Hyvät ihmiset

Katselin tässä taas päivänä muutama televisiota, tuota ”paholaisen helvetinkonetta”, joka pesukonettakin pahemmin saastuttaa ihmisen mielen. Ainakin se saa huomaamaan, kuinka toisistamme välittämättömiä me pääpiirtein olemme. Kun lopulta olin taas saanut tuulihäkkyröiden aiheuttamat häiriöt jonkinlaiseen kuriin, koin lisää järkytyksiä.

Uumajan asemalta Ruotsista oli tehty ohjelma, jossa haastateltiin mm. yhtä irakilaista insinööriä, joka kirkkain silmin sanoi, että Suomi on hyvä maa ja suomalaiset hyviä ihmisiä. Enemmistö varmasti sellaisia onkin, mutta valitettavan paljon joukkoomme mahtuu myös niitä, joille oma etu on niin tärkeää, että ovat valmiit työntämään tuleen ne ihmiset, joiden olettavat tulevan syömään heidän leipäänsä. Toivottavasti joku kouluttamaton yhteiskunnan elättämä vahtimestari ei tuota pahaa pettymystä tuolle insinööri-paralle. Vai olisiko se sitten Jumalan kosto siitä pahasta teosta, jonka tämä herrasmies on tehnyt omalle maalleen lähtemällä pois sieltä, vaikka hyvin tiedämme, että juuri oppineita ihmisiä Irak tarvitsisi noustakseen jaloilleen? Ehkäpä hänkin piti omaa elämäänsä tärkeämpänä tuota osaamistaan. Valitettavasti me suomalaiset emme vain osaa arvostaa muualta tulleiden osaamista ja koulutusta, koska kuvittelemme, että meillä on maailman paras koulutusjärjestelmä. Kun nyt lähes koko putken olen läpi käynyt, voin vakuuttaa teille, että ei ole. Moskovan yliopiston professoreja pannaan meillä edelleen siivoojiksi, koska meidät kotouttamisjärjestelmämme on maailman huonoin. On huono puolustus se, että olemmehan me vieneet ulkomaille yli miljoona suomalaista. Yleensä he ovat kielitaitoisia ihmisiä, jotka Suomi on katsonut tarpeettomiksi, vaikka on tuhlannut heidän kasvattamiseensa satoja tuhansia euroja.

Samana iltana katsoin pari muutakin ohjelmaa, jotka saivat minut mietteliääksi. Olen aina suhtautunut erilaisiin uskonlahkoihin hieman epäilevästi, mutta erityisen vihaiseksi tulin ajatellessani Jehovan todistajien tapaa suhtautua niihin ihmisiin, jotka olivat todenneet, että tuo usko ei taida olla heitä varten. En nyt niinkään ihmettele itseäni, koska olen moneenkin asiaan suhtautunut hyvin kerettiläisesti enkä koskaan ole kuulunut mihinkään lahkoon, mutta ihmettelen niitä isiä ja äitejä, jotka alkavat vieroksumaan ja eristämään omia lapsiaan siksi, että nämä ovat alkaneet ajattelemaan omilla aivoillaan. Jos lapsesta asti jehovantodistajissa eläneet lapset parikymppisenä huomaavat, että heitä on petetty, niin vähintään kellojen pitäisi soida myös vanhempien päässä. Ehkäpä Herramme ei tätä sittenkään tarkoittanut?

Ennen tuota ohjelmaa pääministeri piti puheensa Suomen kansalle. Se oli kaunis ele, josta minun mielestäni saisi tulla tapa vaikkapa kuukausittain. Se on mahdollista niin kauan kuin pääministerinä on Sipilä, jonka uskon ajattelevan koko kansan parasta ja joka henkilökohtaisessa elämässä on osoittanut kykenevänsä järkeviin ratkaisuihin. Suomalaisen yhteiskunnan paradoksi onkin, että suosituimpia yleensä ovat ne poliitikot, jotka eivät koskaan ole edes eläneet henkilökohtaista elämää eivätkä missään ole saaneet mitään aikaan. En nyt tässä nimiä rupea luettelemaan, mutta jokainen varmaan osaa niitä nipun ladella sekä valtakunnan politiikassa että myös kunnallisella tasolla. Se nyt ainakin on melko varmaa, että Sipilä ei ole se, joka on tämän Suomen alamäen alulle pannut. Tuskinpa se on Soinikaan, joten annetaan nyt herrojen todella yrittää. Eivät asiat ainakaan huonommiksi voi muuttua.

Räjähtääköhän tässä nyt pommi kun sanon, että suomalaisen elinkeinoelämän suurimman haitan on aiheuttanut kateus ja siitä voimansa ammentava ammattiyhdistysliike. Lauri Lyly istui kuin olisi ollut nippu muurahaisia housuissa, kun hänen piti kommentoida Sipilän puheita.

Miksiköhän on niin vaikea myöntää, että kun ei ole rahaa, niin ei ole rahaa? Ei siihen auta, vaikka olisi kuinka ison talon poika. Silloin on vain koetettava löytää ne keinot, joilla mennään eteenpäin päivä päivältä, ja sitähän hallitus nyt yrittää.

On todella ikävä, että pakolaiskysymys sattui juuri samaan aikaan Suomen talouspulan kanssa. Eihän niillä oikeasti ole mitään tekemistä keskenään, mutta jos olet oikein paha ihminen, niin et nosta avantoon pudonnutta ihmistä kuiville, vaikka tosiasiassa tiedät, että ei siihen rahaa tarvita, ainoastaan auttavaa kättä.

Entäpä jos nuo pakolaiset olisivatkin Jumalan tapa ojentaa auttava käsi meille, jotka emme itse osaa asioitamme järjestää ja joilta aivan lähitulevaisuudessa loppuvat työtä tekevät ihmiset?