataan tie lukioon ja sitä kautta yliopistoihin.  Tämä tarkoittaa sitä, että on oletettavaa, että kaikkien ihmisten synnynnäinen oppimiskyky on samanlainen, eikä koulutuksessa tarvita tasoeroja.  Oikeassa elämässähän ei kuitenkaan näin ole, vaan toinen on synnynnäisesti nopeampi juoksija kun toinen. Samanlaisia eroja on myös henkisissä ominaisuuksissa. Ihmisten muodostamassa yhteiskunnassa on vain hyväksyttävä se tosiasia, että me olemme kaikki erilaisia. Jos todella halutaan kaikkien selviävän vaikkapa peruskoulun koko oppimäärästä, on rima laskettava sille tasolle, että huonoinkin oppilas selviytyy siitä. Oikeasti näin on myös menetelty.

Kerronpa teille yhden esimerkin. Vietettyäni jo pari eläkevuotta opetustehtävistä minut pyydettiin ala-asteen opettajan viransijaiseksi. Oikeasti olisin halunnut kieltäytyä, sillä näin ”pieniä” oppilaita en ollut koskaan opettanut. Otin kuitenkin haasteen vastaan ja päädyin viidesluokkalaisten opettajaksi. Oppilaat olivat aivan ihania, ja tulin heidän kanssaan todella hyvin toimeen.  Matematiikkaakin opetin, mutta ihmettelin kirjojen ”yksinkertaisuutta”. En kuitenkaan halunnut poiketa opetussuunnitelmista, vaan seurasin kirjoja tunnollisesti.  Kotitehtäviä antaessani en kuitenkaan halunnut leikkiä lasten ajalla, vaan yritin tehdä tehtävistä hieman järkevämpiä. Niinpä yhdistelin yhteen tehtävään eri laskutehtäviä niin, että oikea lopputulos löytyy, kun yhteenlaskut, kertolaskut ja jakolaskut on oikein suoritettu. Tavallisen perushelppoja tehtäviä kaikki, mutta ne oli vain yhteen tehtävään sisällytetty, niin kuin elämässä yleensäkin voi olla. Hämmästys oli suunnaton, kun seuraavana päivänä rehtori otti minut puhutteluun ja mainitsi, että jonkun pojan isä oli soittanut ja moittinut liian vaikeista kotitehtävistä. Voi herran pieksut! Jos tehtävästä oli suoriutunut 90 % luokan oppilaista, mutta ei yhden oppilaan isä, niin ei kai kyseessä voi olla liian vaikea tehtävä.  Ei se oikeasti ollutkaan, ja varmasti olisin antanut tukiopetusta tälle pojalle, jos sitä olisi pyydetty, mutta nyt olikin pyyntö sellainen, että kaikkien tehtävästä selviytyneillekin pitää järjestää tehtäviä, josta tämä luokan heikoin poikakin selviytyy. Miksi ?

Näin on Suomessa tehty, ja nyt sitten ihmetellään PISA-tutkimuksen tuloksia. Onko todella oikein, että yhden heikon oppilaan mukaan lasketaan koko luokan taso? Tästä on ollut seurauksena, että nämä heikot oppilaat ovat painaneet koko valtakunnan tason siihen pisteeseen, missä nyt olemme.

Korruptiosta ja hyväveli-järjestelmistä olen kirjoittanut ja tulen vastaisuudessakin kirjoittamaan, joten jätän sen nyt väliin. Suomalaisesta poliisista on media uutisoinut viime aikoina runsaastikin, joten tyydyn vain toteamaan. Lopetetaan itsemme pettäminen ja katsotaan totuutta silmiin.