Vaalien välilssä

Seurasin televisiosta keskustelua, jossa oli studioon haastettu kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat, joilta kyseltiin mielipiteitä vähän asiasta kun asiasta. Sote nousi parrasvaloihin, niin kuin tietysti myös homoavioliitot. Tyhmyyteni piikkiin kai joudun panemaan sen, että varsinaisiin asioihin en mitään selvyyttä saanut, joten keskityin enemmänkin henkilöiden käyttäytymiseen ja sitä taustaa vasten heidän mahdolliseen kykyynsä toimia tulevana pääministerinä.

  

Selkeästi siirsin syrjään vaihtoehdot Stubb, Haglund, Arhinmäki, Soini ja Niinistö. Jäljelle jäivät siis vain Rinne, Räsänen ja Sipilä. Ja sitten hieman tarkemmin perusteluihin.

Stubb osasi liiankin selkeästi osoittaa ilmeillään halveksumisensa kaikkia muita puheenvuoron käyttäjiä kohtaan, vaikka itse on jo nyt ennättänyt munimaan sen verran, että tuskinpa kansa moista narsistia enää tahtoo nähdä. Todennäköisesti Stubb kuitenkin kiilaa itsensä eduskuntaan, joten ihan kokonaan emme vielä hänestä eroon pääse.

Haglund on se vänrikki Nappula, joka ehkä herättäisi pääministerinä enemmän huvittuneisuutta kuin puolustusministerinä. Eiköhän sekin lysti kansalle riitä, ja toivottavasti tuleva hallitustunnustelija jo lopulta myöntää, että ei Suomi voi aina vaan olla näiden ”mamujen” varassa, jotka vieläkään eivät ole onnistuneet kotoutumaan Suomeen, vaikka ovat muuttaneet tänne jo yli 500 vuotta sitten.

Arhinmäki sönkötti jälleen tapojensa mukaan, eikä oikein kukaan ollut hänen kanssaan samaa mieltä yhtään mistään. Eipä ihmekään, sillä en minäkään nähnyt puheissa paljon järkeä. Arhinmäen töppöily ulkomailla ei tietenkään tähän keskusteluun liity, mutta vie pohjan pois kaikelta pääministerille kuuluvalta arvovallalta.

Arvovalta puuttuu myös Timo Soinilta, joka ei oikein tunnu saavan edes median arvostusta, vaan joutui jatkuvasti puhumaan toimittajien kanssa yhtä aikaa. Eivät Soinikaan ehdotukset aivan varauksetta suosiotani saaneet, vaikka ehkä kuitenkin olivat järkevämpiä kuin useimpien aiemmin mainittujen. Perussuomalaiset ovat kuitenkin pienenevä puolue, eikä kansanedustajistakaan olisi oikein tukemaan pääministeriä.

Ville Niinistö tuntuu yhä edelleen pitävän ihmisiä niin tyhmänä, että heille voi syöttää mitä soopaa tahansa. Ihan teki pahaa kuunnella ja katsella moista aliarviointia.

Rinne on yksinkertaisesti liian kokematon, joten tuskinpa hänkään tulee kysymykseen.

Päivi Räsänen on tyypillinen kukkahattutäti, joka kuitenkin oli ainut, joka ymmärsi, että voimassa oleva avioliittolaki on tasa-arvoinen ja vireillä oleva hanke vähemmistöryhmälle kohdistuva erivapaus. Vitsi se kuitenkin olisi, jos Räsäsestä tulisi pääministeri, mutta tuskin hän on enää puolueensa puheenjohtajakaan uuden hallituksen muodostamisen aikoihin.

Jäljelle jää vain Juha Sipilä, jota en suosi siksi, että sattuu olemaan kollega, vaan siksi, että tuntuu olevan ainut, jolla on jonkinasteista realiteettien tajua. Kaikesta päätellen myös kansan enemmistö tukee Sipilää.

Perusteellinen korjaus hallitusasiassa saataisiin aikaan kuitenkin vasta, kun säädettäisiin laki, että ministeri ei voi olla samanaikaisesti kansanedustaja ja että hänellä tulisi olla tietty kokemus kyseisestä hallinnon alasta. Tällaisia muutoksia odotellessa annetaan nyt Juha Sipilän koota oma vähemmistöhallituksensa, joka voisi pysyä pystyssä vain eduskunnan luottamusta nauttivilla päätöksillään.

Kaikkihan me tiedämme, että nykyisen puoluekurikulttuurin aikana enemmistöhallitus vie eduskunnan päätäntävallan kokonaan pois.

Jälleen ties monenneko kerran totean, että puoluekuri perustuu uhkailuun, kiristykseen ja lahjontaan, joka oikeasti on laissa kielletty.