keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kun tuulimyllyn lapa katkesi


Ihmettelen suuresti, että kun Pyhäjoella katkesi tuulivoimalan roottoria pyörittävä siipi, ei siitä juurikaan puhuttu. Tosiasiassa kyse oli valtavasta onnettomuudesta, jonka olisi pitänyt räjäyttää koko maailma. Näin heppoisin eväinkö nämä propelit on rakennettu ?

Asia kiinnostaa minua lähinnä suunnittelijan näkökulmasta, sillä tämmöinen onnettomuushan pitäisi olla epätodennäköisempää kuin Titanicin uppoaminen. Kumpaakaan ei olisi pitänyt tapahtua, mutta molemmat tapahtuivat. On siis myös mahdollista, että Pyhäjoella tapahtuu maanjäristys, joka vahingoittaa tulevaa ydinvoimalaitosta. Sellaista elämä on. Aina voi tapahtua jotain, johon emme osaa varautua, mutta on asioita, joilla onnettomuuksien todennäköisyyttä voitaisiin pienentää.

Olen aikoinani itse kouluttanut näitä tuulimyllyn osien valmistajia täällä Suomessa, jossa siis tämä tekniikka myös osataan. Myös siipien lujuuksia olen laskenut, joten nyt todellakin tiedän mistä puhun. Suomaiset turvallisuusmääräykset ovat sitä luokkaa, että on luultavaa, että suomalaiset siivet eivät olisi katkeilleet.

Lavan katkeamiseen on olemassa vain kaksi mahdollista syytä. Joko lujuuslaskelmat on tehnyt joku kiinalainen kalakauppias, tai kyseessä oli maanantaipäivän kappale. Kumpaakaan ei olisi saanut tapahtua. Jos nyt olisi kyse vaikkapa autosta, joutuisivat kaikki määrätynmerkkiset autot syyniin ja toistaiseksi käyttökieltoon. Periaatteessa näin pitäisi tapahtua myös tämäntapaisen tuulivoimalaonnettomuuden seurauksena. Se on kuitenkin pahuksen kallista ja vastuunkantajat kaukana. Siitä huolimatta näin tulisi menetellä ja ihan hieman muunnellen siteeraan seuraavaa lausetta: ”Tuotevastuulaki astuu voimaan kaikessa kauheudessaan”.

 
Tuulivoimaa koskevat kirjoitukseni saattavat vaikuttaa joskus hyvin ristiriitaisilta, sillä olen ollut sekä näitä myllyjä vastaan että niiden puolella. Oikeasti en ole vastaan enkä puolesta, mutta olen kertonut vain sen totuuden, jonka jokainen todellinen asiantuntija jo tietääkin. Tuulivoima on bisnestä, jonka me veronmaksajat kustannamme. Energian tuotto on varsin satunnaista, ja vähintään luultavaa on, että nykyisten myllyjen elinaikana eivät nämä laitokset pysty edes kuolettamaan itse itseään. Näin voidaan kuvitella vain silloin, kun laskentapohjaksi otetaan generaattorin arvokilpeen leimattu maksimiteho, jota ei sellaisenaan juuri koskaan saavuteta. Kun tuulee liikaa, mylly käännetään pois tuulesta, ja liian hiljaisen tuulen aikana se ei vain tuota riittävästi sähköä. Näin saatu sähkö kokonaisuudessaan on siis tosi kallista. En vastusta itse tuotantomuotoa, vaan sitä, että veronmaksajat pannaan maksumiehiksi, halusivatpa he sitä tai eivät. Kyllähän leikkiä saa, mutta maksakoot itse omat lelunsa.

Toinen asia, mitä vastustan on tuo ulkomaalaisuus. Olen antanut itselleni kertoa, että tänne Kalajoen tuulipuistoihin tuodaan tuulivoimalan osia 30 maasta. Sitten ulkomaalaiset komennusmiehet rakentavat tänne kannattamattomia myllyjä. Kukahan uskaltaisi kertoa, miksi näin menetellään, kun kaikki tuo osattaisiin täällä Suomessakin ja saataisiin vähennettyä ainakin osittain lähes 12 % kipuavaa työttömyyttä.

Tuulivoimaloiden rumuudesta tai kauneudesta olen kuulut monenlaisia mielipiteitä. Ne ovat makuuasioita, joihin en ota kantaa. Rumia tai kauniita, mutta ainakin tarpeettomia ne ovat.

Olen kuullut puhuttavan näiden myllyjen aiheuttamasta äänisaasteesta ja terveyshaitoista. Työskentelin vuosikaudet melkein tällaisen myllyn juurella. Voihan olla, että jonkinasteisia aivovaurioita se on synnyttänyt, mutta kun en itse ole niitä vieläkään havainnut, niin ehkä sillä ei sittenkään ole niin suurta merkitystä. Kuulonikin on lähes normaali tällaiselle eläkemiehelle, joten rohkenen väittää, että terveydelliset haitat lähiasuijaimistolle ovat olemattomat. Saman kertoi minulle ihminen, joka vuosikaudet asui melkein keskellä tällaista tuulivoimalapuistoa Keski-Euroopassa.

Rakentakaa vaan millaisia myllyjä tykkäätte, mutta tehkää se suomalaisella työvoimalla, suomalaisista osista ja omilla rahoillanne.


1 kommentti:

  1. Vihdoinkin asiallinen arvio tuulivoimaloista. Kiitos. Tunnepitoisia mielipiteitä puolesta tai vastaan näkee aivan liikaa.

    VastaaPoista