Kaikenkarvaiset poliitikot

Kun jouduin politiikkaan mukaan, olin tosi nuori ja sinisilmäinen. En edes tienyt, mikä se paikka oli, johon kaverini minua kuskasi. Ovessa kyllä luki, että ”Kansalliset nuoret”, mutta en toki tiennyt, mikä se sellainen kerho oli. Ihan kivaa porukkaahan siellä oli, mutta silloin tällöin kävi joku ”juuso walden juniori” puhumassa politiikkaa ja asioita, joista jo silloin tiesin, että ne eivät ole totta. Aluksi luulin, että tuo herra vain erehtyy, sillä mieleenikään ei tullut, että aikuinen mies valehtelee. Kun tajusin nuo puheet tahallisiksi ”vaihtoehtoisiksi totuuksiksi”, tunsin oloni siinä määrin ahdistuneeksi, että lopulta jätin tuon porukan.

Olin Oulussa opiskelemassa, kun seuraavan kerran törmäsin politiikkaan. Tekun silloinen vahtimestari onnistui minulle syöttämään uskon siihen, että jonkinlainen ”messias” Suomen politiikkaan on syntynyt ja perustanut puolueen nimeltä Suomen maaseudun puolue, SMP. Veikko Vennamo oli Karjalan pakolainen niin kuin minunkin perheeni ja puhui paatoksella ”rötösherroista” ja muista väärintekijöistä. Kyllä minä Vennamoa uskoin, enkä koskaan huomannut hänen valehdelleen. Luulenkin, että jos hän olisi jostain sellaisesta jäänyt kiinni, olisi hänet pian teilattu. Totta tuntui Veikko puhuvan, ja niin minä päätin auttaa tuota puoluetta.

Olin mukana puolueen opiskelijajärjestössä ja tietenkin minua pyydettiin myös paikallisvaaleihin ehdokkaaksi. Vaikka olinkin kohtuullisesti menestynyt urheilija, en pitänyt itseäni sopivana varsinaiseen politiikkaan, sillä jo silloin tajusin, että olinpa kuinka hyvä nyrkkeilijä tahansa, se ei lisää politiikassa tarvittavia ominaisuuksia. Vaikka Vennamo vaikutti rehelliseltä, en kuitenkaan halunnut itse osallistua politiikkaan. Kun opiskelun ja urheilun lisäksi autoin puoluetta käytännön töissä , katsoin sen hyvin riittävän minun osuudekseni.  

Pari vaalikautta myöhemmin suostuin puolueen ehdokkaaksi ainoana tarkoituksenani päästä liikuntalautakunnan jäseneksi. Uskoin, että siinä minulla luultavasti olisi ollut antamista, mutta ei ollut enää SMP voimissaan, enkä minäkään päässyt tuohon lautakuntaan. Toki se ei ollut mikään pettymys minulle, sillä sen verran itsekäs oli ajattelutapani, että suurempi menetys se oli silloiselle Rovaniemen kaupungille kuin minulle. Pian tuon jälkeen SMP meni konkurssiin, mutta ihan kokonaan en vieläkään politiikasta päässyt.

2000-luvun alussa SMP:n perilliseksi oli noussut Perussuomalainen puolue, ja moneltakin taholta minua pyydettiin taas mukaan. Kaikenlaisten vaalien ehdokkuudesta kieltäydyin, mutta erään kansanedustajaehdokkaan vaalipäälliköksi lupauduin eduskuntavaaleissa. Silloin liityin myös puolueen jäseneksi. Ei päässyt ”sirkkis” eduskuntaan, ja minä kuvittelin tehtäväni puolueessa päättyneen, lukuun ottamatta pientä luottamustointa Ähtärissä.

Luottamustehtävään minut oli valittu, vaikka en minkään valtakunnan vaaleissa ollutkaan ehdokkaana. Poliittiset luottamustoimet eivät siis vaadi minkäänlaista osallistumista vaaleihin, puhumattakaan paikasta eduskunnassa tai kuntien valtuustoissa. Hallituksen jäsenyyskään ei vaadi eduskunnan jäsenyyttä, joka asia tuntuu nykypoliitikoilta unohtuneen.

Kun tapanani ei ole ollut ihmisten mollaaminen, voin vain ihmetellä sitä tyyliä, jolla jotkut paikallispoliitikot kuvittelevat oman kotikuntansa asioita hoidettavan. Kun aikoinani jäin eläkkeelle ja minua pyydettiin vielä kerran mukaan, lupauduin auttamaan puoluetta, kun varsin korkealta taholta minua siihen pyydettiin. Suostuin jopa paikallisvaaleihin ehdokkaaksi, vaikka en varsinaisesti valtuustoon halunnutkaan. Pelkäsin, että jopa ehdokkuuteni hyvin mielipiteitä jakavan puolueen riveissä saattaisi haitata rakenteilla olevan tsasounan talkoohenkeä. Onneksi näin ei käynyt, sillä pidin varsin matalaa profiilia ja esimerkiksi kaikki paneelikeskustelupaikat luovutin niille, jotka niitä todella halusivat. 

Kuva: Pavel Kuczynski

Sen verran olen näitä asioita aitiopaikalta saanut seurata, että meidän julkista hallintoa hallitsevat ”kaikenkarvaiset poliitikot.” Saattaa hyvinkin olla, että osa todella uskoo itse siihen, mitä puhuvat, mutta hyvin suuri osa pitää pääasiana sitä, että toiset uskovat. Oletpa millainen luikuri tahansa, niin aina on niitä, jotka uskovat sinua ja jopa puolustavat mielipiteitäsi ja ovat valmiita kannattamaan myös sinua.

Rötösherrat ovat nyt entistä tasaisemmin jakautuneet eri puolueisiin ja jokaisella rötösherralla on omat uskovaisensa.