Ei päivää ilman Trumppia

Oikeastaan on melko vaikea ajatella, kehen vertaisi, jos alkaisin miettiä, kuka tai millainen olisi Suomen Trump. Lähinnä voisin valita kahdestakin vaihtoehdosta, mutta sanotaan nyt sitten vaan se toinen: Teuvo Hakkarainen. Ei nyt ihan ehkä muuria alkaisi Ruotsin tai Venäjän rajalle rakentamaan, mutta ihan takuulla kieltäisi maahantulon lähes kaikilta ulkomaalaisilta. Trumpin tapaan Hakkarainen on suhteellisen varakas mies ja rasisti, joka ei säästele mielipiteitään, ei varsinkaan pienessä kännissä. Ja kunnon suomalaisten tapaan Hakkarainen on melko usein kännissä… ei tosin aina niin pienessä. 

  

Joku populismikeskustelu täällä Jyväskylässä kuulemma järjestetään, johon olen menossa mukaan, vaikka en aktiivisesti aio politiikkaan osallistua - tuskinpa löytäisin edes itselleni sopivaa puoluetta. Tässä keskustelussa pitäisi käsitellä kansainvälisen populismin nousua ja sen syitä, ikään kuin tämä Suomi olisi jotenkin eturintamassa. Totta maar täällä on populisteja ja niitä on tietysti Hakkaraisen lisäksi myös muissa puolueissa. Timo Soinin nimi mainittiin aina kun populismista puhuttiin, mutta mies muuttui melkein kokonaan, kun ministeriksi pääsi, vaikka lievä ”persuhan” siellä taustalla lymyää. Ajatuksiaan ei pyrkinyt naamioimaan Donald Trump, vaikka monet uskoivat näin käyvän miehen päästyä vallan ytimeen. Tuntui melkein että mies tuli entistä hullummaksi.

 

Perussuomalaisia pidettiin populistisena puolueena, ja kieltämättä se sitä onkin. Populismi sanana ymmärretään usein väärin, sillä todellisuudessahan se on vain yleisön mielipiteen kuuntelu ja oman toiminnan mukauttaminen näihin mielipiteisiin. Tietenkään se ei oikein politiikkaan soveltuva toimintamuoto ole, sillä todellisuudessa suurin osa kansasta ei ihan järkevien ratkaisujen takana seiso. Miettikääpä vaikka kireää rahatilannetta - eiköhän vain melkein kaikki puolueet, oppositiossa ollessaan, suostu unohtamaan sen, että raha ei kasva puussa. On niin helppo luvata vaikka kuu taivaalta, kunhan vain ei tarvitse antamiaan lupauksia toteuttaa.

Suomen populistisin puolue lienee tällä hetkellä Vihreät, joskin samantapaisia pyrkimyksiä tuntuu olevan kaikilla muillakin vasemmistopuolueilla. Demarit ovat ulkoistaneet rahan tuhlauksen ammattiyhdistysliikkeelle ja ikään kuin myötäilisivät niiden toiveita, täysin tietoisena siitä, että meillä ei ole siihen varaa. Onhan se herkullinen tilanne päästä syyttämään hallituspuolueita huonosta talouspolitiikasta, jos sattuu todella käymään niin, että hallitus taipuu ammattiyhdistysliikkeen vaatimuksiin.

Trumppiin verrattavia tolleroita Suomen politiikka on täynnä, mutta useimmat ovat eri tavalla tärähtäneitä. Kaikki eivät toki ole rasisteja, eivätkä edes ulkomaalaisvastaisia, mutta joku pimeä kohta jokaiselta löytyy. Politiikkaan osallistuminen ja siellä menestyminen vaatii yleensä jonkinasteista vallanhimoa, mutta sen ei pitäisi antaa sokaista.

Totta on, että monet perussuomalaiset ovat vallanhimon sokaisemia, mutta näin on laita myös monessa muussa puolueessa. Uskotteko todella, että demarit, vihreät tai vasemmistoliitto ajavat tämän maan etua?!. No eivät varmasti aja. Sitä ei tee myöskään Paavo Väyrynen, ja tuskinpa vaan edes Jyrki Katainenkaan, joka viis veisaa Suomesta niin kauan kuin saa paistatella EU:n loisteessa.

Jos Donald Trumpista on jotain hyvää sanottava, niin sanotaan nyt sitten sama kuin hyvää puhuva pappi sanoi paholaisesta: ”On se ainakin aktiivinen.” Ihan samaa ei voi sanoa useimmista muista tolleroista…. onneksi.

Kyllä se totta on, että kaikkein kauhein yhdistelmä on ahkera ja tyhmä. Ehkä Trump ei ole tyhmä, on vain lievästi suuruudenhullu. Onneksi meillä on laki, joka ei salli presidentille samanlaista ylivaltaa kuin esimerkiksi Venäjällä ja USA:ssa. En hauku kummankaan maan presidenttiä, totean vaan, että jos olisin jommankumman maan kansalainen, yrittäisin mahdollisimman pian päästä turvallisimmille vesille. Pohjimmiltaan suuruudenhulluus on tauti, joka saattaa johtaa äärimmäisiin tekoihin, ja silloin ei kukaan ole turvassa.