Lahjakkuus vai harjoittelu

Tätä minä olen aina kummastellut, miksi meille on syötetty kaikenlaista harhaa. Se, mitä minä olen pitänyt itsestään selvyytenä, alkaa näköjään vasta nyt selvitä tutkijoille. Tuohonkin heidän on pitänyt tuhlata kallista aikaa.

He ovat nimittäin vasta nyt havainneet, että ns. lahjakkaista lapsista ei välttämättä tulekaan niitä kaikkein menestyksekkäitä. Totta tietysti on, että ei oppimisen taipumus tietysti haitaksi ole, ellei opi luottamaan siihen, että se auttaa kaikilla elämän alueilla.

©Uli Stein

  

Kyllä kai minä tässä joudun käyttämään taas itseäni mallina, vaikka joskus ärsyttääkin aina itsestä puhua. Pääasiassa kokemuksilla on kuitenkin taipumus osua juuri omaan roppaan ja kalikoilla on taipumus kalahtaa omaan nilkkaan. Näin siis hyvässä ja pahassa.

Olin koulussa vilkas ja huono oppilas joskus hamassa nuoruudessani. Selviydyin kyllä vuosi ja luokka nippa nappa, mutta en todellakaan voinut ylpeillä lahjakkuudellani. Sitten vain törmäsin asioihin, jotka saivat minut päättämään, että en kai minä näin huono ole. Olin käsistänikin aika töppelö, joten edes ammattikoulun todistus ei kovin kaksiseksi muodostunut. Sen verran olin päättänyt pärjätä, että teoria-aineet nousivat keskiarvoltaan niin korkeaksi, että sain suorittaa ammattinäytteen. Kyllä se yllätys oli myös työnopettajille, kun he kysyivät, kenen keskiarvo ylittää tuon kahdeksan, jota silloin oli vaatimuksena, jos aikoi suorittaa ammattitutkinnon heti koulun päätyttyä. Hieman arastellen nostin minäkin käden ylös.

Niin minusta tuli siis ammattinäytteen suorittanut sähköasentaja, ja se ainakaan ei ollut mikään lahjakkuuden voitto. Seuraava askel oli sitten teknillinen koulu ja jälleen sama hammasten kiristys. Ei edelleenkään mikään huipputodistus eikä lahjakkuuden riemumarssi, mutta hampaat irvessä ponnistelin metri metriltä.

Arvaamattoman suuren totuuden lausuin, kun veljeni poika pääsi ripille ja kirjoitin hänen korttiinsa seuraavan lauseen: "Peräänantamattomuutta ei voita mikään." Mistä lie tuo lause silloin tullut mieleeni, mutta kai se oli osittain omasta elämästä poimittu.

Vuosien työrupeaman jälkeen hakeuduin sitten vielä teknilliseen opistoonkin, ja suhteellisen helpolla selviäminen siellä ei mennyt sekään lahjakkuuden piikkiin. Olin yksinkertaisesti vain jo niin kokenut tekniikan ammattilainen, että keskivertonuoria paremmin selvisin. Kun alkuun oli päästy ja lama-aikaa maassa elettiin, ajattelin viedä putken loppuun ja jatkoin uraani vielä Tampereen teknillisessä korkeakoulussa. Ei siinäkään enää lahjakkuudesta ollut kysymys, vaikka sainkin DI-paperit melko kevyin eväin. En oikein tänään osaa vastata kysymykseen, miksi vielä hakeuduin tohtorin opintoihin Vaasan yliopistoon, mutta sitten alkoi jo luonto potkia vastaan. Se oli ensimmäinen kerta, että jotain jäi kesken. Sydän alkoi reissata, ja niinhän sain kokemusta myös sydämen ohitusleikkauksesta.

Olikohan se lahjattomuuden hinta? En enää jaksanut koota itseäni tätä periaatteessa minulle täysin tarpeetonta tutkintoa varten.

Jos en ollut mikään koululahjakkuus, niin en ollut sitä myöskään urheilussa, vaikka liikunnasta pidinkin. Luulisin kyllä, että jonkinasteinen juoksija minusta olisi voinut vähemmälläkin vaivalla tulla, mutta koulukiusattu kun olin, oli minun melkein pakko oppia nyrkkeilemään.

Tavoitteekseni olin asettanut muutaman kunnon ottelun ja kunniakkaan esiintymisen silloisessa kotimaisen nyrkkeilyn mekassa Helsingin messuhallissa, joka nykyisin tunnetaan nimellä Töölön kisahalli.

Oikeastaan menestyin odotuksianikin paremmin, sillä muutaman SM-mitalin onnistuin voittamaan, sekä niiden lisäksi myös puolenkymmentä kansainvälistä ottelua. Suurta mestaria minusta ei tullut, mutta sehän ei ollut tavoitteenikaan.

Nuo nyrkkeilysaavutukset olisin ehkä saavuttanut pelkän lahjakkuuden turvin, jos lahjakkuutta olisi ollut. Nyt piti hieman tehdä työtä senkin asian eteen.

Tuon lahjakkuuden ja harjoittelun välisen suhteen teki minulle selväksi Juha Väätäinen aikoinaan sanoessaan, että ainoa kunnon lahjakkuus on harjoittelulahjakkuus. Tällä periaatteella Juha voitti kaksi Euroopan mestaruutta ja nuo lahjakkuustutkijat olisivat päässeet paljon helpommalla kysymällä asiaa Juhalta.

Monet urheiluvalmentajat hakkaavat päätään seinään hehkuttelemalla näennäisesti lahjakkaita urheilijoita samalla unohtaen kokonaan sen suuren enemmistön.

Tapana tahtoo olla kuitenkin, että joku tästä enemmistöstä ajaa ohi noista lahjakkuuksista.

Kyllä "lahjakkuudestakin" voi tulla tähti alalla kun alalla, jos hän omaa korkean älykkyysosamäärän tai fyysisen lahjakkuuden lisäksi myös harjoittelulahjakkuuden.