Ihmeellinen ihmisluonne

Taipumus tehdä pahoista teoista jonkinlaisia sankaritekoja on yleistä meissä ihmisissä.  Sen sijaan, että vilpittömästi katuisimme tekojemme aiheuttamaa vahinkoa, koetammekin ostaa lähimmäistemme kunnioitusta sillä, että emme ehkä enää menettele niin. Varsin yleistä tämä on alkoholin suurkuluttajien keskuudessa, olipa hän sitten alkoholisti tai muuten vain juoppo.  Kyllä minäkin nuorena jonkun siiderin otin, mutta en minä sillä koskaan ole ylpeillyt, sen enempää kuin niillä teoillakaan, joita ehkä tein.  

Eräs vanha arvostamani herra lausui kerran nämä ikimuistoiset sanat: ”Ei siinä hääppostä miestä tarvita, että viinasta humalaan tulee.” No näinhän se on.  Jos kertoisin jollekin - niin kuin joskus olen kertonutkin - että viimeisestä ryypystäni on kulunut jo niin ja niin monta vuotta, tekisin sen hyvin vaivihkaa ja kahden kesken. Turhaapa siitä on numeroa tehdä, sillä ” eivät terveet tarvitse parannusta, vaan sairaat.”  On aina positiivinen asia, jos juoppo lopettaa juomisensa, mutta ei hän mitään selkään taputtajia tarvitse, jos todella on vilpittömästi asian takana.  En muista, että kukaan olisi äitivainaatani kehunut siitä, että ei koskaan ollut viinaa maistanut. Se oli ihan luonnollinen asia jolla ei ratsastettu.

”Kun hevosvaras lopettaa juomisen, on hän sen jälkeen raitis hevosvaras.” En muista mistä tuon lauseen olen kuullut, mutta lainaus se jostakin on. Se kuvaa hyvin sitä, että ei ihmisen luonne sanottavasti muutu edes vuosien myötä.  On aika säälittävää kuunnella ”sankarikertomuksia” siitä, kuinka humalassa oltiin ja kuinka paljon töppäiltiin.

Tuo, mikä pätee alkoholin suurkuluttajiin, pätee oikeassa elämässä kaikkiin ihmisiin. Jopa niihinkin, jotka eivät koskaan ole viinaa juoneet, mutta ovat muuten vain törmäilleet.

Jos on säälittävää se, että humalasta koetetaan tehdä sankarillinen olotila, niin vielä säälittävämpää on se, että muilla rikoksilla ylpeillään. Kyllä rikos jonkinlaisen luonnekuvan ihmisestä antaa, olipa se tehty milloin vain. Ihmeellistä onkin, että odotamme selkään taputtajia siitä hyvästä, että olemme jotenkuten palanneet yhteiskunnan hyväksymään elämäntyyliin. Suurin osa ihmisistä on aina elänyt niin, eikä heillä ole koskaan ollut tarvetta kehuskella sillä.

Kyllä se niin on, että tässä järjestäytyneessä yhteiskunnassa tulee noudattaa järjestäytyneen yhteiskunnan sääntöjä. Ei ole mitenkään erikoisen ylistyksen aihetta siinä, että en riko Jumalan ja ihmisten asettamia sääntöjä.  Meissä ihmisissä tuntuu olevan se vika, että teimmepä me mitä tahansa, odotamme aina kiitosta siitä.

Kyllä minä sen hyvin tajuan, että en ole koskaan ollut kamalan hyvä ihminen, enkä varmaan ole sitä vieläkään. Jos kuitenkin olisin, niin varmaankaan en itse olisi itsestäni sellaista tehnyt, joten älkää minua ylistäkö.