Epämääriset puoluepomot

Jokainen maa valitsee oman johtajansa ja jokainen puolue omat pomonsa. Tai ainakin näin sen pitäisi olla, mutta näyttää siltä, että demokratiaan ei oikein voi luottaa. Trump on nyt amerikkalaisten valinta, ja jo sitä enennen on Venäjä valinnut oman päämiehensä. Minun mielestäni ei kumpikaan valinta ihan nappiin ole mennyt, mutta toivotaan parasta.

Kautta aikojen maailmanhistoria tuntee Idi Amineja, Adolf Hitlereitä, Josef Stalineita ja muita hirmuhallitsijoita, joille vain oma valta merkitsi jotain. Tämä päivä alkaa mielestäni paljonkin muistuttaa noita menneitä aikoja, sillä noiden kahden suurvaltajohtajan lisäksi on maailmassa muitakin henkilöitä, joille ei ihan täysiä pisteitä voi antaa diplomatiasta eikä edes johtamisesta. Oikeasti minua nyt ensimmäisen kerran pitkähkön elämäni aikana pelottaa maailman poliittinen tilanne.

Jos kansainvälinen tilanne pelottaakin noiden kohmojen syystä, niin ei se kovin hääppöseltä vaikuta täällä Suomessakaan. Onni tässä onnettomuudessa on se, että en sentään minä enää joudu osallistumaan kotimaisten puoluepomojemme valintaan. Hyvin monet puolueet valmistautuvat taas vaihtamaan puheenjohtajansa, mutta jotenkin minusta tuntuu, että ihan parhaat voimat eivät halua edes olla ehdolla. Eihän se todellakaan mikään kiitollinen tehtävä ole tuo puoluepomon rooli, sillä puolueiden kannatus kasvaa ja laskee säännöllisin perioodein lähes kokonaan riippumatta puoluejohtajista. On toki mahdollista, että oppositioasema antaa populisteille mahdollisuuden kalastella irrallisia äänestäjiä, mutta normaalissa poliittisessa tilanteessa ei ole suurtakaan merkitystä sillä, mitä puolue todellisuudessa tekee.

Vihreiden Ville Niinistö on nyt oppositiossa ollessaan perinyt valtakunnan johtavan populistin viran Timo Soinilta, joka on joutunut hieman suitsimaan kielenkäyttöään puolueen noustua hallitukseen. Saa nähdä, mihin vihreät päätyvät nyt puheenjohtajan vaihduttua. Demarit on toinen merkityksellinen oppositiopuolue, jonka puheenjohtaja on myöskin melko reippaasti kaiken politiikan vastustaja ja käyttää hyvin öykkärimäistä kieltä. Myös tämä puolue joutuu ainakin äänestämään puheenjohtajasta, mutta kovasti kyseenalaista on, paraneeko puolueen politiikka siitä. En tunne henkilökohtaisesti noista ehdokkaista ketään, joten voin vain toivoa, että valinta edes hieman oikoisi niitä vinoutumia, joita Rinteen aikana on politiikkaan pesiytynyt. Perussuomalaisten tilanne on myös varsin pelottava, sillä jos Suomen tunnetuimmasta rasistista, Jussi Halla-ahosta, tulee puolueen puheenjohtaja, voidaan vain hävetä lopullisesti rappeutunutta kansanliikettä. Kyllä minä ainakin näen silloin, että kyseessä on puhtaasti rasistinen järjestö, jolla ei ole mitään tekemistä Suomen politiikan kanssa. Jos tuollainen vaara on edes mahdollinen, niin sittenkin Timo Soini vielä kerran.

Vasemmistoliitto on myös vaihtanut puheenjohtajaa ja on oppositiopuolueista ehkä merkittävimmin menettänyt kannatustaan. Jostakin syystä entinen puheenjohtaja Arhinmäki on pannut sordinon päälle, ja populistiset puheet ovat huomattavasti pehmentyneet. Uudesta puheenjohtajasta en kovin paljon tiedä, mutta on aihetta olettaa, että kansan etu on hänelle tärkeämpi kuin edeltäjälleen. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita mitään, sillä kyseinen puolue ei tässä suhteessa ole oikein koskaan kovasti kunnostautunut.

On toki niin, että eivät kaikki suomalaisten puolueiden puheenjohtajat pelkkää sekundaa ole. Käsitykseni mukaan Kokoomus on onnistunut valinnassaan aivan kohtuullisesti, ja samaa voin sanoa Keskustapuolueesta siitäkin huolimatta, että Juha Sipilä on hieman liian kokematon poliitikko ja jotenkin kokematon pääministerinä.

Jos nyt toivotaan ja uskotaan, että ei Jussi Halla-ahosta sentään tule ”persujen” puheenjohtajaa, voidaan vain sanoa, että vaikka suomalaiset puoluejohtajat ovat hieman epämääräistä porukkaa. eivät he sentään samaan kastiin kansainvälisten johtajien kanssa kuulu. Suomi nuolee oman politiikkansa haavat, mutta minkään maan ei tarvitse pelätä Suomen hyökkäystä tai edes vihamielistä suhtautumista.

Halla-ahon oppositiopolitiikka toki tulee aiheuttamaan hieman harmaita hiuksia, mutta tuskinpa ”persut” pienellä kannatuksellaan pystyvät kansainvälistä politiikkaa sotkemaan.