Kaiken tietävä vasemmistolainen

Olen jo joskus aikaisemminkin kirjoittanut siitä, miten paljon helpompaa on moittia ja arvostella jotain asiaa kuin kehua ja etsiä niistä hyviä puolia. Näin olen minä muiden bloggereiden tavoin sortunut tähän samaan, ja voi olla niin, ettei tyyli paljon edes muutu. Ihan niin idiootti en minäkään ole, että en edes tajuaisi, että lähes kaikissa on jotakin hyvää, kunhan sen osaa kaivaa esille.

Edellisessä elämässäni erästä pappia ihmeteltiin, kuinka tämä osasi kaikista sanoa jotain hyvää, vastasi tämä: ”Täytyy vain nähdä ne hyvät puolet.” Näin koettivat kyselijät asettaa ansan ja tiedustelivat tältä hurskaalta kirkon mieheltä, voiko hän itse paholaisesta sanoa mitään hyvää. ”No on se ainakin ahkera” vastasi pappi tähän.

Päätin minäkin nyt sitten tikulla sorkkia jokaisen puolueen johtajaa niin tasapuolisesti kuin suinkin ja ajattelin kirjoittaa näkemyksiäni heistä. Julkisuuteenhan he ovat asettuneet, joten kestäköön nyt sitten nämä kirjoitukset niiltä osin kuin ne vivahtavat hieman negatiivisilta. Kaikki taitavat olla kansanedustajia, joten eiväthän he läpimätiä voi olla, sillä tuskinpa kansa olisi heitä silloin tuohon asemaan asettanut.

Asiaan siis, sillä nyt voitte lukea totuuksia ja mielipiteitäni  näistä kansamme kirkkaista tähdistä, jotka edustavat maatamme sekä täällä kotimaassa että myös ulkomailla. Aloitan vasemmasta laidasta ja etenen pikkuhiljaa oikealle.

Ensimmäisenä siis kaiken vastustaja kansanedustaja Paavo Arhinmäki, jota ei voi edes verrata yhteenkään hänen edeltäjäänsä. Martti Korhonen toki oli ärhäkkä, mutta asiallinen ja tosiasioihin nojaava. Claes Andersson taas sivistynyt herrasmies, joka onnistui pitämään Vasemmistoliiton lähes hovikelpoisena.

Mitä tekikään herra Arhinmäki ?

Matkusti Moskovaan heiluttelemaan sateenkaaren väristä ”homolippua” täysin unohtaen asemansa ja sen, että hän edusti paitsi itseään niin myös Suomen valtiota. Tähän rooliin hänet sitten onnistui kuitenkin palauttamaan Suomen jääkiekkomaajoukkue, joka juhli MM-kisojen menestystä. Mukana oli, kuinkas muuten, myös meidän kulttuuriministerimme Arhinmäki, joka kuitenkin sattui sammumaan kesken perisuomalaisten perinnejuhlien. Niinpä urheilulliset jääkiekkoilijat alkoivat kantaa herraa kohden nukkumasijoja. Kesken matkan joku henkilökuntaan kuuluva tiedusteli: ”Mihin te sitä jätepussia raahaatte?” Hetihän pelimiehet tuosta tulistuivat ja tiuskaisivat: ”Ei tämä ole mikään jätepussi, tämä on meidän kulttuuriministeri.” Katuvaisena kyselijäkin totesi: ”Aivan, en vain heti muistanut tuota suomalaista kulttuuria.”

Voihan olla, että tuo kaikki ei ole edes totta, mutta ei savua ilman tulta. Jostainhan nuo jutut syntyvät, ja jos niihin on tullut aihetta annettua, niin se täytyy julkisuuden henkilön kestää.

Nyt sitten varmaan tulisi se hetki, että minun pitäisi jotain hyvää miehestä sanoa. Paavo Arhinmäki on edelleen vasemmistoliiton puheenjohtaja ja edustaa hyvin suomalaisia perinteitä ja samalla Kreikan vasemmistolaista puoluetta. Ei ole vähääkään Paavon vika, jos Zyrisa vie Kreikan vararikkoon. Tämän lisäksi Arhinmäki on parhaansa mukaan koettanut auttaa Suomen kansaa kaventamalla vasemmiston valtaa mahdollisimman paljon. Sanalla sanoen, Paavo on melkein kun suomalainen mies. Ottaa viinaa kuin miehet ja kestää sitä kuin naiset. Siitä siis tuo kommenttini ”melkein.” Ehkä tuon heikon viinapään kompensoi kuitenkin se tosiasia, että Paavo tietää kaiken. Ainakin luulee tietävänsä ja puolustaa sitä sitkeästi kuin ampiainen. Mitkään perustelut eivät voi tuota uskoa murtaa, joten ei siis ihme. että vasemmistolaista politiikkaa on usein verrattu uskontoon.

Voi voi. Kyllä positiiviset mielipiteet on sitten vaikea kirjoittaa, kuten jo olen sanonut. Kai tässä nyt jotain positiivistakin tuli. Minkäs minä oikeasti sille voin, että tällaisia ajatuksia mielessäni pyörii. Nämä ovat kuitenkin vain mielipiteitä enkä aivan yksin taida niidenkään kanssa olla.

 Mihin maahan?

Se on sitten Vihreiden Ville Niinistö, joka seuraavalla kerralla pääsee ”tappolistalleni”. Ehkä huomaatte, että minun käsitykseni perinteisestä vasemmisto-oikeisto akselista saattaa hieman poiketa tuosta parlamentaalisesta järjestyksestä, mutta minä olenkin luonut järjestykseni enemmän poliittisen sisällön kuin ikiaikaisen istumajärjestyksen mukaan.