maanantai 15. helmikuuta 2016

Voi typeryyksien typeryyttä


En minä väitä, että kaikki johonkin ammattiliittoon kuuluvat olisivat typeryksiä, mutta luvattoman moni kylläkin. Suomen ammattiyhdistysliike on saanut ylenpalttista julkisuutta jo ulkomailla tuon itsemurhakäyttäytymisensä vuoksi.

Kun Jouko Ahonen aikoinaan tepsutteli paperitehtaan lattioita jakelemalla uhkavaatimuksiaan, oli sakslaisten reaktio suunnilleen seuraava: "Tuo merkitsee Suomen paperiteollisuuden loppua." Ihan kokonaista loppua se ei vielä sillä kertaa merkinnyt, mutta monien koneiden sulkemista se ainakin nopeutti. Samalla se merkitsi myös Ahosen lähtölaskennan alkamista. Toki mies sitten ymmärsi aivan itse irtisanoutua tehtävistään, mutta tuntuu nyt unohtaneen sen, että oman typerän käytöksensä takia itse itsensä irtisanoi. Kymmenen vuotta on sen verran pitkä aika, että Ahonen uskoo työttömien paperimiesten unohtaneen hänen pahat tekonsa, mutta toivottavasti oikeus katsoo, että nuo Ahosen nyt vaatimat korvaukset eivät edes riitä vahingonkorvauksiksi niille paperimiehille, joiden leipäpuun hän tuhosi.

 Taas eletään vaikeita aikoja, jolloin koko ammattiyhdistysliikkeen pitäisi olla yksimielisenä näissä selviytymistalkoissa mukana. Suomalaisten taipumus unohtaa oma historiansa on kuitenkin jotenkin jo äidinmaidossa imetty. Aikaisemmassa blogisani kirjoitin siitä, kuinka nuoremman polven suomalaiset ovat unohtaneet omat sotapakolaisemme. Antakoon Herramme heille anteeksi, sillä he eivät olleet silloin vielä syntyneetkään. Sama unohtamisen taito näyttää kuitenkin pesiytyneen nykypolveen. Vaikka historialliset tapahtumat eivät ole edes kovin kaukana.

Poikani opiskeli aikoinaan ammattikorkeakoulussa Raumalla tarkoituksenaan valmistua merikapteeniksi. Työharjoittelun aikana sai laivan kapteeni hänet kuitenkin muuttamaan mielensä, kertomalla miten merimiesunioni oli Vällärin aikoina saanut mahtipontisuuttaan suurimman osan Suomen kauppalaivastoa liputtautumaan Kyproksen ja muiden veroparatiisimaiden lipun alle. Suomalaisissa laivoissa ei juurikaan ole nykyisin töitä suomalaisille merikapteeneille, eikä suomalisille laivoille kovinkaan paljon rahtia.

Olen aikoinani moittinut suomalaista työllistämispolitiikkaa mm. tuulimyllyjen rakentamisesta. Muun muassa lähinaapurimme Ylivieska tekin tuulimyllyjensä rakentamispäätöksen perustellen sitä työllisyysnäkökohdilla.

No, onhan siinä lapiomiehille hieman töitä, kun rakentelevat teitä, joita myöten saadaan ulkomaalaiset osat rahdattua työmaalle, jossa ulkomaalinen työvoima sitten kokoaa ne voimalaitoksiksi, jotka eivät koko elinaikanaan tuota niin paljon sähköä, että rakennuskustannukset saadaan peitettyä. Ainut hyötyjä niistä on tuulivoimayhtiö ja sekin vain siksi, että suomalaiset veronmaksajat kompensoivat voimalaitosten tappiot. Pahimmassa tapauksessa jopa purkukustannukset jäävät maanomistajien maksettaviksi.

Mitä tämä tuulivoimatekniikka sitten kuuluu suomalaisille ammattiyhdistyksille? No eipä juuri mitenkään, sillä rakentajayritykset ovat yleensä ulkomaalaisia ja ne käyttävät ulkomaalaista työvoimaa, johon Suomen ammattiyhdistyksen kynnet eivät toistaiseksi ole yltäneet. Tämä tulikin mieleeni lähinnä siksi, että laivat, jotka noita tuulimyllyn osia ulkomailta tuovat, ovat pääosin myöskin ulkomaalaisia.

Jossakin Pohjanlahden pohjoisimmassa satamassa oli hiljattain laiton työnseisaus, joka johtui jostakin täysin mitättömästä syystä. Se kuitenkin koski myös ulkomaalaisia laivoja, joten se herätti hieman huomiota ulkomailla. Sillä kertaa sen merkitys oli suhteellisen vähäinen, eikä se ulkomaillakaan herättänyt muuta kuin hyväntahtoista hymyilyä, mutta se nähtiin merkkinä suomalaisten valmiudesta hölmöilyyn.

Luin tässä netistä erään taloustieteilijän ennusteen AKT:n lakkovoimasta. Helsingin sanomille antamassaan lausunnossa hän väittää, että kyseinen työmarkkinajärjestö pystyisi tuhoamaan koko Suomen muutamassa päivässä. Jos tuo on totta, johon on syytä uskoa, on se melkein kun ydinpommin painonappi jonkun holtittoman käsissä.

Ehdottomasti olen sitä mieltä, että lainsäätäjän on rajoitettava holtittomien oikeutta tuhota kaikki se, minkä isämme ovat onnistuneet rakentamaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti