maanantai 10. huhtikuuta 2017

Vaalit oli ja meni


Niin siinä taas kävi. Vaalit meni ja oli ja suunnilleen samat laulut raikuivat ennen vaaleja ja heti niiden jälkeen. Oikeasti mikään ei muuttunut, ja jos muuttui, niin kyllä systeemi pian palaa entiselleen. Tietysti joitakin kosmeettisia muutoksia tapahtui, ja joihinkin kuntiin niillä saattaa olla pieniä vaikutuksia. Yleensä kuitenkaan ei mitään kovin järisyttävää. 

 
Sitä minä olen aina ihmetellyt, että meillä valitellaan alhaista äänestysaktiivisuutta, ikään kuin suuri äänestäjien määrä takaisi paremman lopputuloksen. Kyllä asia on juuri päinvastoin. Vain ne jättävät äänestämättä, joita ei vähääkään kiinnosta politiikka ja jotka eivät todellakaan tiedä, ketä äänestää ja miksi. Joku naapurinpoika tai hiihtäjä on hyvä ehdokas, koska on naapurin poika tai hyvä hiihtäjä. Ei minulla tosin ole keinoa, millä voitaisiin valita vain äänestämiseen kykenevät henkilöt, mutta varmaa on, että äänestysprosentin keinotekoinen ylös hilaaminen ei siihen auttaisi. Jatketaan vain samoja arpajaisia ja kuskataan vaaliuurnille kaikki syyntakeettomat ja laitoshoidokit.

Kokoomuksesta tuli jo kolmannen kerran peräkkäin Suomen suurin kuntapuolue, eikä minulla siihen ole mitään huomauttamista. Uskon, että kokoomuksen äänestäjät ovat myös keskimääräistä valistuneempaa porukkaa, vaikka en itse tuohon joukkoon kuulunutkaan. Vihreiden yllättävä menestys, varsinkin kotikaupungissani Jyväskylässä, tuntuu hieman pelottavalta. Kerran olen jo paennut tuulimyllyjä alueelle, jossa ei ainakaan vielä ole noita ihmisille ja eläimille vaarallisia helvetinkoneita. Täytyy vain toivoa, että edes joku tuosta vihreiden porukasta tajuaa myllyjen todellisen luonteen ja muistaa vihreät perusarvot. Toivoni asetan kuitenkin siihen, että viimeinenkin tuulivoimayhtiö on mennyt konkurssiin ennen kuin tänne Jyväskylään aloitetaan häkkyröiden rakennus. Hyvää ei tosin lupaile se, että jo kerran Saksassa konkurssin tehnyt yritys on tullut tänne Suomen markkinoille mankumaan Suomen tuulivoimatukia.

Kun katsoin entisen kotikyläni vaalituloksia, tulin jotenkin surulliseksi, sillä ei siellä suuria muutoksia ole odotettavissa. Kepu pitää edelleen yksinvaltiaana kunnan ohjaksia käsissään, joten odotettavaa on, että entinen suuntaus jatkuu ja luultavasti myös muuttotappio kiihtyy. Ainut valonpilkahdus näkyy siinä, että korruptoituneet tuulivoimasta hyötyjät ovat saaneet joukkoonsa myös vakaumuksellisen tuulivoiman vastustajan. Toivoa sopii, että ns. puoluekuri ei tuki tämän humanistin suuta.

Kyllä vihreiden kokonaisvaltainen vaalivoitto on tietysti hyväksyttävä, mutta kovasti karvain mielin sen teen. Se on ainut puolue, joka käytännön politiikallaan vastustaa niitä arvoja, joita tukemaan puolue alun alkaen on perustettu ja joita se edelleen kehuu ajavansa.  Näinhän se ei siis ole.

Suomen politiikassa on edelleen kolme suurta puoluetta. Kahden suuren oikeistopuolueen väliin kiilasi nyt oppositioaseman tuoman suosion turvin yksi vasemmistopuolue. Voi olla kokonaisuuden kannalta hyväkin. Se jää nähtäväksi.

Hyvä tai huono, ainakin se syrjäytti ”persut”, jotka saivat valua keskipienten kastiin. Minun mielestäni se ei suuri yllätys ollut, sillä puolue oli jo ennestään menettänyt kannatustaan veljeilemällä rasististen liikkeiden kanssa. Kun Halla-aho toi puheenjohtajaehdokkuudellaan pelotteen siitä, että puolue muuttuisi avoimen rasistiseksi, äänesti kansa jaloillaan. Ei kansa halua hitleriläistä politiikkaa, vaikka pieni vähemmistö pitää sen puolesta suurta ääntä.

Näyttää siltä, että minä olen jälleen joutunut pienpuolueiden äänestäjäksi, sillä silloin tällöin olen joutunut vaihtamaan puoluetta puolueiden aatteiden sahattua milloin mihinkin suuntaan. Näin saattaa käydä, jos pitää itse kiinni periaatteistaan, joita en ole muuttanut koko aikuisen ikäni aikana, pientä viilausta lukuun ottamatta.

Koska ruotsalainen en ole, niin liputanpa nyt sitten avoimesti kristillisyyttä. Eduskunnan ulkopuolisia sirpaleita en pidä edes puolueina. Ovatpahan jotakin omaan napaan tuijottajien oirehtimisia, joilla ei oikeasti ole mitään merkitystä, mutta joiden olemassaolon lakimme sallii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti