Minä itte suomalainen

Olen minä ennenkin tästä maininnut, mutta kirjoitanpa vielä kerran asiasta.  Onkohan kyse itsekkyydestä vai huonosta itsetunnosta, mutta hyvin yleistä on, että koetamme kaikista kirjoituksista löytää joko itsemme tai jonkin läheisistämme?

Kyllähän se totta on, että minäkin olen useimmat blogissa kertomani asiat tai tapaukset poiminut todellisesta elämästä, mutta yhtä kertaa lukuun ottamatta en ole ketään nimeltä maininnut enkä erityisesti myöskään ketään tarkoittanut. Tapaus sinänsä on ollut se, johon olen halunnut lukijan kiinnittävän huomioita. Kyllä se on asianomaisten oma ego, joka vaatii sitä, että kurkku suorana huudetaan, että minua tarkoitetaan. Vaan kun ei nimenomaan tarkoiteta. Useimmat lukijat eivät tunne tapausten alkuperää, jos emme nimenomaan itse sitä ilmoita.  Joskus siinä jopa pahasti erehdytään, ja voi olla että aiheutetaan tarpeetonta harmia asianosaisille ja ennen kaikkea ihmiselle, jolla ei ole mitään tosiasiallista tekemistä asian kanssa.

Juttuni peräkamaripojista oli tyypillinen esimerkki tapauksesta, joissa asiasta keskustelleet ihmiset eivät edes tunteneet myöhemmin peräkamaripojaksi tuomittua henkilöä. Minä kyllä tunsin, mutta ei käynyt pienessä mielessänikään, että olisin kyseisen herran ottanut juttuuni esimerkiksi. Nämä blogien kaivelijat olivat kuitenkin jokseenkin varmoja, että kyseistä herraa tarkoitin, ja saivat näin pahaa verta aikaan.

Tietysti tämä on poliittinen blogi, ja joitakin valtakunnan poliitikkoja saatan nimeltäkin mainita, mutta silloin en puhu vertauksilla, vaan kirjoitan juuri niin kuin asia on.  Valehteluun en yleensäkään ole sortunut, vaikka joskus saatan puhua tavallista isommilla kirjaimilla. Anteeksi jos tämä on sattunut jonkun nilkkaan! Niinhän sitä sanotaan, että ”se koira älähtää. johon kalikka kalahtaa”. En minä tämän takia ajatellut tyyliäni muuttaa, ja varsinkin julkisen vallan haltijoiden on kestettävä mahdollinen kritiikkikin.

Tämän blogin kirjoittaminen on tänään minun tapani osallistua yhteisten asioiden hoitoon, sillä eihän minusta eläkemiehenä paljon muuhun ole.  Kyllä minä kuitenkin katson oman osuuteni tulleen kohtuullisen hyvin hoidettua, eikä minun tarvitse arvoani korostaa poliittisilla ansioilla. Politiikka on minulle harrastus, jota seuraan pääasiassa mielenkiinnosta asioihin. Henkilökohtaisia tavoitteita minulla ei ole nyt, eikä tosiasiallisesti ole koskaan ollutkaan tällä sektorilla. Se, että ”vaadin” poliitikoilta jonkin asteista pätevyyttä, on mielestäni meidän kaikkien etu.  Ei ole oikein, että puoluekuri ohittaa ammatillisen pätevyyden.  Niin, SE VAAN ON VÄÄRIN.