perjantai 27. tammikuuta 2017

Mikä maakunta


Paljon luulen tietäväni, mutta paljon on näköjään epäselvääkin. Kovasti hämilläni olin jo Ähtärissä asuessani, kun ihmiset lauloivat Keski-Suomen kotiseutulaulua ja joka toinen sanoi olevansa keskisuomalainen ja toinen puolisko vannoi kovasti pohjalaisuuden nimiin. Eikä se tilanne oikein miksikään muuttunut Kalajoella, jonka sanottiin kuuluvan Pohjois-Pohjanmaahan, mutta kuorot lauloivat Keski-Pohjanmaan laulua.

No joo, saahan sitä laulaa vaikka Venäjän kansallislaulua kuulumatta silti Venäjään, mutta kyllä minulle edelleen on hieman epäselvää, missä ne maakuntien rajat kulkevat. Olen kyllä tietoinen siitä, että savolaiset asuvat Savossa, mutta hämärän peittoon on jäänyt se, missä on Savon raja. Kyllä vanha läänijärjestelmä oli selkeämpi. Lääneillä oli maaherrat ja selkeät rajat. Mahtaako olla niin, että rajat on nytkin, mutta tiedotus on vähän ontunut?

Kun nykyistä sote-uudistusta on junnattu eteenpäin, on suu vaahdossa puhuttu siitä, että se ja se asia kuuluu kunnalle ja loput on maakuntien vastuulla. No minkä ihmeen maakunnan, kun minä ainakaan en edes tiedä, missä se maakunta päättyy ja mistä se alkaa? Vai onko niin, että maantieteellinen valta tässä suhteessa on annettu vanhoille puhelinyhtiöille. Jos lankapuhelimen suuntanumero on vaikkapa 08, kuulut automaattisesti Pohjois- Pohjanmaan maakuntaan.

No onhan se tietysti niin, että virnaomaiset tietävät nuo rajat, mutta haittaisiko se, jos asia tehtäisiin jotenkin selväksi myös meille suomalaisille. Kyllä sittenkin saisi olla joku maakuntajohtaja, jonka virkanimike saisi olla vaikkapa maaherra, tai sitten feministien rauhoittamiseksi maarouva. Tärkeintä olisi, että olisi joku, jolla olisi selkeä vastuu joistakin asioista ja jonka virka-aseman kaikki tunnistaisivat. Sitten vaan määriteltäisiin selkeät reviirien rajat ja ne kerrottaisiin koko kansalle. Käytännössähän tämä tietysti merkitsisi vanhaan läänijärjestelmään palaamista, jossa vain läänit olisivat hieman entistä isompia. Mikä vika lääneissä oli ja miksi kaikenmaailman päällekkäisorganisaatioita?




Saattaa olla, että nämä minun blogit poukkoilevat aiheesta toiseen, mutta kun minä kirjoittelen pääasiassa asioista, jotka poukkoilevat minun päässäni. En siis niinkään kerro sitä, mitä tänään olen tehnyt, teen tai aion tehdä. Uskon, että ne ovat asioita, jotka eivät kovin paljon ihmisiä kiinnosta, eikä niillä missään tapauksessa ole mitään todellista merkitystä, kävinpä minä vessassassa aamulla, illalla vai olisinko kokonaan käymättä.

Ei ole ehkä suurta merkitystä silläkään, missä kulkee maakunnan raja, mutta olisihan se kiva tietää ”rajatapauksessa”, sanonko itseäni keskisuomalaiseksi, pohjalaiseksi vai karjalaiseksi. Syntyperältänihän minä toki karjalainen olen, mutta kun olen asunut ja työskennellyt Jyväskylässä, Heinolassa, Hämeenlinnassa, Jalasjärvellä, Kokkolassa, Oulussa, Rovaniemellä ja parissa paikassa ulkomaillakin, niin olisihan se kiva tietää, mihin maakuntaan olen milloinkin kuulunut. Niin, ja tietysti Kalajoella asuin, josta sitten palasin tänne Jyväskylään viiden vuosikymmenen kierrokseltani.

Nämä maakuntauudistukset yms. uudistukset yleensä tässä yhteiskunnassa näyttävät vähintään tarpeettomilta. Ainakin ne lisäävät byrokratiaa, tekevät asioista entistä vaikeampia, maksavat paljon ja saavat ihmiset epätoivon partaalle. Ei todellakaan kannata tehdä uudistuksia uudistusten vuoksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti