Sanat eivät riitä kertomaan

Kansojen ja yksilöiden vaellusta on ollut kautta aikojen. On lähdetty sotimaan tai vaihtoehtoisesti sotaa pakoon. Joskus on lähdetty leivän perässä ja joskus taas naisen perässä. Joskus jopa vain uteliaisuudesta tai seikkailunhalusta ja ihan vaan ilman aikojaan. Suomikin on saanut nauttia tästä ihanuudesta, sillä paremman elämän toivossa on muutettu Australiaan, Kanadaan, USA:n ja jopa Ruotsiinkin. Kenenkään pieneen mieleenkään ei ole kolahtanut, että me olemme osa massiivista kansainvaellusta ja että tässä olisi jotain väärää.

Suomalaisen ajattelutavan mukaan on lähes luonnollista, että ihminen hakeutuu parempiin olosuhteisiin, jos leipä kotimaassa on liian tiukalla, tai hän jotenkin muuten tuntee elämäänsä uhattavan.

Ikään kuin me suomalaiset emme osaisi asettaa näitä asioita oikein mittasuhteeseen. Maastamuuton seurauksena on ulkomailla yli miljoona suomalaista, joista Ruotsissa noin puolet.

Osa kansastamme pakeni aikoinaan sotaa, mutta sodan jälkeen on hyvin suuri joukko mennyt vieraista maista hakemaan parempaa elämää. Tilanne on ollut siis melko tarkoin samanlainen kun on nytkin. Mittasuhde vain on toinen. Tänne on tulossa varsin vähän porukkaa. Ehkä saman verran kuin on yleisöä yhdessä isomman luokan urheilutapahtumassa. Ei siis lainkaan kohtuuton määrä maahan, joka uskoo, että kaikki täällä on maailman parasta. Jopa kätilötkin, vaikka kaikkialla maailmassa on synnytetty jo tuhansia vuosia ennen kuin yksikään ihminen oli astellut tämän Suomeksi nimittämämme maan kamaralla.

Sanat eivät riitä kertomaan tätä kansallista typeryyttämme, siitäkään huolimatta, että kieleen on tullut runsaasti uusia sanoja ihan viimeisten vuosien aikana. Kieleemme on yleistynyt sana "mamu", joka tarkoittanee maahan muuttajaa tai maahan muuttanutta ulkomaalaista. Nämä ulkomaalaiset ovat saaneet suomen kieleen toisenkin sanan "kotouttaminen", jolla ennen tarkoitettiin ulkomailla suoritettujen bisnesten voittojen kotouttamista, mutta nyt se on muodostunut pääasiallisesti ulkomaalaisten sopeuttamista tarkoittavaksi sanaksi.

Ulkomaalaisten kotouttamisen suurin este tuntuu olevan kielen oppiminen ja toissijainen este meidän usko, että olemme maailman parhaita.

Molempia tilanteita helpottaisi hieman se, että löysäisimme päätämme kiristävän pipon nauhaa.

Ihmisen, joka opettaa ulkomaalaiselle suomen kieltä, ei suinkaan tarvitse olla kielioppisääntöjä päähän takova suomen kielen opettaja, vaan opettamaan kykenevä laajakatseinen ja suomentaitoinen henkilö, jolla mieluusti olisi itsellään hieman näkemystä siitä, että maailma jatkuu myös Suomen rajojen ulkopuolella. Suomen kielen opettaminen suomalaiselle ei todellakaan ole sama asia kuin suomen kielen opettaminen ulkomaalaisille.

Näkemys siitä, että olemme kaikessa maailman parhaita, estää meitä myös hyödyntämästä maahanmuuttajien ammattitaitoa ja oppineisuutta. Esimerkiksi monet pakolaiset ovat hyvin korkeasti koulutettuja ammattilaisia, joille ihan oikeasti meillä olisi paljon käyttöä. Me kuitenkin uskomme, että on täysin luonnollista, että meidän insinöörit ja muut korkeasti koulutetut ihmiset menevät ulkomaille ja ovat siellä kovasti kysyttyjä siksi, että he tulevat maasta, jossa on maailman paras koulutus.

Maailman paras koulutus siitäkin huolimatta, että esimerkiksi keskitason ranskalainen ja japanilainen koulupoika hallitsee matematiikankin paremmin kuin meidän lukiolaiset.

Tosiasia lienee se, että me olemme keskitason tallaajia melkein kaikilla aloilla. Se, että meidän insinöörit ja muut korkeasti koulutetut ihmiset sijoittuvat maailmalle paremmin kuin "mamut" Suomessa, johtunee pelkästään siitä, että muualla maailmassa ei eletä näin suurien harhojen vallassa kuin me täällä kylmässä pohjoisessa.

En tiedä, kuka on keksinyt rakovalkean, mutta se voisi ihan hyvin olla suomalainenkin keksintö. Tähän viittaa kaksikin syytä. Se tuskin on vaatinut erikoisen tasokasta koulutusta, ja täällä on todella tuota lämmitysmuotoa suosiva ilmasto.

Minä sain ensikosketukseni ulkomaalaisiin, kun olin 11 -vuotias ja sain viettää kesän Ruotsissa. Ruotsalaiset eivät kai siihen aikaan olleet ulkomaalaisia, mutta se oli maa, jossa jo silloin oli värikkäitäkin ihmisiä. Ainut ero, jonka silloin huomasin suomalaisiin verrattuna oli se, että he olivat eri värisiä ja puhuivat vierasta kieltä.

Vaikka olinkin vielä lapsi, niin ymmärsin myös, että he olivat huomattavasti kohteliaampia ja ystävällisempiä kuin me suomalaiset.

Jo siitä lähtien olen pitänyt kaikkia ulkomaalaisia vähintään samanveroisina kuin suomalaisiakin. Paitsi että suomalaiset ovat parempia hiihtäjiä kun afrikkalaiset, jotka taas ovat parempia juoksijoita.

Tästä minä olen sitten tehnyt sen johtopäätöksen, että jokainen on jossakin asiassa hyvä, eikä kukaan ole yksiselitteisesti maailman paras.

Edellisessä blogissani taisin kirjoittaa jotain uskonnosta. Minä olen siis ortodoksi, mutta en pienessä mielessänikään ole kuvitellut, että sillä perusteella olisin jotakin muslimia parempi.

Minun uskoni on vain erilainen.