Minun eduskuntani

Tuolla nimellä varustettu lappunen on kantautunut eduskunnasta kotiini. Se on kai eräänlaisen kirjoituskilpailun mainos, jolla koetetaan saada kerättyä kirjoituksia tasavaltamme satavuotispäiväksi. Ei, en minä aio tuohon kilpailuun osallistua, sillä eduskunta on liukunut liian kauaksi siitä, mitä haluaisin sen olevan. Se ei enää ole minun eduskuntani enempää kuin oikeastaan voin pitää hallitustakaan ihan sellaisena kuin sen minun ajatusmaailmassani pitäisi olla.

Sanotaan, että eduskunta on läpileikkaus Suomen kansasta. Voihan se olla niin, mutta minun eduskuntani ei saisi sitä olla. Kyllä edelleen pitäisi olla vaatimuksena ainakin hyvämaineisuus, joka mielestäni on vähintäankin kohtuullinen vaatimus. Kyllä tässä maassa yhä edelleen on riittävästi kunnon kansalaisia, niin että ei ehdokasvalikoimaan tarvitsisi sisällyttää rikoksista tuomittuja tai muutoin epämääräisiä ihmisiä. Minun eduskuntaan he eivät kuulu.

On totta, että meillä ihmisillä on monenlaisia mielipiteitä, ja tietenkin ne ansaitsevat tulla kuulluksi. On kuitenkin asioita, joita eivät suuren enemmistön mielipiteet voi suopeasti katsoa. Minä pidän rasismia sellaisena asiana. Toki julkirasisti voi saada monenkin rasistin äänet taakseen, mutta tässä on lienee kyse samasta asiasta kuin jos huumeiden vapautusta kannattavat saisivat huumehörhöjen äänet.

"Profiilisi ei sovi puolueen imagoon" oli eräskin puolue todennut, kun joku hihhuli oli pyrkinyt puolueen eduskuntaehdokkaaksi. Juurin näin tulisi puolueiden menetellä enemmässä määrin, sillä vaikka tämä yksittäinen hörhö saattaisi saada suurenkin henkilökohtaisen kannatuksen, se voisi vähentää puolueen äänimäärää kokonaisuudessaan. Tuo kyseinen puolue ei ihan linjassaan malttanut pysyä, ja jos oikein olen ymmärtänyt, niin gallupit nyt sitten näyttävät, että ihan kaikki valitutkaan eivät ole oikein sopivaa profiilia omanneet.

Tuskinpa kansanedustajalle voidaan mitään varsinaista pätevyysvaatimusta asettaa, vaikka joskus tuntuu, että pikkaisen on aukkoja tiedoissa. Kansanedustajien itse täytyisi pystyä pidättäytymään niiden asioiden käsittelystä, joihin tietomäärä ei yksinkertaisesti riitä. Esimerkiksi lähes kaikki vihreät voisivat äänestää tyhjää silloin, kun eduskunta käsittelee ydinvoimaloiden rakennuslupia. Epäilen kyllä, että ei monella muullakaan ole teknistä asiantuntemusta riittävästi, mutta tuo puolue tuntuu suhtautuvan asiaan pelkästään tunteen pohjalta, täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella. 

Sen verran vaikutusvaltainen elin Suomenkin eduskunta on, että yksinkertaisesti ei ole varaa päästää tunnetta järkeä hallitsevammaksi.

Hallituksen jäsenille kyllä voitaisiin mielestäni asettaa pätevyysvaatimuksiakin. Miksipä ei myös muitakin vaatimuksia. Syntyperäinen Suomen kansalaisuus on jo aikansa elänyt, eikä sillä lienee mitään virkaa. Pelkkä Suomen kansalaisuus kyllä riittäisi.

Yleensähän meillä on melko pätevistä virkamiehistä koottu ministeriö, joten tuo ministerin pätevyys saa olla melko löyhä, mutta ei aivan olematon kuitenkaan. Oikeusministeri ei saisi olla täysin lakiasioita tuntematon, joten vanha vaatimus siitä, että hänen tulisi olla juristi, olisi kyllä mielestäni edelleen paikallaan. Opetusministerin tulisi olla edes jotenkin sidoksissa opetustoimeen, eikä ihan pahaa taitaisi tehdä sekään, että puolustusministeri olisi kuitenkin armeijan käynyt. Tuskinpa nämä nyt aivan kohtuuttomia vaatimuksia ovat Suomenkaan kokoisessa maassa, kunhan ei pidetä ihan välttämättömänä, että ministeri on puolueensa puheenjohtaja ja kansanedustaja.

Kansanedustajuus asettuu hieman epämääräiseen valoon silloinkin, kun eduskunta päättää hallituksen luottamuksesta. Hallituksessa istuvat tollerot kansanedustajat rientävät painamaan äänestysnappia omassa asiassaan. Ainakin siinä vaiheessa pitäisi itse osata jäävätä itsensä, jos sitä ei laissa ole säädetty.

Tämän asian korjaaminen olisi lainsäätäjän kiireellisin asia. Noh, tuskinpa kansanedustajat sitä tekevät, joten nyt olisi sen paljon porua aiheuttaneen kansalaisaloitteen aika. Koskaan ei tiedä, vaikka menisi eduskunnassa läpi, jos sattuisi päättäjillä olemaan oikeudenmukainen hetki.

Täytyy sanoa, että noita oikeudenmukaisia hetkiä on kuitenkin sen verran harvoin, että en oikein pidä eduskuntaa minun eduskuntanani enkä hallitustakaan minun hallituksenani.

Päättäkööt ihan mitä tykkäävät, se tuskin enää minun elämääni paljon järkyttää.