Uskonto ja politiikka

Kun kommunismin hautajaisia vietettiin vanhassa Neuvostoliitossa, luultiin, että siellä uskonto pääsee taas kukoistamaan, niin kuin oli kukoistanut tsaarin aikaan venäjällä. joka oli syvästi ortodoksinen maa. 

Tosiasia on, että uskonto ei koskaan kuollut Neuvostoliitossa, sillä ortodoksit harjoittivat omia palveluksiaan kaikessa hiljaisuudessa, valtaa pitäviltä salassa. Totta on, että se oli vaikeaa, koska Neuvostoliitossa oli kokoontumisen vapaus vahvasti rajoitettu, mutta aina oli tilaisuuksia, joissa uskontoa voitiin harjoittaa. Häät ja hautajaiset olivat loistavia tilaisuuksia viettää ”salaisia” jumalanpalveluksia. Myös osa neuvostoajan kirkoista oli ”julistettu” kansallisiksi nähtävyyksiksi ja niitä käytettiin matkailijoiden vetonauloina. Esimerkiksi Iisakin kirkko silloisessa Leningradissa oli sellainen. Hartaat neuvostokansalaiset saattoivat käydä näissä pyhätöissä hetkeksi hiljentymässä ja rukoilemassa korkeampaa voimaa, jota taas nykyisin kutsutaan Jumalaksi. 

Venäjän kirkon nopea nousu kommunistivallan jälkeen lasketaan monesti juuri tämän ”salauskovaisuuden” ansioksi. Osittain näin onkin, mutta se ei yksinään selitä tätä ilmiötä.  Neuvostokansa on aina ollut uskovaisuuteen taipuvainen, ja väitteet, että kommunismi olisi tappanut uskonnon, ei lainkaan pidä paikkaansa. On totta, että Venäjän valtauskonto ortodoksisuus kärsi Neuvostoliiton aikana, mutta se korvattiin toisella uskonnolla - kommunismilla.  Kommunismissa ei tosin palveltu mitään erityistä jumalaa, mutta lukuisia hänen lähettejään, kuten esimerkiksi toveri Stalinia tai puhemies Maoa. Nämä herrat nousivat kaikkivoiviksi epäjumaliksi maan päällä. Vain todellinen usko voi selittää sen, että tavallinen kansa saatiin vakuuttuneiksi esimerkiksi puhemies Maon yli-inhimmillisistä teoista täällä.  Kommunismi loi siis lujan pohjan uskoa viisivuotissuunnitelmiin ja muihin todistamatta jääneisiin kuvitelmiin. Tämä usko osaltaan auttoi Venäjän kirkon nopeaa nousua.  Lenin yksinkertaisesti vain korvattiin Jeesuksella.

Tätä kirjoitusta ei missään tapauksessa pidä käsittää uskonnon vastaiseksi. Päinvastoin, sillä pidän itseäni oikeasti uskovaisena, vaikka en luulekaan, että minun edustamani ortodoksisuus olisi se ainut autuaaksi tekevä suuntaus täällä. Oikeasti olen sitä mieltä, että useimmat uskonnot ovat todella hyväksi ihmiselle, silloin kun tietty uskontokunta ei korvaa itse Jumalaa. Valitettavan usein kuitenkin näin käy, ja ainoa oikea uskonto – ekumeenisuus - unohtuu kokonaan.

En ole koskaan törmännyt uskonnolliseen teokseen, jossa olisi jaettu huonoja neuvoja ihmisille, eivätkä kristillisten lanseeraamat 10 käskyä suinkaan ole huonoja käskyjä, vaikka niiden alkuperästä eivät kaikki olekaan ihan samaa mieltä keskenään. 

Raamattu ja Koraani ovat uskonnollisia kirjoja, joiden oikeudellisuudesta voidaan myöskin olla monta mieltä.  Oltakoonpa mitä mieltä tahansa, niin pääasiassa niiden molempien sisältö on samankaltainen;: hyvien opetusten kokoelma. Molemmat kirjat on käännetty kieleltä toiselle lukuisia kertoja, ja jokainen, joka tuntee kielenkääntämisen tekniikkaa vähääkään, käsittää kuinka helposti sanojen merkitys muuttuu kielestä toiseen siirryttäessä.  Se ei ole tehnyt näistä uskon tukipilareista arvottomia teoksia, mutta se voi herättää terveen epäilyn siitä, että minun tulkintani ei välttämättä ole sen oikeampi kuin tuon naapurinkaan tulkinta.

Tästä syystä meillä Suomessa on laki uskonnonvapaudesta. Tätä lakia meidän tulee kunnioittaa eikä asettaa ketään etuoikeutettuun tai syrjittyyn asemaan pelkän uskonnon perusteella. Maassa maan tavalla tai maasta pois. Muslimitkin ovat mielestäni tervetulleita, kunhan muistavat, että Suomessa noudatetaan Suomen lakia. Omaa uskontoaan saavat toki harrastaa, kunhan tekevät sen omalla kustannuksellaan käännyttämättä ketään.