Oikeesti vihreä

Olen joskus kuullut, että keskustalaiset pitävät itseänsä oikeasti vihreinä. Se on kai sitä samaa vihreyttä, jota minäkin kannatin aikoinani. Tosi erilainen poliitikko on Juha Sipilä, jota en toki häntäkään tunne, vaikka tutun tuttu onkin. Diagnoosini miehestä olen tehnytkin enemmän sillä perusteella mitä olen kuullut kuin sillä perusteella mitä lehdestä olen saanut lukea. Toki olen pari kertaa miehen livenä tavannut ja hänen ”kakkaraansakin” tutustunut ja todennut, että insinööri on, ei sitä voi edes politiikka pilata. Ehkäpä tässä on sitten myös jotain kollegiaalista , sillä melkein samat ovat meillä tiedonportaat olleet. En siis lainkaan ihmetellyt Sipilän prosessikaavioita hänen muodostaessaan nykyistä hallitusta. Totta kai se piti niin tehdä, mitäpä ihmettelemistä siinä oli. Enemmän ihmettelin sitä, että sitä ihmeteltiin.

  Kuva: Timppa / Yle

Jos parissakin aikaisemmassa tapauksessa jouduin oikeasti miettimään, että en sanoisi kovin pahasti kenestäkään, niin nyt joudun jo kovasti jarruttelemaan, että en liikaa kehuisi. Luulette vielä, että olen hypännyt persuista kepuun. Älkää pelätkö, mitään sellaista ei ole tapahtunut. Olen vain riisunut itseni puolueiden kahleista ja tullut siihen tulokseen, että nämä keskiryhmät ovat kuitenkin poliittisesti minua lähinnä, kukin tavallaan. Siis Perussuomalaiset, Keskustapuolue ja Kristillisdemokraatit. Juha Sipilää en siis kehu sen takia, että hän on kollegani, vaan ihan siksi, että hän on älykäs ja rehellinen mies. Ei olekaan mikään ihme, jos tulevissa vaaleissa saatan lukeutua ns. liikkuviin äänestäjiin, vaikka liikeratani rajoittuukin tuohon kolmen koplaan. Yhteistä näille puolueille on sekin, että jokaisen puheenjohtajalla on kristillinen elämänkatsomus, joka minun ajatusmaailmassani takaa jonkinasteisen luotettavuuden. Perussuomalaisissa minua hiertää hieman rasistisen siiven olemassaolo, ja kirtillisistähän olen useaankin kertaan sanonut, että se on aate, joka kuuluu kaikille puolueille. Siis tosiasiassa puolueen olemassaolo on tarpeeton, mutta kun se nyt kuitenkin on, niin myöntää täytyy, että sieltäkin löytyy varsin kannatettavia ajatuksia.

Uskonkin Juha Sipilän hallituksen menestymiseen, vaikka siinä on mukana äärioikeistolainen puolue, jolla minä en suinkaan tarkoita Perussuomalaisia. Täytyy taas käyttää kulunutta lausetta: ”Jos olisin Kempeleen kuningas, en olisi huolinut mukaan puoluetta, joka on vuosikaudet ollut ajamassa alas suomalaista hyvinvointivaltiota.” Ehkäpä sittenkin keskiryhmiä lähellä olevat puolueet demarit ja kristilliset olisivat minun hallituksessani korvanneet Kokoomuksen. En kuitenkaan tiedä, mitä hallitusneuvotteluissa tapahtui, ja kun ei suurin osa lukijoistanikaan tiedä, niin näillä nyt sitten mennään.

Sipilää olen nyt jo pitkin matkaa kehunut, niin että ei kai edes tarvitse koettaa kirjoittaa mitään erillistä kappaletta hänen positiivisten puolien ylistämiseksi. Sanotaan nyt kuitenkin, että miestä lähemmin tuntevat tahot ovat kertoneet, että mies on erinomainen neuvottelija ja tarvittaessa osaa antaa sopivasti periksi luopumatta silti tavoitteistaan. Onkohan Suomella sellaista johtajaa ollut Kekkosen jälkeen? Kepulainen oli Urhokin, joten ei puolue miestä pilaa, jos ei mies puoluetta.