Äänisaastetta

Olin Kalajoen Perussuomalaiset ry:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa Kalajoen kaupungintalolla viime torstaina. Yllättävän ihmeellistä oli, että ihmisiä kiinnosti yllättävän vähän asiat, jotka koskevat heitä välittömästi. Kutsu tilaisuuteen oli esitetty lehdessä, eikä osanotto mitenkään ollut puoluesidonnainen, niin kuin ei Kalajoen Perussuomalaisiin kuuluminenkaan. Paikalla oli sentään kansanedustajakin, joten oletettavaa on, että viestit kulkivat hyvinkin kaksisuuntaisesti, niin eduskunnasta kuulijoille, kuin kuulijoilta eduskuntaan. Tilaisuuden ennakkoinformaatiossa oli teemaksi mainittu sekä maahanmuutto että eläkeläisten asiat. 

 

Kyllähän paikalla ihmisiä oli, mutta eipä juuri lainkaan eläkeläisiä, joten on kai tulkittava asiat niin, että eläkeläisten asiat ovat kunnossa. Olin ainut, joka tuohon ryhmään kuuluin, mutta kun todellakin olin ainut, niin en halunnut haaskata muiden ihmisten aikaa ”omilla asioillani.” Pääosin osanottajat olivat maahanmuuttaneita, joten joitakin maahanmuuttoon liittyviä asioita heitettiin esille. Näiden ihmisten puutteellinen kielitaito esti kuitenkin laajamittaisemman keskustelun tästä aiheesta.

Energia-asioihin sen sijaan puututtiin voimalla, mutta tässäkään ei kovin pitkälle päästy, sillä pääosin jauhettiin tuulivoimaloiden äänisaasteesta, jota itse en ole kokenut ongelmana. Siitä asiasta ei myöskään koskaan keskusteltu siinä ryhmässä, joka tutki näiden laitosten rakenteita tekniikan näkökulmasta. Minullakin oli kunnia kuulua aikoinani tuohon ryhmään, mutta nytkin voin vain sanoa, että en ole törmännyt ongelmaan. Ilmeisesti tuo ilmiö onkin hieman myöhäissyntyinen, josta on löydetty yksi argumentti lisää tuulivoiman vastustamiseen. Minulle riittivät vastustamisen syyksi ne faktat, jotka totesin tehdessäni itse erikoistyötä Suomen energiaomavaraisuudesta. Silloin nimittäin selkeästi totesin, että taloudellista perustetta ei näiden myllyjen rakentamiselle löydy. Kyllä ne tosiasiallisesti ovat harrastelijoiden haihattelua.

Oikeasti olisin halunnut puhua enemmänkin, hyvin laajaa vastustusta herättäneestä ydinvoimasta, mutta kun taisin olla ainut, joka jotain asiasta tiesi, olisi se mennyt esitelmöimiseksi, eikä se varmaan ollut tilaisuuden tarkoitus. Sen lisäksi siihen olisi kulunut aikaa aivan liikaa. Kotona sitten ydintutkimuslaitoksella Saksassa työskennelleen vaimoni kanssa ihmeteltiin, että mikä siinä ydinvoimassa oikein pelottaa. Minunkin silmissäni vihreiden ministeri Ville Niinistö vaikutti lähinnä koomiselta koettaessaan vastustaa omin argumentein Pyhäjoen laitosta. En voinut nytkään välttyä tältä usein lanseeraamaltani ajatukselta, että täydellisen varmuuden antaa vain täydellinen tietämättömyys.

En tiedä onko se onni, että yhä edelleen olen hengissä, vaikka olen saanut pitää käsissäni ydinvoimalan energiaksi tarkoitettua polttoainesauvaa. Olen pari vuotta asunut Sillamäellä, jossa noihin aikoihin valmistettiin erittäin suuri osa Neuvostoliiton ydinpolttoaineesta. Maailmassa on satoja ydinvoimaloita, enkä yhdenkään pihalla ole nähnyt jätekasoja käytetystä polttoaineesta, joten luultavaa on, että ydinjätteen varastointi on jo keksitty. Nekin vaihtoehdot on jo keksitty, mihin Pyhäjoen jätteet pannaan, mutta päätöstä sijoituspaikasta ei ole vielä tehty. Olen aiemminkin sanonut, että tuokaa vaikka meidän pihaan, kunhan ne ensin on uusiokäytetty, johon nykyinen tekniikka antaa mahdollisuuden.

Kyllä minä sitä mieltä olen, että jos rakenteilla olevat ja suunnitellut ydinvoimalat saadaan toimintaan, on Suomi ainakin sähkön suhteen hyvin omavarainen. Säätövoimaan riittää sitten meidän uusiutuvat polttoaineet, kuten jätepuusta tehty hake, turve, sekä energiapaju ja ruokohelppi. Vesivoima on pääosin rakennettu, joten sen perään ei kannata itkeä. Ydinvoima on ympäristöystävällisin ja puhtain energiamuoto, joka tällä hetkellä tunnetaan, eikä siinä todellakaan ole mitään pelättävää.