Yhteiskunnan loiset

Koska nyt ihan kunniallisesti olen onnistunut rämpimään eläkkeelle asti ilman isompia yhteiskunnan apuja, uskallan arvostella hieman ihmisiä, jotka eivät koskaan ole edes yrittäneet selviytyä omin avuin tästä elämästä. Selväähän on, että meidät on luotu tälle planeetalle hieman erilaisin eväin, mutta ei omien eväiden vähyys oikeuta mustamaalaamaan niitä ihmisiä, joille jo syntymässään on luotu hieman paremmat lähtökohdat. Minä kai kuulun siihen ns. keskikastiin, jonka eväät eivät niin valtavat ole, mutta jolle on luotu se yrittämisen lahja. En siis tarkoita mitään liiketaloudellista yritystoimintaa, sillä siinä olen todella lahjaton, mutta tarkoitan asennetta tätä elämää kohtaan. Jotenkin kotini perintönä olin omaksunut jaakkoilkkamaisen asenteen ”ei armonleipää syödä saa, ken itse ei sit hanki`.” Tajusin siis, että ammatti piti hankkia, jos aikoi ammattityötä tehdä. Sitten piti sitä ammattityötä tehdä, että sai yhteiskunnalle velkansa maksettua. Kun ei minusta kaksista asentajaa tullut, päätin opiskella lisää ja niin se elämä sitten kului. Muutama vuosi töitä ja taas opiskelemaan, kunnes lopulta olin jo sen verran opiskellut, että jotain osasinkin.

Voi minua raukkaa, kun erehdyin mukaan politiikkaan. Se on se elämän alue, jossa ei osaamiselle paljon painoa anneta. En suinkaan väitä, että kaikki ministerit tai kansanedustajat olisivat täysin osaamattomia, mutta monet osaavat asioita, joilla ei ole mitään merkitystä, kun yhteiskunnallisia asioita pitäisi pohtia. Kyllä näitä osaamattomia ministerienkin joukosta löytyy, mutta kansanedustajissa heitä on jo roppakaupalla. Voihan se tuntua hieman kornilta, jos käytän heistä tuota nimitystä ”yhteiskunnan loiset.” Puhun kuitenkin nyt vain yleisellä tasolla, sillä en aio ketään sormella osoittaa. Jos joku siis ottaa nokkiinsa, on hän itse luokitellut itsensä tuohon kastiin kuuluvaksi. 

Ajatelkaapa, että joku on saanut yhteiskunnan varoin käydä peruskoulun kokonaisuudessaan lukio mukaan lukien, mutta ei sitten ole kuitenkaan suorittanut edes ylioppilastutkintoa. Kaikesta huolimatta hän on yhteiskunnan kustannuksella ja vieläpä opintotukea nauttien kouluttautunut johonkin ammattiin, jota työtä hän ei kuitenkaan koskaan ole tehnyt. Joihinkin, ehkä epämääräisiinkin, järjestöihin osallistumalla ja yhteiskuntaan sopimattomilla mielipiteillään hän on kuitenkin onnistunut keräämään samanmielisten kannatuksen ja on päässyt aina eduskuntaan saakka. Eduskunnassa hän sitten nauttii koulutukseensa ja kokemukseensa nähden kohtuuttoman suurta palkkaa. Jotta ei kovin suuria munauksia tulisi tehtyä, hän ei kuitenkaan kovin aktiivisesti osallistu eduskunnan työhön, mutta täyttää yhden tyhjän paikan aina paikalla ollessaan. En kai minä tiedä, onko Suomen eduskunnassa ketään tällaista, mutta jos olisi, niin eikö olisi paikallaan kutsua häntä yhteiskunnan loiseksi. Penkokaa siis ihan itse näitä edustajien taustoja, jos vaikka sattuisi sellainen löytymään.

Niin, ei tuon esimerkin kaltaisia ”isänmaan ystäviä” varmaan kovin montaa eduskunnasta löydy, mutta kun…. Niitä osaamattomia löytyy sitten enemmänkin sekä eduskunnasta ja kunnallispolitiikasta. Varsinkin viimamainituissa ”paikallisjärjestöissä” on yhdistystoiminta ja kuorolaulu jo kova sana. Kyllähän se pienissä kunnissa jo johonkin riittää, mutta kun sielläkin joskus joudutaan kiperienkin kysymysten eteen, niin ei olisi pahitteeksi, jos luottamusmiehetkin jotain ymmärtäisivät. Selvää kuitenkin on, että hiihtämällä ja laulamalla ei kansallisia ongelmiamme ratkaista, joten ihan varmuuden vuoksi kannattaisi hieman miettiä muitakin ansioita ja osaamista. Yleensä kunnallispoliitikot tekevät työtään oman toimen ohella, joten jonkinlainen kosketus oikeaan elämään on säilynyt, mutta eduskunta on täynnä näitä yhteiskunnan elättejä, jotka eivät ole tehneet päivääkään oikeaa työtä. Olisikohan meillä olemassa mitään keinoa, jolla saataisiin tuo porukka vaikkapa pakolliseen työharjoitteluun, niin kuin tehdään kotouttamiskoulutuksessa oleville ”mamuillekin”, jotka kokemukseni mukaan ovatkin melko ahkeria ja yritteliäitä ihmisiä.

Saattaa olla niin, että ei monikaan suomalainen yrittäjä edes haluaisi yhtään kansanedustajaa työpaikalle häsläämään.