Hullut suomalaiset

Niinhän sitä joskus on sanottu, että suomalaiset ovat pikkuisen hulluja.  En tiedä missä vaiheessa hulluus on muuttunut suoranaisesti tyhmyydeksi, mutta miettikääpäs nyt tätä.

Muualla maailmassa humaltuminen on jotenkin hävettävää eikä ainakaan kerskailun aihe, niin täälläpä sitä pidetäänkin lähes sankaritekona. Aivan kun siinä tarvittaisiin joku tavallista miehekkäämpi mies, että viinasta humalaan tulee. Tosiasiassa se ei liene paljonkaan vaikeampaa kuin toisen tekemän työn arvosteleminen.  Jotenkin olen aina luullut, ettei kummassakaan tapauksessa kovin kaksista miestä tarvita.

Niin pitkälle kehitys ei ole sentään mennyt, että pelkää juopottelua pidettäisiin jonkinlaisena kansallissankaruutena, mutta ei paljon puutukaan.  Jos sattuu niin onnellisesti käymään, että juoppo lopettaa juomisensa, löytyy kyllä selkään taputtelijoita ja tuon sankariteon ylistäjiä.  Tuskin kukaan ymmärtää, että kyseessä on vain paluu normaaliin elämään, eikä taaskaan mikään merkittävä uroteko.  On tietysti ihan hyvä, ettei tuo kaikkien riesa enää juo, mutta mitään kovin sankarillista hän ei ole tehnyt.

Jo edesmennyt äitini eli juomatta yli 80 vuotta, eikä varmaankaan koskaan ajatellut, että juuri tästä syystä hän olisi tarvinnut jonkun urhoollisuusmitalin. Se nyt vaan on niin, että vaikka olemmekin Suomessa, on raittius silti se normaalimpi elämäntapa.

En minä väitä, että Volvo Markkasena  tunnettu rikollinen olisi ollut tyhmä. Tyhmää kuitenkin oli, että miehen rikollisuus laskettiin niin suureksi ansioksi, että herrasta tehtiin jopa kansanedustajaehdokas.  Ainut ansio todellakin oli rikollisuus, eikä kukaan edes yrittänyt muistuttaa, että kyseiseen tehtävään vaaditaan hyvämaineisuutta.  Kyllä nyt oli jo hulluus keikahtanut pahasti tyhmyyden puolelle.  Samaa sarjaa lienee se, että joku paikallinen politiikkaan pyrkijä koettaa mainostaa itseään Suomen parhaana autovarkaana.  Ehkäpä tässä oli tarkoitus ratsastaa sillä, että ei enää varastanut…. autoja, mutta parhaimmillaankin kyse on vain normaaliin elämään palaamisesta. 

Olipa rikos mitä muotoa tahansa, se on kuitenkin aina rikos. Voi hyvinkin olla, että se on juridisesti sovitettu, mutta tietyn luonnekuvan se jättää, enkä ainakaan minä osaa pitää miestä tai naista hyvämaineisena, vaikka eivät kahleet enää kilisisikään.

Milloinkahan me hullut suomalaiset opimme sen, että normaali kunnollinen elämä on se pohja, jolle hyvämaineisuus voi rakentua. Siihen ei todellakaan tarvita urheilusankaruutta tai television tuomaa julkisuutta.

Meillä on eduskunta täynnä monenlaista ammatillista osaamista, mutta yhä edelleen me kuvittelemme, että pitkä poliittinen ura antaa pätevyyden alalle kun alalle.  Ehdottomasti olen sitä mieltä, että oikeusministerin on oltava lakimies ja opetusministerin opettaja. Vähimmässäkin tapauksessa puolustusministerin on oltava asevelvollisuuden suorittanut ja valtiovarainministeriltä tulisi edellyttää jonkin asteista talouselämän tuntemusta. Voisihan tätä luetteloa jatkaa loputtomiin, mutta jääköön nyt tällä kertaa tähän.

Voi kunpa me hullut suomalaiset ymmärtäisimme, että politiikkaan ei pätevöidytä hiihtämällä eikä kiipeilemällä öljynporauslauttohin.  Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa, jota tehtävää tuskin voidaan uskoa ihmisille, jolle omienkin asioiden hoito tuottaa vaikeuksia.