Vakuutuspetos

Eivät "mamut" ole suinkaan suurin yksittäinen rikollisryhmä. Pelkästään jo siitä syystä, että he eivät ole mikään yksittäinen ryhmä. "Mamuissa" on monen maan kansalaisia, jotka kaikki muodostavat oman ryhmänsä. Asuin aikoinani Ruotsissa, ja siellä väitettiin, että suurin rikollisryhmä olivat suomalaiset, jotka kyllä muodostivat kielellisen ja etnisen ryhmän. Olivat toki myös "mamuja" ruotsalaisten silmin katsottuna, mutta en koskaan kuullut sanottavan, että "mamut" olisivat suurin rikollisryhmä tuolla kulttuurin kodissa.

Mitä lienee tarkoittanut tuo usein kuulemani lause "en finne igen"? ... ei kai siinä kyse ollut mistään urheilumenestyksestä!

Eivät Suomessakaan "mamut" voi olla mikään suurin rikollisryhmä, sillä arvioiden mukaan eniten Suomessa tehdään talousrikoksia ja niistä suurin osa vakuutuspetoksia. On totta, että yksittäiset ihmiset syyllistyvät useimmin näihin rikoksiin, ilmoittamalla jonkun järveen heittämänsä vanhan pyörän varastetuksi, tai liioittelemalla suuresti kadotetun omaisuuden arvoa. Joskus saattaa jopa käydä niin, että sortuvat omaan näppäryyteensä, kun vakuutusyhtiö toteaakin, että kyseessä oli huomattava alivakuutus ja että he maksavat vain 50% vakuutussummasta.

Tosi pientä osaa kaikista vakuutuspetoksista näyttelee kuitenkin karvalakkinsa kadottaneiden ihmisten sinänsä massiivinen joukko. He nostavat kympin tai pari, joka on tosi mitätön summa heidän maksamiinsa vakuutusmaksuihin verrattuna.

Istuin taksin kyydissä Oulusta Kalajoelle, ja pohdimme kuljettajan kanssa yhteiskuntamme eriarvoisuutta. Minulle oli suoritettu OYS:sä pieni leikkaus, joka esti minut ajamasta autoa. Tai siis näin oli lääkäri arvioinut, vaikka itse olin sitä mieltä, että mennen tullen olisin voinut kulkea omalla autolla. Vaikka Kela olisi korvannut minulle oman auton kulut täysimääräisesti, olisi se yhteiskunnalle ollut ehkä vain 20% siitä, mitä nyt lysti tuli maksamaan.

Totta on, että humalainen arvioi usein oman kykynsä auton kuljettamiseen jotenkin pieleen, mutta tuskinpa siihen syyllistyy selväpäinen hyvän ajokokemuksen omaava ihminen.

Niin, tästä minun ei kuitenkaan ollut tarkoitus nyt kirjoittaa, mutta jotenkin se vaan oli niin herraskainen olo, kun sain istua yhteiskunnan maksamassa kyydissä, ilman mitään isompaa ansiota.

Tarkoitukseni oli puhua vakuutuspetoksista.

Systeemi pelaa nimittäin niin, että kun vakuutusyhtiö saa ihmisen uskomaan, että he antavat jonkinasteisen vakuutusturvan onnettomuuksien varalle, luottaa rehellinen ihminen yleensä siihen, että onnettomuuksia vastaan on olemassa jonkinlainen turva.

Mitenkähän asia oikeasti on?

Olet vuosikausia maksanut itsesi kipeäksi, ja joskus sattuu, että onnettomuus todella tapahtuu. Tietysti olet riemuissasi siitä, että onneksi on vakuutus, ja vilpittömästi uskot siihen, mitä vakuutuskauppias on vakuutellut. Mitenkähän tässä oikeasti käy?

Minua on elämäni aikana kohdannut kolme kertaa onnettomuudeksi luokiteltava tapaus, ja vakuutusmaksuja olen maksanut arvileta noin 100.000 mk kuluneiden vuosien aikana.

Autokolarin ajoin jo 1969 ja sain siitä myöskin pienen ja todellisiin vahinkoihin nähden riittämättömän korvauksen. No, auto oli vanha ja minä nuori, joten tyydyin noihin pariin kolmeen tuhanteen, vaikka eihän sillä rahalla uutta autoa saanut. Ymmärrettäväähän se kuitenkin oli, sillä pitihän vakuutusyhtiönkin elää, ja olisihan se jotenkin kohtuutonta, että se joutuisi maksamaan korvauksia enemmän kuin oli kyseiseltä ihmiseltä saanut tuloja.

Toinen onnettomuus tapahtui täällä Kalajoella, kun putosin seinältä remonteeratessa tätä täältä ostamaani vanhaa taloa. Tietenkin se oli minun oma syy kun tein hommia puutteellisilla turvavarusteilla, joten olin tyytyväinen, että kuitenkin lääkärin kulut korvattiin siltä osin kuin todettiin, että käsi oli katkennut kolmesta kohdin. Vakuutusyhtiön lääkäri, joka ei koskaan minua nähnyt eikä edes puhuttanut, totesi kuitenkin, että loukkaantunut selkä oli erillistapaus, eikä kuulunut mitenkään tähän onnettomuuteen. Miksi ei kuulunut? Ainakin vaiva alkoi melko tarkasti samoihin aikoihin, ja minut OYS:ssa tutkinut lääkäri kysyi kyllä, olenko satuttanut selkäni johonkin. Vakuutusyhtiön lääkäri ei sitä tosin kysynytkään, joten tiedä vaikka olisikin todennut sen työtapaturmaksi, jos olisi vaivautunut kysymään. Selkä edellä toki mätkähdin terassin lattialle, joten ihan selvän yhteyden minä näin. Oli miten oli, loppuelämäksi siitä jäi vaiva, joka siten jäi lopulta yhteiskunnan maksettavaksi. Tässä vaiheessa vaihdoin vakuutusyhtiötä, koska vielä silloin olin niin sinisilmäinen ja naiivi, että uskoin täällä olevan myös rehellisiä vakuutusyhtiöitä.

En nyt ala mitään vakuutusyhtiöiden nimiä pyörittelemään, mutta P:llä se taisi alkaa, kun koin tosi ison pettymyksen. Minulle oli kerrottu, että kun maksat nuo sikamaiselta vaikuttavat maksut, joita tietysti kertyi suhteellisesti aika paljon, sillä olihan kyseessä oma talo kaikkine vakuutuksineen, pari kolme autoakin sekä "kirkko" jonka olimme niihin aikoihin rakentaneet.

uo maksut olivat todella tiukassa, sillä vaikka joku saattaa kuvitella, että olemme jokseenkin varakkaita, voin kertoa, että ajoittain olemme joutuneet elämään yksinomaan minun eläkkeelläni, ja "kirkon" vakuutukset olemme joutuneet maksamaan pääosin omista tuloista. Eikä niitä tuloja ole todellakaan paljon.

Kun se onnettomuus sitten lopulta tapahtui, keksi vakuutustarkastaja noin 30 eri syytä, miksi korvauksia ei makseta. Rakennus on liian vanha, ja jos onnettomuus on sattunut töiden seurauksena, tai jos se on johtunut jostain muusta syystä, ei korvauksia makseta.

No ei makseta, selväksi tuli... mutta ei makseta myöskään vakuutusmaksuja. Se lysti on nyt sitten loppu... rästit maksetaan, mutta ei muuta ja vakuutusyhtiö jää lopullisesti voitolle.

On ihan selvä asia, että jos olisimme alun alkaen ottaneet risikit itsemme kannettavaksi, olisi kaikki pystytty maksamaan ja tilille olisi jäänyt vielä rahaakin.

Tarkastusraportissa oli joku ihmeellinen lause saunan katosta. Kun tiedustelin ihan kohteliaasti, että mistä tuo lause oli sinne ilmestynyt, sillä saunan katto ei mitenkään liittynyt tapahtumaan, yritti kyseinen herra väittää, että olimme niin ilmoittaneet. Kun siten sanoin, että emme todellakaan olleet, hermostui kyseinen herra ja sanoi, että eihän sillä asialla ole mitään tekimistä tässä asiassa. Niin, ei todellakaan ollut, koska sellaista ei koskaan kukaan ollut maininnut, mutta se antoi erittäin heikon kuvan yhtiön tavasta hoitaa asioita.

Ellei kyseessä ollut suoranainen huolimattomuus, oli se törkeä vakuutuspetoksen yritys. Minun mielestäni vakuutuspetos on teko, jolla viekoitellaan ihminen ottamaan vakuutuksia, jotka eivät sitten korvaa vahinkoja.

Kun ihminen ottaa vakuutuksen, hän ottaa sen kaikenlaisten riskien varalle.